torstai 22. toukokuuta 2014

Juttu Helsingin Sanomista

"Psy­ko­lo­gi Tanja Honkanen ky­syi vii­me vuon­na val­mis­tu­nees­sa pro gra­du -t­yös­sään 708 ih­mi­sel­tä, joil­la on tai on ol­lut lä­hei­nen suh­de lem­mi­kin kans­sa, kuin­ka pal­jon lem­mi­kin kans­sa vie­te­tään ai­kaa. Tu­los oli kes­ki­mää­rin noin vii­si tun­tia päi­väs­sä. Se on enem­män kuin ih­mi­set nä­ke­vät par­hai­ta ys­tä­viään. Usein se on suun­nil­leen sa­man ver­ran kuin ai­kui­nen nä­kee lap­siaan työn ja nuk­ku­maan­me­non vä­lil­lä.
Gra­du­ky­se­lyyn vas­tan­neet ker­toi­vat, et­tä lem­mik­ki tar­joaa elä­mään pe­rus­hy­vei­tä: us­kol­li­suut­ta ja luot­ta­mus­ta, se­kä rak­kaut­ta. Muun muas­sa näis­tä syis­tä lem­mik­kiä koh­taan tun­net­tu kiin­ty­mys voi ol­la val­ta­va. Jos ei it­se omis­ta lem­mik­kiä, tä­tä voi ol­la vai­kea ym­mär­tää, sa­noo Hon­ka­nen."

Psykologi: Lemmikin kuolema laukaisee saman surun kuin läheisen ihmisen menetys

maanantai 5. toukokuuta 2014

Yli esteiden!

Tämänkertainen otsikko ei viittaa vastoinkäymisiin, vaan ihan fyysisiin esteisiin, sillä minulla ja Jerillä on nyt uusi harrastus: Agility! Jo kaksi vuotta olen agilitykurssille hinkunut, mutta aina on käynyt niin, että joko kursseilla ei ole ollut tilaa tai sitten omat työaikataulut eivät ole sopineet yhteen harrastuksen kanssa. Mutta nyt, vihdoin, aloitimme agilityn! Takana on vasta kolme kertaa Auran Nuuskujen kurssilla, mutta harrastus tuntuu hauskalta ja todellakin Jerille sopivalta.

Jeri soveltuu hyvin agilityyn, olen aina kiipeilytaipumuksiensa vuoksi epäillyt, että hänessä on pieni osa apinaa. Kuvassa Jeri ja siskonsa Myy muutama vuosi sitten koirapuistossa kiipeilemässä.
Ensimmäisellä kerralla pelästyin aluksi että ei tästä tule mitään: Jo kenttää kohti kävellessä Jeri kävi niin kuumana, että hyppeli vain rinnallani ja vikisi intoaan. Aloin heti stressata ajatellen, että meidät varmasti pistetään ryhmästä ulos, kun Jeri käy niin kuumana, monessa muussa lajissa kuin ei tuota sallita. Vaan kävipä täysin päinvastoin: me olimme varmaan yksi hiljaisimmista koirakoista :D KAIKKI koirat kävivät treeneissä intona! Alkupuheen aikana kaikki koirat hyppelivät intoaan häntiään heiluttaen, eikä tämä häirinnyt ketään. Ihanaa, vihdoin porukka jossa ei tarvitse stressata Jerin ylitsevuotavaa intoa!
 Jeri agilitykentällä.
Agilitya on nyt tosiaan takana kolme kertaa, ja joka kerta olemme oppineet hurjasti uutta! On käyty läpi vaikka mitä esteitä, kuten muuri, puomi, rengas, putki, pussi… Itsellä alkaa olla ongelmia muistaa mitä käskyä käytän milloin milläkin esteellä :D Tarvitsee alkaa kirjoittaa näitä ylös ja kerrata aina ennen treenejä. Tähän asti jännittävin este on mielestäni ollut puomi, jota pitkin koiran tulee kulkea. Puomi on kovin korkea, vähän jännitti että mitä jos Jeri tipahtaa. Vaan korkeus ei häntä haitannut, eikä sekään että pari kertaa takatassu lipesi puomilta, sillä hän keskittyi kädessäni olevaan palkintoon. Jeri kun saa aina onnistuneesta suorituksesta palkinnoksi oman rakkaan frisbeensä :) Eikä sitä tarvitse aina edes heittää, riittää että hän saa sen suuhunsa – voi sitä riemua!
Puomi on ollut tähänastisista esteistä hurjin.
Mitäs muuta me sitten olemme touhunneet huhtikuussa? Noh, esimerkiksi tätä:
Ja tätä:
Ja vielä vähän lisää tätä:
Eli levätty on, pitkään ja hartaasti :D Vaan onneksi kesä on jo lähellä ja päivät pitkiä. Emmeköhän mekin tästä piristy pikkuhiljaa :) Pian pääsee jo uimaankin (tai siis pojathan ovat uineet lähes vuoden ympäri, mutta tarkoitan, että minäkin tarkenen pian heidän kanssaan veteen)!