perjantai 19. joulukuuta 2014

Rauhaisaa joulun aikaa

Vuosi on lopuillaan, ja noutajaperhekin hiljenee osaltaan joulunviettoon. Joulusuunnitelmiin kuuluu lepoa ja herkuttelua sekä ajanviettoa perheen ja ystävien kanssa. Joululahjaksi pojat saivat PetNetstoresta tilatun hienon uuden koirapedin, johon Jeri onkin aivan erityisen ihastunut – onhan se niin pehmoisa ja mukava! Koirille on myös varattu omat herkut jouluksi, nimittäin Hau-Haun Kanafilee Grilliherkkuja. Muistakaa tekin lukijat että monet ihmisten jouluherkuista eivät sovi koirille lainkaan, joten parasta on varata nelijalkaisille ystäville ihan omat makoisat herkut :)

”Mulla on uusi peti! Näätkö miten hieno!”
Uudella pedillä kelpaa vetää sikeitä :)
Joulukuu on tähän asti ollut sangen lumeton, mutta aurinko on sentään pilkahdellut välillä taivaalla! Viime viikolla pääsimmekin sopivasti lenkille auringon näyttäytyessä, ja sain napsittua koirista kivoja, joskin värittömiä, kuvia huurteisella pellolla.
Hännät pystyssä kohti seikkailuja :)
Jeri
Pojat ja tuhansien tuoksujen maailma – siispä nenät pystyyn ja eteenpäin!
Jeri leikkii lehmää ja napsii hieman jäistä heinää parempiin suihin
Jeppe
Jerin turkin väri aiheuttaa hieman haasteita ruskeansävyisellä pellolla kuvattaessa
Pojat <3
Kuvaushetkenä pellolla kävi pieni tuulenvire, ja oli hauska katsoa kun molemmat koirat nuuskivat ilmaa kuonot pitkinä kun tuuli toi paikalle uusia hajuja. :) Nenänkäyttö onkin nyt erityisen suotavaa, sillä tammikuussa minä ja Jeri aloitamme uuden harrastuksen, hajuerottelun! Laji on itselleni vielä täysin uusi, mutta innokkaana lähdemme mukaan oppimaan uutta. Kiitos tästä kurssista kuuluu Jerin kasvattajalle Ninalle, joka veti pystyyn treeniporukan ja huolehtii käytännön järjestelyistä :) En vielä ihan tiedä mitä kurssilta odottaa, tiedän vain perusteet eli opetamme koiran tunnistamaan ja merkitsemään tietyn hajun. En ole vielä päättänyt mitä hajua käytämme Jerin kanssa, yleisiä ovat kuulemma aluksi esim. kahvi, vanilja jne. Ehkäpä siis jokin tälläinen helppo haju aluksi.
Lajin harrastaminen on varsin halpaa, välineiksi tarvitsee vain oman hajun ja muutaman lasipurkin jotka maksavat pari euroa kappale. Kuulemani mukaan laji on ensi vuona myös rantautumassa Suomeen ihan omaksi kilpalajikseen, nimeltään K9 Nousework. Saa nähdä josko innostuisimme vaikka ihan kilpailemaan lajissa Jerin kanssa. Tärkeintä kuitenkin nyt on ihan vain se, että meillä on mukavaa tekemistä yhdessä, kilpailu ei yleisesti hirveän paljon innosta minua. Mutta kurssilta odotamme uuden oppimista, kivaa koiraseuraa (paikalla Jerin sisaruksia ja muita sukulaisia!) ja uusia tuttavuuksia. :) Tätä ennen aiomme kyllä ottaa loppuvuoden levon kannalta, uuteen valmistautuen. Jeri näyttääkin hyvin mallia levon suhteen:
”Mitäh, valokuvia? Kesken unien?”
Selkärangaton koira
Kyljessä on hyvä kyhnöttää <3

Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 toivottaa,
Noutajaperhe

maanantai 24. marraskuuta 2014

Piristystä pimeyteen


Joulukuukin tuntuu olevan melko pimeä kuukausi. Lunta ei vielä täällä Etelä-Suomessa ole muutamaa päivää lukuunottamatta näkynyt, joten maa on vain märkä ja harmaa ja koko ajan on pimeää. Onneksi kuitenkin Hau-Haun superihanat ihmiset olivat kuin tilauksesta lähettäneet meille uutuustuotteita kokeiluun, ja saimme näin aimo annoksen piristystä tähän pimeyteen. :)
Jeppe ja Jeri ihmettelevät miksi pitää maata paikallaan lähes ikuisuus näiden ihanien herkkujen vieressä, samalla kun emäntä napsii kuvia. Eikö ne kuvat voisi ottaa herkuttelun jälkeen? ;) Näiden herkkujen lisäksi pojat saivat myös ihanan villieläinpehmon, joka kuitenkin oli kuvan ottohetkellä unohtunut kyläpaikkaan (jonne Jerin piti tottakai saada se mukaan)
Saimme herkuteltavaksi mm. Uusia Grain Free Dental Sticksejä, Kana-lammasviipaleita (Jerin uusi lempiherkku!), Training Snackseja sekä Super Prenium -ruokaa kahdessa eri maussa. Super Premiumia olemmekin jo syöneet muutenkin, ja tämä maistuu erittäin hyvin molemmille koirille, myös Jepelle joka yleensä on aika nirso (uskokaa pois, labbiskin voi olla nirso!). Vatsa myös toimii koirilla hyvin tällä ruualla.
Uudet Grain Free Dental Sticksit ylenivät heti vakiherkkujen listalle: nämä todella raikastivat koirien hengitystä, mikä ei muuten käy ihan helposti sen jälkeen kun joku (lue: Jeri) on lenkillä vähän juonut kuravettä, mikä nyt vaan on ilmeisesti niin paljon parempaa kuin se raikas vesi jota pistän hälle puhtaaseen kippoon joka päivä… Sticksit myös tuoksuivat ihmisen nenään hyvältä, eivät niin voimakkaalta kuin jotkut muut purutikut. Rakenne oli makupalaksi juuri sopiva ja tuote tosiaan tehokas, joten kymmenen pistettä tulee meiltä. :)
Uudet, viljattomat purutikut kuuluvat tästä lähtien noutajaperheen vakioherkkuihin!
Mitä tulee Kana-lammasviipaleisiin, niin ei voi muuta todeta kuin että herkullisia ovat koirien mielestä – menevät alas siihen tahtiin että lisää paranee hankkia pian :) Jeri on aina ollut erityisen perso sekä kanalle että lampaalle, joten mikäs sen parempaa kuin näiden yhdistelmä. Jälleen iso plussa myös siitä että tämä haisee hyvälle myös ihmisen nenään!
Uudet Training Snacksit ovat myös erittäin käteviä. Näitä lihaisia herkkupaloja saa kolmessa eri koossa, pienille, keskikokoisille ja suurille koirille. Itse totesin että nämä pienimmät ovat myös aivan erinomaista täytettä aktivointileluihin!
Jepen lempilelu, labyrinttipallo, täyttyi näppärästi uusilla Training Snackseilla. Uudet herkkupalat ovat paitsi lihaisia niin myös suloisen muotoisia :) Ja hienoa että tuote ei sisällä lisättyä sokeria, toisin kuin monet muut koulutusherkut!
Näillä siis herkuttelimme marraskuussa, ja suosittelemme kaikkia tuotteita lämpimästi! :)
Lisäksi haluaisin näin pimeänä vuodenaikana muistuttaa kaikkia heijastimien käytön tärkeydestä. Tiedän, tätä samaa sanotaan joka paikassa. Mutta tärkeää asiaa on syytä painottaa, etenkin kun tuntuu että monelta unohtuu laittaa se heijastin koiralle! Meillä on vuoden ympäri käytössä heijastinvaljaat, ja näin pimeänä vuodenaikana aina myös jonkinlainen valo näkyvyyden parantamiseksi. Joka vuosi ostan yleensä erilaisen, enkä vuosien varrella ollut vielä löytänyt mielestäni täydellistä turvavaloa koirille: joko valot olivat liian himmeitä, liian pieniä, liian vaikeita kiinnittää tai ylipäätänsä huonoja. Vaan nyt on löytynyt todellinen voittaja! Tilasin molemmille pojille PetNetstoresta Led-kaulapannat, ja olen ollut näihin erittäin tyytyväinen. Valo säilyy kirkkaana päivästä toiseen ja näkyy kauas. Enää en kyllä käytä muuta kuin ledejä!
Jeri ja uusi Led-panta
Kehotan myös kaikkia lukijoita harkitsemaan jonkinlaisen turvavalon hankkimista koirallenne perinteisten heijastimien lisäksi: huolehditaan kaikki yhdessä että itsemme lisäksi myös karvaiset ystävämme pysyvät näkyvissä ja turvassa :) Viimeisenä vielä muutama kuva viime viikonlopun metsälenkiltämme, joissa marraskuun harmaasta ja märästä luonnosta huolimatta hehkuu mielestäni metsän rauhoittava vaikutus:
Pojat metsätiellä
Jeppe
Jeri
Namipalaterveisin,
Noutajaperhe

tiistai 21. lokakuuta 2014

Muuttopuuhia



Sateinen syksy tuntuu menevän ohitse kiitäen, kun koko ajan riittää tekemistä. Tämän takaa yksi erittäin iso muutos, nimittäin muutto uuteen asuntoon. Olemme nyt lokakuun alusta lähtien asuneet uudessa asunnossa Jerin kanssa – Jeppe hengailee isäni luona, hän kun stressaantuu aina kovasti kaikenlaisesta pakkaamisesta ja touhuamisesta, joten olen katsonut parhaaksi että hän viettää hermolomaa isäni luona ja minä saan rauhassa järjestää paikat kuntoon uudella asunnolla.
Pikkuhiljaa alamme tottua uuteen kotiin, vaikka hieman kyllä on ikävä vanhaa opiskelija-asuntoamme. Uudessa kodissa ei ole omaa patiota niin kuin vanhassa oli, joten tämä on todella iso miinus, etenkin koirille. Valitettavasti kaupungissa vain on lähes mahdotonta löytää edullista asuntoa jossa olisi patio, ja opiskelija-asunnossa ei saa asua ikuisesti valmistumisen jälkeen... Mutta uusi asunto on kuitenkin kivemmalla alueella lenkkeilyn kannalta, ympärillä on paaaaaljon metsää, pururata ja valaistuja jalkakäytäviä. Yritämme keskittyä näihin positiivisiin asioihin :)
Jeri tutustumassa uuteen lähimetsään

 
Uusia hajuja on paljon, alueella kun näyttää asuvan todella paljon koiria!

Olin aluksi todella huolissani Jerin sopeutumisesta uuteen asuntoon. Ehdimme kuitenkin asua edellisessä paikassa lähes viisi vuotta, ja luhtitalon etuihin kuului se, että meillä oli oma patio, eikä rappukäytävää ollut, joten ei ollut myöskään rappukäytävästä kantautuvaa kolinaa. Ensimmäisen viikon Jeri olikin aika levoton uudella asunnolla, meinasi haukkua jokaista oven kolahdusta (asumme vielä ihan pääoven vieressä…), ja ehdin jo hieman huolestua, että miten saan Jerin sopeutumaan asuntoon niin nopeasti etteivät naapurit ehdi hermostua meteliin, kun en haluaisi joutua käyttämään esim sitruunapantaa. Noh, onneksi viikko näytti riittävän, ja nyt Jeri ei enää reagoi rappukäytävän ääniin, ainoastaan omaan ovikelloon (ja niihin ärsyttäviin tv-mainoksiin joissa soi ovikello. Inhoan niitä!).
Jeri on myös löytänyt itselleen hienon kurkistuspaikan: olohuoneen sohvalla istuessa näkee ikkunasta suoraan etupihalle, jossa ihmisiä kulkee jatkuvasti talosta sisään ja ulos. Jeri voi istuskella siinä pitkiäkin aikoja ja tuijotella pihalle, maailman menoa seuraten. Samaa hän teki vanhalla asunnolla, tosin silloin hän makasi oman pation portailla ja katseli tiellä käveleviä ihmisiä.

Jerin uusi tarkkailupaikka :D

Jeppekin tulee loppuviikosta takaisin kotiin, mutta hänen sopeutumisensa tapahtuu vanhojen merkkien mukaan muutamassa tunnissa kun enää ei ole mitään laatikoita tai kasseja esillä. Tutut tavarat eikä merkkejä muutosta: kelpaa Jepelle :)

Rakas frisbee lohdutti Jeriä muuton keskellä

Kaiken muuttohässäkän keskellä oli mukavaa vaihtelua kun vietimme yhden viikonlopun ystäväni luona maaseudulla. Jeri sai nauttia syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä ja juosta päivät pitkät ulkona kaverinsa Ässän kanssa. Minä taas sain hengähdystauon tavaroiden purkamisesta, huonekalujen kokoamisesta ja jatkuvasta siivoamisesta. Tässä muutamia kuvia viikonlopulta, joissa on kuvattuna mm. aktiviteetit ”Jeri karkasi pihalta mennäkseen kuraojaan, eikä muka osaa hypätä saman aidan yli toisesta suunnasta, joten hän näyttelee hylättyä koiraa portilla”, ”Jeri kylpee kuralätäkössä”, ”Jeri kaivaa syvemmän kuralätäkön” ja ”Jeri murjottaa kun käskettiin pois kuralätäköltä”.
”Karkasin juuri pihalta hyppäämällä aidan yli, mutta nyt en osaa hypätä takaisin ihan saman aidan yli, joten ulvon tässä portin takana surkeana, että joku tulisi minut raukan pelastamaan.”

”MUTAA!!!”

”RAKASTAN MUTAA!!!”

Ässä: ”Jeri hei, vedetään tätä lelua ja juostaan pihalla ja pysytään siisteinä!”
Jeri: ”MUTAA!!!”

”Nam nam miten muta maistuukin hyvälle”

Arvatkaa kuka joutui pesulle ennen sisällepääsyä...

Suihkunpuhdas Jeri ja syksyn ihanat värit

Jeri murjottaa kun kiellettiin kuralätäköissä lutraaminen. Ässä on kovin onnellinen kun joku kuvaa häntä, koska se nyt vaan on niin hauskaa.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille, 
Noutajaperhe

perjantai 5. syyskuuta 2014

Hyvää syksyä!

Noutajaperheen elokuu sujahti ohi yhtä nopeasti kuin helteinen kesä vaihtui sateiseksi syksyksi. Sairastelun johdosta päivityskin tulee nyt vähän myöhässä, pahoittelut tästä. Nyt kuitenkin alamme nauttia syksystä ja käännämme kuonot kohti toivottavasti parempaa tulevaa :)
Koirien mielestä nyt on koittanut paras mahdollinen vuodenaika, sillä metsästyskausi on alkanut! Jeppe käykin ahkeraan isäni kanssa kyyhkyllä ja sorsalla ja on pärjännyt hienosti. Minä jo tässä kesällä epäilin, että Jepen kuulo olisi vanhuuden myötä heikentynyt, mutta metsästyskausi osoittaa että kuulo on vain muuttunut äärimmäisen valikoivaksi. Jeppe kuulee kyllä erinomaisen hyvin sen pienen pienen molskahduksen, joka tulee, kun sorsa laskeutuu veteen, mutta oma nimi tuntuu unohtuvan usein, vaikka sitä kuinka huutaisi ja puhaltaisi pillikäskyä ”tänne”. Noh, ihan hyvä, että kuulossa ei ole mitään vikaa mutta vähän tottelevaisempi voisi vanha herra olla. Tuntuu että hän käyttää seniori-ikäänsä hyväksi ja kun vihdoin kolmannella kutsulla lampsii luokseni, niin katsoo minua ilmeellä ”minä olen niin vanha, sääli minua” :D Ei tehoa enää ei, ei nyt kun metsästyskauden aikana seniorissa on virtaa kuin nuorukaisessa konsanaan!

Kuvassa junnu-Jeppe syksyllä 2007 ensimmäisen kyyhkynsä kanssa. Turpa on harmaantunut vuosien varrella mutta muuten herralla on kyllä aivan sama olemus ja ilme kuin ennenkin :)

Jerikin on päässyt kyyhkylle isäni kanssa, valitettavasti tästä ei kyllä ole kuvia, kun metsällä ei kuulemma keskitytä mihinkään niin turhaan kuin kuvaamiseen (miehet…). Yritän ensikerralla ehtiä mukaan, niin jospa sitten olisi Jeremiaksestakin jokunen hieno noutokuva (tai joku ruskea viiva korsipellolla kiitämässä eteenpäin).
Metsästyksen ohella Jeri on harrastanut myös arkisempia askareita, kuten leivontaa. Hän on oikein hyvä leipuri, mitä nyt vähän turhan paljon heiluu ympäriinsä jauhojen kanssa, mutta ei meillä olla niin tarkkoja!

Jeri on muuten tässä kesän aikana kehittänyt yhden huonon tavan. Hän on nimittäin oppinut luikahtamaan farmari-autoni takaluukusta pois reittinään pienen pieni kolo takapenkin takana olevan verkon ja auton seinän välissä. Miten hän siitä kolosta mahtuu, ei kukaan ymmärrä. Järjen mukaan ei pitäisi mahtua, väli kun on 20 cm. Mutta jotenkin vain Jeri onnistuu änkeämään itsensä tästä välistä, sillä hän on nyt päättänyt, että ei viihdy takaluukussa, vaan haluaa tulla maate takapenkille tai mieluiten ihan etuistuimelle istumaan ja nauttimaan maisemista.
Takaluukusta karannut Jeri on ”vaihvihkaa” ryöminyt etupenkille ja istuu siinä muina miehinä. Huomaa taustapeilissä näkyvä hämmästynyt Jeppe. Ja mainittakoon että pysäytin auton tienreunaan kun otin kuvan :)

Nykyään joudunkin siis lähes joka matkalla säätämään Jerin kanssa tässä ”missä on Jerin istumapaikka” -asiassa. Tyhmä Jeri ei kyllä ole, se pitää myöntää: poika on oppinut odottamaan, että ajan tarpeeksi kovaa (moottoritiellä) ja hyppää vasta sitten pois takaluukusta. Hän kun on huomannut, että hitaassa vauhdissa minä myös pysähdyn harvinaisen nopeasti tienreunaan ja vien hänet takaisin auton takaosaan, mutta kovassa vauhdissa ei niin vain pysähdytäkään, vaan hän voi ihan rauhassa olla välittämättä kielloista ja käpertyä takapenkille suloiseksi pieneksi palloksi nukkumaan. Että näin…
Jerin ”pieni ja viaton” -katse.

”Ai sanoit että en saa maata sohvalla silloin kun syöt? Mutta et kai häädä minua jos NUKUN tässä, olenhan niin kovin suloinen kun nukun. Katso nyt, silmät on kiinni!”

Jeri kyllä hallitsee tämän söpöilyn.

Lopuksi haluan vielä jakaa kanssanne uutisen joka sai minut hymyilemään: Boredpanda.com-sivusto uutisoi, että Turkissa, Istanbulissa, yhtiö nimeltä Pugedon on kehittänyt ainutlaatuisen laitteen kulkukoirien auttamiseksi. Tämä laite toimii niin sanotulla ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla” periaatteella, edistäen sekä kierrätystä että auttaen kulkukoiria. Laite toimii niin, että ihminen pistää laitteeseen tyhjiä muovipulloja, jotka kerätään myöhemmin kierrätykseen. Kiitokseksi pullojen kierrätyksestä laitteesta tulee ruokaa siinä oleviin kaukaloihin, joista sitten kulkukoirat voivat käydä syömässä.
Ihmiset voivat myös tyhjentää vesipullonsa laitteessa olevaan kaukaloon, niin että eläimet saavat myös juomista, ja sitten kierrättää tyhjän pullon niin, että myös ruokakaukaloon tipahtaa ruokaa :) Laite on todella arvokas erityisesti Istanbulissa, jossa arvioidaan olevan jopa 150 000 kulkukoiraa. Vaikka tämä laite ei ongelmia ratkaisekaan, niin itselleni ainakin tulee hyvä mieli kun ajattelen, että ainakin muutama koira saa ruokaa ja vettä tämän laitteen ansiosta :) Mitä mieltä te lukijat olette tästä keksinnöstä?
Hyvää syksyn alkua toivotellen, Noutajaperhe

torstai 31. heinäkuuta 2014

Huh huh hellettä!

Noutajaperheen heinäkuu sujui hieman kuumissa merkeissä, jo viikkoja kestäneen helleaallon vuoksi. Ei mikään kovin mukava koettelemus, kun sekä koirat että emäntä ovat sitä mieltä että +20 celsiusta olisi jo ihan tarpeeksi kuuma, ja nyt on mittari näyttänyt lähes päivittäin +30. Helle on suuresti rajoittanut tekemisiämme. Pitkille lenkeille ei jaksa mennä ja kaikki muukin suurempi riekkuminen on jätetty odottamaan viileämpiä kelejä. Vaan automatkoista kyllä nautitaan: ilmastoinnin ansiosta molemmat koirat hyppäävät takakonttiin vielä suuremmalla innolla kuin yleensä!
 
Vasta illan viimeisinä tunteina pystyy takapihalla nauttimaan luiden syömisestä, muuten pihalla on liian kuuma.
Olen kovasti yrittänyt viilentää koiria kastelemalla aina välillä heidän tassunsa ja mahanalusensa, sekä tekemällä heille viileitä herkkupaloja: molempien poikien lemppariksi on muodostunut piimä-tonnikala jäätelö :D Eli mehujäämuotteihin piimä-tonnikalamössöä, pakkaseen ja tadaa, ihan itsetehtyä koirien jäätelöä! Eräs ystäväni juuri nauroi että tarvitsee katsoa tarkkaan millaisen jäätelön ottaa kun kyläilee luonani, mehujään sijaan voikin saada jotain vähän lihaisampaa versiota :D
Uimaan olemme viime aikoina päässeet valitettavan vähän. Asuinseudullamme ei paljon ole sellaisia paikkoja joissa voisin yhdessä uida koirien kanssa, kun pienetkin rantaviivapätkät ovat yleensä koirilta kiellettyjä tai sitten ranta on niin kaislikkoinen tms että en itse viitsi siinä uida. Vanha uimapaikkamme, rakkaat hiekkakuopat, ovat valitettavasti peittymässä uuden moottoritien tieltä. Uimapaikassa oli ennen kolme pientä hiekkakuoppaa jossa kävi sankoin joukon koiranomistajia ja myös eri koiraseuroja treenaamassa. Kaikki nauttivat hiekkakuopista yhdessä, oli mukavaa kun oli paikka jossa sai ihan luvallisesti uittaa koiria ja vesi oli vieläpä niin ihanaa että siinä oli mukava uida itsekin. On todella sääli että tämäkin luonnonkaunis paikka tuhoutuu moottoritien tieltä.
Joko tietyö on edennyt tälle lammelle asti, sitä en tiedä. Viereinen lampi ainakin oli täytetty jo pari viikkoa sitten kun viimeksi kuopilla kävin.

Hiekkakuoppia tulee todella ikävä. Ei vain siksi että on yhä vain vaikeampi ja vaikeampi löytää alle tunnin ajomatkan säteeltä hyvää uimapaikkaa jossa saisi uida koirien kanssa, vaan myös siksi että tähän kyseiseen paikkaan liittyy aivan valtavasti muistoja, ja nimenomaan hyviä muistoja. Täällä on pidetty lukuisia nometreenejä, viilennytty kuumina kesäpäivinä, uitu kuunvalossa kesäöinä, tavattu koirakavereita ja heitelty frisbeetä. Molemmat pojat ovat koko elämänsä käyneet täällä uimassa. Kauniin uimapaikkamme muistoksi tässä kuvakooste vuosistamme hiekkakuoppien rannoilla:

Kesä 2009, Jeri ensimmäistä kertaa hiekkakuopilla uimassa. Jeppe näytti mallia <3

Kesä 2010. Nuori Jeri makoilee rantaheinikossa ja odottelee että joku heittäisi damia.

 
Kesä 2011. Jeppe rantavedessä vilvoittelemassa.

Kesä 2011, Jeri yrittää hassusti ravistaa itseään kuivaksi vaikka on vielä vedessä :)

Syksy 2012. Jeri juoksee veteen. Olemme aina uineet kuopilla pitkälle syksyyn asti, niin kauan kuin vain suinkin on tarjennut.

Kesä 2013. Etualalla Jeppe, taaempana Jeri noutamassa damia.

Kesä 2014, viimeinen kesä hiekkakuopilla. Vieressä oleva lampi on jo täytetty, mutta tähän pääsi vielä uimaan. Jeri juoksee innoissaan kelluvan frisbeensä kanssa.

 
Nyt ei auta muu kuin siirtyä vain pidempien ajomatkojen pariin ja yrittää löytää edes jokin paikka jossa pystyisi uimaan yhdessä koirien kanssa (kun vielä ei ole sitä lottovoittoakaan millä rakentaa oma talo ja iso uima-allas). Tämä hiekkakuoppa kun taitaa pian olla vain kaunis muisto. Toivottavasti löydämme pian uuden paikan jossa viettää uusia mukavia hetkiä :)
Helteisin terveisin,Noutajaperhe