perjantai 5. syyskuuta 2014

Hyvää syksyä!

Noutajaperheen elokuu sujahti ohi yhtä nopeasti kuin helteinen kesä vaihtui sateiseksi syksyksi. Sairastelun johdosta päivityskin tulee nyt vähän myöhässä, pahoittelut tästä. Nyt kuitenkin alamme nauttia syksystä ja käännämme kuonot kohti toivottavasti parempaa tulevaa :)
Koirien mielestä nyt on koittanut paras mahdollinen vuodenaika, sillä metsästyskausi on alkanut! Jeppe käykin ahkeraan isäni kanssa kyyhkyllä ja sorsalla ja on pärjännyt hienosti. Minä jo tässä kesällä epäilin, että Jepen kuulo olisi vanhuuden myötä heikentynyt, mutta metsästyskausi osoittaa että kuulo on vain muuttunut äärimmäisen valikoivaksi. Jeppe kuulee kyllä erinomaisen hyvin sen pienen pienen molskahduksen, joka tulee, kun sorsa laskeutuu veteen, mutta oma nimi tuntuu unohtuvan usein, vaikka sitä kuinka huutaisi ja puhaltaisi pillikäskyä ”tänne”. Noh, ihan hyvä, että kuulossa ei ole mitään vikaa mutta vähän tottelevaisempi voisi vanha herra olla. Tuntuu että hän käyttää seniori-ikäänsä hyväksi ja kun vihdoin kolmannella kutsulla lampsii luokseni, niin katsoo minua ilmeellä ”minä olen niin vanha, sääli minua” :D Ei tehoa enää ei, ei nyt kun metsästyskauden aikana seniorissa on virtaa kuin nuorukaisessa konsanaan!

Kuvassa junnu-Jeppe syksyllä 2007 ensimmäisen kyyhkynsä kanssa. Turpa on harmaantunut vuosien varrella mutta muuten herralla on kyllä aivan sama olemus ja ilme kuin ennenkin :)

Jerikin on päässyt kyyhkylle isäni kanssa, valitettavasti tästä ei kyllä ole kuvia, kun metsällä ei kuulemma keskitytä mihinkään niin turhaan kuin kuvaamiseen (miehet…). Yritän ensikerralla ehtiä mukaan, niin jospa sitten olisi Jeremiaksestakin jokunen hieno noutokuva (tai joku ruskea viiva korsipellolla kiitämässä eteenpäin).
Metsästyksen ohella Jeri on harrastanut myös arkisempia askareita, kuten leivontaa. Hän on oikein hyvä leipuri, mitä nyt vähän turhan paljon heiluu ympäriinsä jauhojen kanssa, mutta ei meillä olla niin tarkkoja!

Jeri on muuten tässä kesän aikana kehittänyt yhden huonon tavan. Hän on nimittäin oppinut luikahtamaan farmari-autoni takaluukusta pois reittinään pienen pieni kolo takapenkin takana olevan verkon ja auton seinän välissä. Miten hän siitä kolosta mahtuu, ei kukaan ymmärrä. Järjen mukaan ei pitäisi mahtua, väli kun on 20 cm. Mutta jotenkin vain Jeri onnistuu änkeämään itsensä tästä välistä, sillä hän on nyt päättänyt, että ei viihdy takaluukussa, vaan haluaa tulla maate takapenkille tai mieluiten ihan etuistuimelle istumaan ja nauttimaan maisemista.
Takaluukusta karannut Jeri on ”vaihvihkaa” ryöminyt etupenkille ja istuu siinä muina miehinä. Huomaa taustapeilissä näkyvä hämmästynyt Jeppe. Ja mainittakoon että pysäytin auton tienreunaan kun otin kuvan :)

Nykyään joudunkin siis lähes joka matkalla säätämään Jerin kanssa tässä ”missä on Jerin istumapaikka” -asiassa. Tyhmä Jeri ei kyllä ole, se pitää myöntää: poika on oppinut odottamaan, että ajan tarpeeksi kovaa (moottoritiellä) ja hyppää vasta sitten pois takaluukusta. Hän kun on huomannut, että hitaassa vauhdissa minä myös pysähdyn harvinaisen nopeasti tienreunaan ja vien hänet takaisin auton takaosaan, mutta kovassa vauhdissa ei niin vain pysähdytäkään, vaan hän voi ihan rauhassa olla välittämättä kielloista ja käpertyä takapenkille suloiseksi pieneksi palloksi nukkumaan. Että näin…
Jerin ”pieni ja viaton” -katse.

”Ai sanoit että en saa maata sohvalla silloin kun syöt? Mutta et kai häädä minua jos NUKUN tässä, olenhan niin kovin suloinen kun nukun. Katso nyt, silmät on kiinni!”

Jeri kyllä hallitsee tämän söpöilyn.

Lopuksi haluan vielä jakaa kanssanne uutisen joka sai minut hymyilemään: Boredpanda.com-sivusto uutisoi, että Turkissa, Istanbulissa, yhtiö nimeltä Pugedon on kehittänyt ainutlaatuisen laitteen kulkukoirien auttamiseksi. Tämä laite toimii niin sanotulla ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla” periaatteella, edistäen sekä kierrätystä että auttaen kulkukoiria. Laite toimii niin, että ihminen pistää laitteeseen tyhjiä muovipulloja, jotka kerätään myöhemmin kierrätykseen. Kiitokseksi pullojen kierrätyksestä laitteesta tulee ruokaa siinä oleviin kaukaloihin, joista sitten kulkukoirat voivat käydä syömässä.
Ihmiset voivat myös tyhjentää vesipullonsa laitteessa olevaan kaukaloon, niin että eläimet saavat myös juomista, ja sitten kierrättää tyhjän pullon niin, että myös ruokakaukaloon tipahtaa ruokaa :) Laite on todella arvokas erityisesti Istanbulissa, jossa arvioidaan olevan jopa 150 000 kulkukoiraa. Vaikka tämä laite ei ongelmia ratkaisekaan, niin itselleni ainakin tulee hyvä mieli kun ajattelen, että ainakin muutama koira saa ruokaa ja vettä tämän laitteen ansiosta :) Mitä mieltä te lukijat olette tästä keksinnöstä?
Hyvää syksyn alkua toivotellen, Noutajaperhe