lauantai 25. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!


God jul och gott nytt år!


Merry Christmas and happy new year!




 


Toivottaa Riikka ja pojat :)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Ihmisien, jotka rikkoo pulloja ja levittelee lasinsiruja ympäriinsä, sietäisi vähän ajatella tekojensa seurauksia!



Tapahtui tänään: Ensin oli kiva ilta, leivottiin joulutorttuja Hennan ja Maiskan kanssa ja leikittiin koirien kanssa. Sitten kun Maiskan piti lähteä, niin minä, Henna ja koirat mentiin bussipysäkille saattamaan Maiskaa. Pysäkille tuli myös n. 6 hengen porukka, oikein kunnon teinikännit päällä, meluten ja käyttäytyen kuin idiootit. Äkkiä yksi niistä päätti sitten heittää lasipullon maahan paskaksi, vaikka roskis oli 5m päässä. Meni hermo, ja huudettiin Hennan kanssa että oliko ihan pakko, tajuatteko että tässä on koiria jotka voi astua noihin ja loukata. Poika, joka pullon heitti, näytti hieman nololta ja sano "joo sori". Yksi tyttö sanoi että anteeks, me ajatellaan enskerral. Muut sen sijaan nauro ja yksi kännityttö, joka hädintuskin pysyi pystyssä, naureskeli että eikö ne koirat kävele sinne minne te käskette, ni eihän ne sitten mihinkään lasinsiruihin astu.



Pistää niin vihaksi tuollaiset ihmiset! "#(¤%/#W()&¤/")&!!!!! Ihan oikeasti, mun koirat on kyllä remmissä silloin kun kuljetaan jalkakäytävillä, mutta mulla ei ole mitään supernäköä: en erota kirkkaita pullonsirpaleita vaaleasta lumihangesta, ja en pysty koiria pumpuliinkaan käärimään. Muistakaamme yhä että Jepen akillesjänne meni poikki sitä varten, että lasinsiru viilsi jalan ihan paskaksi. Jos sekin idiootti joka siellä Kaarinassa joskus sen pullon oli heittänyt olisi viitsinyt vaan viedä sen pullon roskiin, niin mun koira olisi terve. Sen sijaan Jepellä on loppuelämän metallilevy jalassa sisällä, ja ajoittain kipuja kun jalka on pahana. Ja vain siksi, että jonkun mielestä oli siistiä pistää se pullo paskaksi.



Että sellainen oli tämä ilta. Kiva kun jotkut ihmiset on niin hirveän ajattelevaisia!



PS: Mainittakoon vielä, että tämä bussipysäkki oli koulun, ALA-ASTEEN, edessä. Että kivat niille lapsillekin!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

perjantai 12. marraskuuta 2010

Tiedon välitystä - koiria kateissa!


Tälläiset ilmoitukset osuivat puolituttujen kautta facebookissa silmään, ja laitan nyt tietoa eteenpäin, jos vaikka kävisi onni ja pienet pääsisivät takaisin kotiin...


 



 


Helmi kadoksissa! www.facebook.com/group.php


Kadonnut haukku seikkailee yhä jossain.

4.9.10 Paimiosta karkuun lähtenyt punaruskea Englanninvinttikoira on vielä hukassa. Koiralla ei ollut kaulapantaa karkuunlähtöhetkellä. Viimeisimmät tuoreet havainnot ovat Espoon seudulta. Kaikista mahdollisista havoinnoista jne pyydetään ilmoittamaan osoitteeseen johanna.lindroos@gmail.com


 

perjantai 5. marraskuuta 2010

Mutaa, mutaa se syksy tuo tullessaan.


Syksyiset terveiset kaikille noutajaperheen blogin lukijoille! Pahoittelut siitä että päivityksiä ei lokakuussa tullut lainkaan, meidän lauma on pysynyt nyt syksyllä harvinaisen kiireisenä. Jeppe on harvasenpäivä metsällä isän kanssa, Jerikin aina välillä mukana (silloin kun isän hermo kestää tuota turbokoiraa). Itse taas pysyn kiireisenä koirien kanssa touhutessa, opinnäytetyötä kirjoitellessa ja matkustaessa. Syksyllä on tullut reissattua runsaasti, kun syyskuun lopussa käväisin Tukholmassa ja lokakuussa taas Saksassa, Stuttgartissa.


 


Treenaaminen on meillä viimeisen kuukauden ajan jäänyt valitettavan vähälle, ajanpuutteen ja sairastelun vuoksi. Jeppeä ei oikein ole ollut aikaa treenata, poika kun on ihan käytännön töissä sorsametsällä. Ja hyvä että käy, siihenhän nämä noutajat on tarkoitettukin :) Jeppe nauttii suuresti kun on syksy ja saa metsästellä, toinen lemppari on tietysti iki-ihanat kurapellot joilla saa juosta mielin määrin. Eilen meillä oli suihkussa kaksi savenharmaata koiraa, suihkun jälkeen taas ruskea ja musta ;) Eipä Jeppeä "kipeä" jalkakaan paljoa vaivaa, siellä se mennä viuhtoo pellolla kuin kuka tahansa koira! :) Paraneminen on siis onnistunut aivan fantastisesti, toisin kuin alunperin odotettiin. Jalassa on kuitenkin vielä sisällä yksi metallilevy, jonka annetaan ollakin jos se ei ala vaivaamaan. Talvella näkee miten pakkanen vaikuttaa jalkaan, mutta sitä odotellessa on vielä paljon mutakelejä nautittavaksi!


 


Jeri taas sairastui valitettavasti kennelyskään. Joku ehkä muistaakin, että viime keväänä Jeri oli vähällä menehtyä kun kennelyskä iski rajusti ja aiheutti keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen. Keväällä oltiin kaksi kuukautta sairaslomalla, syötiin lääkkeitä, valvottiin öitä ja käytiin eläinlääkärissä. Mutta onneksi siitä selvittiin, kuten tälläkin kertaa. Jeri alkoi eräänä iltana hieman yskiä, ja heti seuraavana aamuna soitin Jeriä keväälläkin hoitaneelle eläinlääkärille, Granholmin Sarille Vettoriin. Saatiin aika heti seuraavaksi päiväksi, ja sinne mentiin. Reilussa vuorokaudessa Jerin yskä oli jo pahentunut, ja oli enemmän kosteaa kuin kuivaa yskää. Kuvista sitten nähtiinkin heti keuhkoputken tulehdus, ja alkava keuhkokuume. Saatiin sitten heti antibiootit ja pari viikkoa sairaslomaa. Onneksi mentiin lääkäriin heti, kun tauti iski noin rajuna! Viimeksi kuivaa yskää ehti olla pari viikkoa ennenkuin tauti siirtyi keuhkoihin ja yskästä tuli kosteaa, nyt tässä kesti vain reilu vuorokausi. Kiitokset vielä Vettorin henkilökunnalle, etenkin Sari Granholmille joka tuntuu parantavan maailmaa ihan vain läsnäolollaan (tarkoitan siis että itse rauhoitun ja lakkaan stressaamasta koiran kunnosta heti kun pääsee Sarin vastaanotolle. Hän vain on sellainen ihminen, jolla on ihmeen rauhoittava vaikutus. Kuin luotu eläinlääkäriksi!).


 


Loppumainintana kerron vielä, että Jepen ja Jerin omat sivut on päivitetty (linkit tämän sivun oikeasta reunasta).


Ja sitten on vielä blogin uuden osion vuoro, eli päivän kuva. Kuvassa on Jeppe muistaakseni joulukuussa 2007. Jepen mielestä jäisenkin damin nouto on aivan uberkivaa :)


maanantai 13. syyskuuta 2010

Kuiva/Märkäharjoittelua



Harrastettiin tänään koirien kanssa vähän kuivaharjoittelua, ja mentiin merelle soutelemaan ilman metsästysaikeita. Tämä sen vuoksi että Jeri oppisi olemaan nätimmin veneessä, pitää mennä paljon jotta tottuu. En kyllä tiedä voiko tätä reissua oikein sanoa kuivaharjoitteluksi, aika märkinä meinaa tultiin takaisin. Ei siinä kastumiselta välty omistajakaan kun koirat ravistelee veneessä itsensä kuivaksi :D



 


Soutureissu sujui kyllä kastumisesta huolimatta hyvin, mitä nyt Jeppeä taisi ottaa vähän päähän. Hän kun ei ole tottunut harjoitusreissuihin, ja oli heti lähdöstä alkaen veneen keulassa seisomassa, katsellen taivaalle että missä niitä lintuja on. Sitten kun nähtiin näitä ah-niin-ihania lintuja (3 merihanhea ja 5 heinuria) niin Jeppe tuijotti lintuja, katsoi mua, tuijotti lintuja, katsoi mua ja huokaisi syvään aivan kuin todetakseen "olisi pitänyt muistaa että eihän tuo ammu mitään. Missä isä on aina kun sitä tarvitaan?!" :D



 


Jeriäkin linnut kyllä kiinnosti. Oli hauska huomata Jerin reagointi sanaan "lintu". Jepelle sanon yleensä lintu kun jossain lähistöllä lentää jokin riistalintu, näin olen opettanut sille että katselee ylöspäin jotta oppii itsekin huomaamaan nämä. Jeri taas ei ole oppinut tätä ihan yhtä lahjakkaasti kuin Jeppe: Kun sanoin lintu, Jeri säntäili pitkin venettä ja lopulta otti suuhunsa kuvan (kuva=muovista tehty sorsa, jolla houkutellaan sorsia laskeutumaan tiettyyn paikaan) ja toi sen mulle :D Oliko tämä nyt sitten viisas vai tyhmä ratkaisu Jeriltä, noutaa muovinen sorsa, tätä en ole vielä päättänyt. Mutta hauska soutureissu meillä oli joka tapauksessa, täytynee mennä ensviikolla uudestaan :)


 



torstai 19. elokuuta 2010

Labradori akvaariossa


Olipa kerran pieni labradorinnoutaja nimeltä Jeppe. Tai ei nyt ihan niin pienikään, vaan harvinaisen korkea ja 35kg painava labrador oikeastaan. Noh, jokatapauksessa: Jeppe oli vähän aikaa sitten keväällä loukannut jalkansa, ja ihmisten mukaan siitä oli mennyt akillesjänne katki. Pitkään Jeppe-raukkaa kidutettiin kaiken maailman leikkauksilla, eläinlääkärikäynneillä ja siteenvaihdoilla, mutta kesällä Jeppe sai vihdoin olla rauhassa eikä jalkakaan enää ollut kauhean kipeä. Sitten ihmiset alkoivat puhua jostain ihme vesiterapiasta. Tämä kuulosti Jepestä ensin hauskalta, liittyihän siihen Jepen lempi-elementti vesi, mutta vähän oudolta se kuulosti kuitenkin.



Eräänä päivänä Jeppe sitten vietiin tutun eläinlääkäriaseman pihalle. Jepen helpotukseksi ei kuitenkaan menty eläinlääkärin luo, vaan vastaan tuli joku ihan uusi nainen. Ensimmäiseksi paikan päällä mentiinkin sitten pihalle, jossa Jeppeä juoksutettiin ja joku fysioterapeutiksi kutsuttu nainen tarkasteli Jepen liikkeitä. Jeppe juoksi mielestään oikein hyvin, mutta tämä fyssari hieman harmitteli miten Jeppe kuulemma heitti välillä ravissa kipeää jalkaansa liikaa ulospäin, eikä taivuttanut sitä kunnolla. Tämän jälkeen aloitettiin sitten se varsinainen vesiterapia, josta ihmiset olivat jo pitkään puhuneet, ja nähtiin miten hieno akvaarioeläin tulisi pienestä labradorista nimeltä Jeppe!



Ensimmäinen haaste oli mennä sisälle tähän akvaarioon. Yksi seinä otettiin alas, ja sitä pitkin piti kiivetä tähän ihmeelliseen lasiseen kammioon. Jepestä tämä ei ollut ollenkaan kivaa, mutta meni kuitenkin kun rakkaat ihmiset Riikka ja isi käskivät. Tässä akvaariossa oli Jepen mielestä vielä ihan ok seisoskella, kunnes äkkiä kuului kauhea ääni ja lattialle alkoi ilmestyä vettä! Jeppe kauhistui. Mitä ihmettä nyt tapahtuisi? Ja jos tämä ei vielä riittänyt järkyttämään pikku Jeppeä, niin kun vettä oli mahaan asti niin pistettiin alla oleva lattia liikkeelle! Juoksumatto ei Jepen mielestä ollut lainkaan cool. Ensin Jeppe vain seisoi paikallaan, kunnes hänen peppunsa tömähti peräseinään. Tästä säikähtäneenä Jeppe lähti heti paikalla ravaamaan kohti rakkaita ihmisiään, jotka olivat akvaarion toisessa päässä. Harmi vain että lattia liukui koko ajan yhä taaksepäin, joka oli Jepen mielestä aivan käsittämätöntä.



Tämän jälkeen Jeppe sitten keksi että tässähän voisi uida, niin ei liukuva lattiakaan enää haittaisi. Suuri hämmästys oli kun ihmiset eivät tällä kertaa pitäneetkään uimista hyvänä ideana, ja vettä hävisi sen verran että ei siinä enää labradori pystynyt kunnolla uimaan. Ja sitten jatkui kävely. Jeppe käveli, käveli ja käveli, kunnes lopulta lattia pysähtyi ja vesi meni pois. Huh! Täpärä pelastus, ainakin jos Jepeltä kysytään!



Tämän jälkeen Jepen piti tietysti hetki hätäillä, heti kun sai taas kunnon kiinteätä lattiaa tassujensa alle. "Näittekö te, mä meinasin kuolla! Siis apua! Miksi ette ottaneet mua pois, tuijotitte vaan vieressä!!". Heti kun Jeppe vähän rauhottui, alkoi hieronta. Tämä olikin Jepen mielestä jo vähän mukavampaa, vaikka välillä ei meinannut malttaa maata siinä kyljellään, kun olisi ollut niin kiva maata seljällään ja öristä tyytyväisenä.



Loppujen lopuksi tämä hierontakin loppui, ja Jeppe pääsi kotiin. Palkaksi ihmiset antoivat hänelle possunkorvan, jottei jäisi turhan paljon traumoja liukuvasta lattiasta ja vedellä täyttyvästä altaasta.



Tähän päättyi tarina Labradori akvaariossa - jatkoa odotellessa... ;)


 


Jeppe mököttää. Akvaariossa on kamalaa!Jeppe mököttää. Akvaariossa on kamalaa!


 


Omg, tänne tulee vettä!


 


Ja lattiakin liukuu taaksepäin! Tää on just niin tätä, ei olis pitäny nousta sängystä tänään. Kävellään täs nyt sit, akvaariossa!


 



Huh, selvisin hengissä tosta kamalasta akvaariosta! Onneks saan nyt hierontaa et vähän rentoudun, kauhee kokemus toi...!

sunnuntai 1. elokuuta 2010

NOU1


Meillä meni tänään Jerin kanssa taipparit läpi! :) Oltiin Kemiössä (keskellä korpea) Salon seudun noutajien järjestämässä taipumuskokeessa, ja läpi meni! Olen niiiiiiiiiiiin onnellinen! :D Sain kyllä olla todella ylpeä Jeristä, pikku jätkä teki hienosti hommia <3



Mutta alusta asti kerrottuna, lähdettiin siis erittäin aikaisin aamulla kaverini Pian ja Jerin kanssa ajelemaan kohti Kemiötä. Pia oli mukana mun henkisenä tukena (tuppaan vähän ottamaan stressiä näistä kisoista. Enkä niin vähääkään aina ;) ja myös itse oppimassa, heillä kun on vielä Jerin veljen Jimin kanssa taipparit edessä.



Saavuttiin Kemiöön aikaisin, ja ilmoittautumisen jälkeen ulkoilutin Jerin ja ehtisin hetken jutella ihmisten kanssa. Sitten alkoikin jo toiminta! Alussa, kuten taippareissa aina, tuomari kävi kättelemässä kaikki osallistujat ja vähän rapsutteli koiria, taippareissa kun arvostellaan myös pintapuolisesti koiran käyttäytyminen tyyliin onko sosiaalinen ja iloinen vai ei. Tämän jälkeen lähdettiinkin kävelemään koepaikalle joka oli 1,5 kilometrin päässä rannassa.



Koepaikalla Pia jäi odotuspuolelle pitämään Jeriä sillä aikaa kun itse menin katsomaan ensimmäisen koiran suorituksen. Sitten nopeasti olikin jo meidän vuoro. Ensimmäisenä oli vuorossa vesinouto niin, että rannalta heitettiin lokki ja sen jälkeen veneestä heitettiin myös lokki vähän kauemmaksi. Jeri nouti lokit hienosti! Uimaan lähti, kuten aina, kuin tykinkuula ja ui nopeaa tahtia :) Sitten olikin vuorossa ruutu. Ruudussa sain Jerin lähtemään helposti (työskentelyintoinen koira, sitä ei ikinä tarvitse mitenkään "pakottaa" noutamaan, kun se aina valmiiksi jo odottaa siinä vieressä "PLEASE anna mun noutaa! Jokonyt? Anna anna anna!!" ;) ja se nouti riistat hyvin. Viimeisen riistan etsinnässä kesti hetken aikaa, mutta kyllä sekin sieltä ylös saatiin :)



Tämän suorituksen jälkeen oli aikaa vähän oleskella, kun odotettiin että muut aamupäiväryhmän koirat saa suoritettua niin että siirrytään jäljelle niiden kanssa jotka tähän jatkoon pääsevät. Väliajalla juttelin itse tuttujen kanssa, Jeri nukkui tyytyväisenä häkissään auton vieressä. Ihmeen rauhallinen hän oli kisapaikalla, ja tästä olen erittäin iloinen. Jeppe ei ole ikinä oppinut rentoutumaan kisapaikalla, joka tietysti rasittaa koiraa, mutta Jeri nukkui tyytyväisenä kun sai omassa häkissään olla :)



Jälki sujui sitten myös mallikkaasti. Jeri lähti jäljelle hyvin, löysi jäniksen nopeasti ja palautti sen mulle.



Tämän jälkeen olikin sitten loppusanat ja papereiden jako. Olin kyllä niin ylpeä hakiessani Jerin kanssa meidän arvostelun ja kunniakirjan, nyt on sitten taipparit suoritettu! :D



Saatiin ihan hyvä arvostelu (maastossa tuomari oli aika kovasanainen meitä kohtaan, mutta paperilla oli kuitenkin hyvä arvostelu), vähän vain mainittiin siitä että Jeri käsittelee riistaa vähän kovakouraisesti mutta ei kuitenkaan riko mitään. Uskon kuitenkin että tämä ongelma menee iän myötä pois, nyt tuota nuoruuden intoa on vielä niin paljon ja riista yhä niin erikoista että variksia ja lokkeja täytyy vähän imeskellä ;)



Kaiken kaikkiaan oli aika hieno päivä. Olen erittäin ylpeä Jeristä kun se toimi niin hyvin! <3



Isot kiitokset vielä meidän tukijoukoille:

Pia, ilman sua olisin ehkä kuollut johonkin hermokohtaukseen kisoissa. Kiitos rauhoittelusta ja tuesta :D

Nina, Jerin kasvattaja. Kiitos kaikesta tuesta ja treeneistä, olet meille korvaamaton apu!

Isä. Kiitos kun olet opettanut mulle kaiken minkä nomesta ja noutajista tiedän. Vaikka välillä onkin treeneissä erimielisyyksiä, niin ilman sun ohjeita ja tukea me ei pärjättäisi. Kiitos <3


 


PS: Kuvia ja arvostelu seuraa perässä myöhemmin kunhan ehdin ladata ne koneelle! :)

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Ei ole olemassa pahoja koiria - On vain huonoja koiranomistajia.


Tulipa tänään taas todistettua, miten piittaamattomia ja vähä-älyisiä jotkut koiranomistajat voivat olla. Oltiin siis Jerin kanssa koirapuistossa. Koiria oli puistossa neljä, Jeri mukaan lukien. Ensin kaikki meni ihan hyvin, Jeri leikki nätisti yhden lapinkoiran ja pitbullin kanssa, mopsi ei oikein osallistunut leikkiin. Sitten Jeri meni hetkeksi leikistä pois asioilleen, ja PAM: pitbull hyökkäsi suoraan Jerin kimppuun takaapäin, puri sitä kurkkuun. Huudahdin muutaman vähän ei niin kauniin sanan, ja menin väliin. Otin pitbullia niskasta kiinni ja Jeri juoksi peloissaan karkuun. Katsoin koiran omistajaan, joka yhä vain istui rauhallisesti penkillä eikä meinannut mitään. Käskin ottamaan koiransa kiinni, ja sitten hän vaivautui nousemaan penkiltä ylös ja lähti kävelemään kohti. Siinä vaiheessa en kuitenkaan saanut enää tästä pitbullista pidettyä kiinni, vaan se karkasi otteestani ja syöksyi takaisin Jerin kimppuun, joka vähän matkan päästä seurasi tilannetta. Pitbull puri Jeriä taas, ja Jeri ulvoi. Huusin taas näitä vähän vähemmän kauniita sanoja niin kovaa kuin kurkusta lähti, ja pitbull hämääntyi ja päästi Jerin irti. Ja mitä tämän jälkeen tapahtui? Pitbullin omistaja ei pyytänyt anteeksi, eikä sanonut yhtään mitään, vaan otti vain koiraansa niskasta kiinni ja vei sen takaisin penkin luo. Siellä hän sitten koiralleen leperteli että ”ei saa leikkiä noin rajusti”. Leikkiä rajusti? Se koira kävi suoraan Jerin kimppuun, vaikka oli ensin leikkinyt kauniisti. Selvästikin oli jotain vialla, leikiksi ei sitä kimppuun käymistä voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Tiedän kyllä että uroskoirat leikkivät usein rajusti, onhan minulla niitä itselläni kaksi ja samalla tavalla ne painivat ja hammastelevat kuin monet muutkin, mutta tuo mitä tapahtui ei todellakaan ollut leikkiä. Noh, sillä aikaa kun tarkastelin oliko Jeriin tullut jälkiä ja rauhoittelin sitä, niin tämä pitbullin omistaja tyynesti lähti pois paikalta, yhä sanomatta sanaakaan minulle.



Anteeksi nyt vain, mutta voiko ihminen tyhmemmin käyttäytyä? Jos tuollainen tilanne käy, niin odotan kyllä tapauksen syylliseltä osapuolelta edes jonkinlaista anteeksipyyntöä, kysymystä onko toinen koira kunnossa tai edes jotain. Mutta ei, hänen mielestään tilanteessa ei ilmeisesti ollut mitään ihmeellistä, eikä hän pätkääkään välittänyt vaikka Jeri pelästyi oikein toden teolla. Jos oma koirani hyökkäisi noin toisen koiran kimppuun, niin pyytäisin totta kai anteeksi, ja haluaisin tietää kävikö toiselle koiralle jotain jne. En sitten tiedä mikä tämän naisen ongelma oli, ylpeys vaiko häpeä, mutta hän vain luikahti pois tilanteesta joka oli mielestäni törkeää.



Toinen ihmetyksen aihe on, että miksi jotkut koiranomistajat ovat niin tyhmiä että tuovat aggressiivisen koiran koirapuistoon? Voihan tietysti olla että tuokin pitbull on aina ennen ollut lauhkea kuin lammas ja nyt vain räjähti, mutta saanen epäillä tätä. Mikä ihmisiä siis vaivaa? KOIRAPUISTO EI OLE AGGRESSIIVISTEN KOIRIEN PAIKKA! Ja mikäli sellaisen vapaaksi päästää muiden koirien kanssa, niin tulisi toisia ainakin varoittaa ja kysyä saako tämän koiran kanssa silti tulla puistoon. Mutta tämä nainen ei tehnyt mitään tämän tapaistakaan.



Tiedän että monet ihmiset eivät ole seuraavasta asiasta samaa mieltä, mutta itse olen aina uskonut väitteeseen, että ei ole olemassa pahoja koiria, on vain huonoja omistajia. Ennen kuin syyttää koiraa on syytä katsoa ketä sitä hihnaa pitelee. Hyvällä koulutuksella saa aikaan ihmeitä, ja kun johtajuus on laumassa selvillä, niin koiralle ei tule tarvetta olla aggressiivinen. Tämäkin koirahan käytöksellään otti johtajan paikan, näytti että hän on alfauros, vaikka oikeasti joka ikiselle koiralle pitäisi olla selvää että oma omistaja on alfa, ja tätä totellaan aina. Tällöin jos omistajan on rauhassa, niin ei koirallekaan tulisi tulla mitään tarvetta hyökätä muiden koirien kimppuun. Uskallan väittää että tälläkin parivaljakolla oli koulutuksessa rakoja ja mahdollisesti johtajuusongelmaa. Tai voi tietysti olla että tämä koira oli jotenkin erityistapaus, ainahan löytyy tapauksia joilla on jokin sairaus tms. jonka vuoksi koira on aggressiivinen, mutta jälleen kerran epäilen tätä: omistajasta sai juuri sen vaikutelman, että hänestä tämä oli koiralle aivan sopivaa käytöstä eikä mitään pahaa ollut tapahtunut.



En myöskään tämän rodun nimeämällä tarkoita, että pittbullit olisivat mitenkään pahoja. Olen aina ollut sitä mieltä, että pittbulleja ei tule syyttää tyhmistä omistajista. Tämä koirarotu on luonteeltaan vahva, ja tarvitsee hyvän ja määrätietoisen johtajan itselleen. Jos kaikilla pittbulleilla olisi laumassa asiat kunnossa ja hyvä koulutus, niin tämä luonteenpiirre tuskin tuottaisi ongelmia. Usein ihmiset kuitenkin ajattelevat, että kun pittbulleja käytetään paljon koiratappeluissa, niin se tarkoittaa että ne olisivat jotain petoja. Näin ei kuitenkaan ole. Yhä tulee aina ensin katsoa, kuka sitä hihnaa pitelee.



Toivon todella, että tämän koiran omistaja tuntee oikein kovan piston sydämessään, ja miettii oikein kunnolla omaa käyttäytymistään ja sitä miten antaa oman koiransa käyttäytyä. Valitettavasti tuollaisia tilanteita tulee aivan jatkuvasti, niin ikäviä kuin ne ovatkin. Meidänkin mielestä koirapuistoilu alkaa todella menettää hohtoaan, kun täytyy pelätä milloin joku tuo sinne aggressiivisen koiran. Elääpä sellaisessa ihanassa maailmassa, jossa tuollaiset koiranomistajat tajuaisivat pysyä puistoista poissa, tai jopa niin ihanassa maailmassa jossa kaikki koiranomistajat hoitaisivat koiriensa koulutuksen ja lauma-aseman kunnolla. Ja jos nyt oikein paljon saa toivoa, niin toivon myös maailmanrauhaa, puhdasta itämerta, enemmän etuja opiskelijakortille ja sitä, että tietyt ihmiset miettisivät kahdesti ennen kuin hankkisivat koiran.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Jäljellä


Keskiviikkona meillä oli Jerin kanssa kurssin vikat jäljestystreenit. Hauskaa oli hyvällä porukalla, ihan niinkuin on ollut koko kurssin ajan. Erityiskiitokset vielä kurssin vetäjällä Lauralle koirakoulu Gironista! Opittiin kurssilla Jerin kanssa todella paljon, ja aijotaan kyllä tulevaisuudessakin jatkaa jäljestystä :)



Tälläkin kertaa Jerillä meni aika hienosti tuo jäljestys. Vähän ehkä hyppeli välillä jäljeltä pois ihmettelemään kaikkea muuta hauskaa mitä metsästä löytyy, mutta ohjaajan mukaan tämä varmasti johtuu siitä, että tälläinen tuorejälki on jo niin helppo Jerille että se ei jaksa eikä sen tarvitse enää keskittyä niin paljon kuin aluksi. Nyt siis jatkossa aletaan tekemään "vanhoja" jälkiä Jerille, eli teen jäljen, odotan päivän ja sitten ajan koiran jäljelle.



Ennen tätä on kuitenkin nomeilun aika! Kesäkuu meni niin tiiviisti jäljestyksen, lomailun ja uimisen parissa että on aika kunnostautua loppukesän taippareita varten. Yhteistreenejä on kovasti jo suunnitteilla, ja lisäksi treenaan tietysti itsekseen myös. Vesinoutoja heittelin tänäänkin Jerille tuohon Aurajokeen, ja hienosti menee :) Matkaa pitäisi saada vähän lisää, sillä olen niin surkea heittämään että damit ei kauas lennä. Täytynee lahjoa isä heittäjäksi, niin saadaan kunnon matkat, ja helpompi se muutenkin on keskittyä itse vain siihen koiran ohjaukseen eikä samalla heittämiseen.



Jepen jalka paranee muuten huimaa vauhtia. Eilen hän käväisi jo vähän uimassakin! Haava on nyt kokonaan ummessa, ja huomaa että Jeppe pistää jo koko ajan vähän enemmän painoa jalalle, ja astuu sille jo aika hyvin. Vielä kun tuo heinäkuun 21 pv oleva leikkaus menisi hyvin, niin alettaisiin olemaan aika toivoikkailla vesillä... Ja vedestä puheenollen, täytyy alkaa puuhata Jepelle fysioterapia-aikoja! Turussa Koira&Kissa klinikan yhteydessä toimii fysioterapeutti Tanja Kotti, hänen luokseen ollaan menossa sitten vesiterapiaan, heti kun heinäkuun leikkauksesta syntynyt leikkaushaava on parantunut. Kyllä mahtaa Jeppe-poika järkyttyä joutuessaan lasiseen akvaarioon uimaan :D Jeppe on niin luonnonlapsi ja maalaiskoira, että kaikki tälläiset "modernit" asiat ovat sille kova järkytys. Alunperin järkytystä tuotti myös esimerkiksi asfaltti, portaat ja hissit, mutta näihin Jeppe on nyt aika hyvin tottunut kun kaupungissa ollaan jo kohta kaksi vuotta asuttu. Tosin siitä ei pääse mihinkään että parkettilattiat ovat Jepen mielestä kuin laavakenttä, niille ei tule astua vaan mieluummin hän hyppii matolta matolle!



Huomenna tulee jännä päivä kun Jeri pääsee mun mukaan markkinoille! Turussa on nyt muutaman päivän ajan Keskiaikaiset Markkinat, jotka ovat kesän paras tapahtuma täälläpäin jos minulta kysytään :) Käväisin markkinoilla jo tänään, mutta huomenna vasta aijon ottaa Jerin mukaan. Jeri on kyllä ennenkin ollut markkinoilla ja käyttäytyy siellä aina hyvin ja kulkee rauhassa vieressä, mutta tietysti vähän jännittää kun nuo markkinat ovat kuitenkin isoimmat millä ollaan ikinä käyty. Mutta, jos eksytte huomenna päivällä sinne niin ruskeaa labbista saa kyllä tulla moikkaamaan!! :)

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

And then there was shooting, pang pang!


Kuten otsikosta voi päätellä, käytiin koirien kanssa ampumaradalla torstaina. Tai Jeppe nyt menee sinne yleensäkin isän mukana hengaamaan, mutta Jeriä ei yleensä huolita mukaan (johtuisikohan jotenkin tuosta uhmaiästä - Jeri kun on nykyään itse herra mahdottomuus). Nyt kuitenkin torstaina menin myös mukaan jolloin Jerikin pääsi reissuun.



Istuttiin n. tunti ampumaradalla, ja katseltiin savikiekkoammuntaa. Jeri ei yhtään hätkähdä laukauksia (tottui niihin jo pentuna kun käytiin ampumaradalla), mutta uusi ongelma on, että Jeri kuumenee ja täpinöissään alkaa sitten vinkua. Vaikka kuinka kiellän niin aina hetken päästä vinkuna taas jatkuu. Se on todella huono juttu, sillä kokeissa sakotetaan vinkumisesta + se on ERITTÄIN rasittavaa omistajalle, jos koira piippaa koko ajan metsällä ollessa. Noh, aijon nyt alkaa käydä useammin ampumaradalla ja jatkan vain määrätietoisesti piippaamisen kieltämistä, joten eiköhän tuo pentukin vielä jossain vaiheessa tajua että hiljaisuus on hyve ;)



Jeppe sen sijaan käyttäytyi tapansa mukaan hienosti, makasi autossa (kaikki ovet auki että sai tulla pois jos halusi) ja söi possunkorvaa :D Jepestä on aina mukavaa päästä mukaan ampumaradalle, mutta ei se ihan niin täpinöissään ole kuin Jeri, jonka mielestä kaikki pamaukset on ihan HyperSuperUberKivaa.



Keskiviikkona olin myös jäljestämässä Jerin kanssa. Tällä kertaa treenit ei mennyt ihan nappiin, Jeri ei ensin meinannut lähteä jäljelle ollenkaan ja sitten kun lähti niin ei yhtään jaksanut keskittyä. Loppuun asti selvittiin kyllä, mutta vähän jäi harmittamaan tämä keskittymisen puute. Jeri on niin herkkä koira että taisi vielä vihoitella mulle siitä, että olin kehdannut antaa hänelle punkki JA matolääkkeen, ja vieläpä samana päivänä. Jerin mielestä tämä jos jokin on aivan hirveää koiranpennun kidutusta! Ja kun Jeri jostain loukkaantuu, niin hän myös näyttää sen ja vetäytyy kotona omaan häkkiinsä murjottamaan eikä maanitteluista huolimatta suostu tulemaan ulos välttämättä moneen tuntiin. Odottaisin tuollaista nartuilta, mutta en uroksilta. Noh, kai Jeri vain on niin pehmo luonteeltaan, ja siihen vielä päälle tämä uhmaikä niin ei hommat suju enää ihan entisellään.



Täytyy vain toivoa että tuo uhmaikä ei kestä kauaa. Pikkuhiljaa alkaa hermo mennä kun Jeri on koko ajan tuhoamassa jotain. Nykyään jo pelkkä muutaman sekunnin hiljaisuus saa munt hyppäämään pystyyn, sillä hiljaisuus on aina merkki siitä että Jeri on taas varastanut jonkin tavarani, ja vetäytynyt ulos pihalle syömään sitä. Onneksi suurempia vahinkoja ei ole sattunut, mutta hermot on kyllä välillä aika tiukalla, tämän voin ihan tunnustaa :D

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Scalpel, please!


Jepen toinen leikkaus oli nyt keskiviikkona. Yhä siis samaa akillesjännettä korjaillaan, tai siis nyt poistetaan sieltä jalasta kaikkia niitä lisäosia jotka ekassa leikkauksessa jouduttiin sinne laittamaan. Tässä leikkauksessa poistettiin jalasta yksi iso ruuvi. Tämä sama ruuvi oli jo aiheuttanut meille aika paljon harmia, sillä se hankasi Jepen jalan nahkaa kyynärpään kohtaa, ja teki siihen peukalonpään kokoisen reiän, josta näkyi luu ja ruuvi. Tätä reikää putsattiin tietysti joka päivä, tosin tämä ei ollut ihan Jepen lempihommaa kuten arvata saattaa.



Keskiviikon leikkaus meni onneksi hyvin. Ruuvi saatiin nätisti pois, jalassa ei ollut mitään tulehduksia tms ja Jeppe ei enää edes joudu pitämään sitä kauhean isoa metallitukea jalassaan. Leikkauspäivänä jalkaan laitettiin vielä aikapaljon täytettä mahdollisen vuodon vuoksi, mutta nyt jalassa on jo vain kevyt tukiside. Kyllä huomaa että on Jepenkin paljon helpompi olla kun ei enää ole sitä hervottoman isoa metallitukea. Riemuissaan oli poika kun sai taas kunnolla putsata omat varpaansa, ennen tämä oli vaikeaa metallituen vuoksi ;)



Leikkauksen jälkeen Jeppe oli jo samana iltana harvinaisen virkeä eikä ollenkaan kivulias, hieno juttu siis. Toivotaan vain että jalka jatkaisi nyt hyvää paranemistaan. Heinäkuun puolessavälissä on seuraava leikkaus, silloin otetaan tämän akillesjänteen ympäriltä jalan sisällä oleva metallilevy pois. Tällöin nähdään taas paremmin miten se jänne on lähtenyt paranemaan.



Ihan vain uteliaisuudesta, tunteeko kukaan lukija koiraa, jolla olisi mennyt akillesjänne poikki ja se olisi korjattu? Tai jotain koiraa jolla jänne olisi korvattu keinojänteellä? Tapasin tässä eräänä iltana koirapuistossa naisen, jonka toisella koiralla oli yksi lonkan nivelistä korvattu keinonivelellä. Aika sattuma että tuli puhetta koko jutusta, olin silloin meinaa liikkeellä vain Jerin kanssa. Tällä naisella oli myös käyttölinjainen labradori ja kultainennoutaja, yhden meidän koiratutun kennelistä (piiri pieni pyörii... Siis ihan tosi, nämä noutajapiirit ovat loppujenlopuksi aivan äärimmäisen pienet täällä Suomessa, tuntuu että kaikkien kanssa on vähintäänkin yhteinen tutun tuttu tms!). Tällä labbiksella oli viime marraskuussa laitettu siis keinonivel, ja nyt hän juoksi niin autuaasti Jerin kanssa koiratarhassa että ei mitään rajaa! Ikinä en olisi arvannut että tällä koiralla oli keinonivel, juoksi ja käveli aivan normaalisti eikä yhtään aristanut jalkaansa tms, vaikka leikkauksesta kuitenkin oli vielä niin lyhyt aika. Ihanaa kuulla välillä tälläisiäkin tarinoita joissa koira on selvinnyt hyvin. Itse kun koko ajan murehtii tuota Jepen jalkaa, itkettää vain että paraneeko se ikinä vai ei, ja repeääkö jänne heti uudestaan kun koira ottaa yhden juoksuaskeleen tms.



Olisi mukava kuulla teidän kokemuksianne ja tarinoitanne mikäli teillä niitä on, joten kommenttia vaan tähän kirjoituksen perään! :)

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Nomeilua, mejäilyä ja koirapuistoilua!


Tällä viikolla Jerillä onkin ollut aivan erityisen paljon ohjelmaa. Sen lisäksi että muutettiin uuteen kotiin ja Jerillä riittää muutenkin hommaa puutarhanhoidossa (tarkoittaen siis kuoppien kaivamista ja pensaiden syömistä), paikkojen tutkimisessa (erityisesti vastapestyt pyykit täytyy nykyään aina tutkia kunnolla) ja koko Yo-Kylään tutustumisessa, niin ollaan vielä kahdesti oltu tällä viikolla treeneissäkin! Kyllä on Jeri pentu ollut iltaisin väsynyt kun on ollut päivät niin täynnä ohjelmaa, iltaisin vaan tunkee kainaloon tyytyväisenä tuhisemaan kun on ollut jännittävä päivä :)



Tiistaina oltiin siis vähän nomeilemassa. Meidän nome-kurssi jäi nyt kesätauolle, joten tämä oli toistaiseksi viimeinen kerta tällä porukalla: kesällä treenataan kyllä, mutta varmaan aika paljon Jerin äidin, veljen ja siskon kanssa, sekä eri koiratuttujen seurassa. Joka tapauksessa, tiistaina treenit meni hyvin. Tällä kertaa käytettiin treeneissä riistaa (variksia) damien sijaan. Tehtiin muistiharjoituksia, eli vietiin koiran kanssa riista paikkaan a, ja palattiin sitten paikkaan b josta lähetettiin koira hakemaan tämä riista. Seuraavaksi sitten harjoiteltiin hakua, kouluttaja kävi viemässä maastoon pari riistaa (vanhoille muistipaikoille joihin meni jo hajut) ja sitten lähetettiin koira hakemaan nämä. Jeri haki pari ekaa hienosti kun haistoi nämä helposti, mutta kolmas olikin vähän hankalammassa paikassa ja Jeri ei millään meinannut uskoa että siellä jotain olisi, kun toisessa suunnassa haisi niin paljon paremmalle. Pienellä motivoinnilla tämäkin riista saatiin kuitenkin talteen :) Ainut harmitus treeneissä oli vain se, että itikat puri Jeriä kovasti. Raukkaparan maha oli aivan täynnä puremajälkiä, ja joku pörriäinen pisti Jeriä silmäkulmaan niin että siihen turposi kauhea plotti! Ei muutakuin kyytabletteja naamaan, ja nopeastihan silmä palasi normaaliksi :)



Keskiviikkona aloitettiin sitten uusi mejä harrastus, koirakoulu Gironin Mejä-kurssilla. Oli kyllä todella hauskaa! Päätin samantien että mejästä tulee mun ja Jerin uusi harrastus, niin kivaa oli sekä ohjaajalla että koiralla :) Mejä on paljon rennompaa kuin nome, ja muutenkin erittäin kiinnostava ja mukava harrastus. Meidän kurssin vetäjä Laura on tosi mukava, jaksoi vastailla kaikkiin mun tyhmiin kysymyksiin ja ohjeisti todella hyvin. Meille kaikille ohjaajille opetettiin miten tehdään jälki, ja lähetettiin sitten maastoon tekemään jälki omalle koiralle. Kyseessä oli siis verijälki, ja heti jäljen alussa alkumakuu merkattiin potkimalla vähän sammalta sivuun ja sitten kaadettiin kostutetun pesusienen päälle pikkuriikkisen verta. Sitten vaan narun päästä kiinni ja lähdettiin vetämään sientä maastossa. Ensin 50m, sitten lisättiin verta ja tehtiin yhdeksänkymmen asteen käännös. Taas 50m, hiukan lisää verta ja käännös. 50m, ja loppupaikka jossa suljetussa rasiassa odotti koiran palkkio.



Jeriltä sujui jäljestys todella hienosti, vaikka itse sanonkin ;) Poika ei ollut ikinä ennen ollut jäljellä, ja silti hoksasi heti mistä oli kysymys ja todella tarkasti seurasi jälkeä, melkeinpä tarkalleen mun askelia pitkin! Ei tarvinnut muutakuin pitää jäljestysliinasta kiinni ja kulkea perässä! Lopussa Jeri oli oikein ylpeän oloinen kun löysi rasian jossa oli sisällä nakkeja hänelle palkaksi :) Tuntuu että jäljestys tekee erittäin hyvää Jerin (ja ohjaajan!) itsetunnolle. Nomessa meillä on ollut vähän ongelmana se, että Jeri turvautuu liikaa munhun ja kyselee jatkuvasti mitä pitäisi tehdä, mutta nyt se oppii itsenäisempää työskentelyä ja huomaa että osaa sen, kun lopussa saa itse löytää tämän palkkansa. Tämä on juuri sitä mitä me tarvitaan juuri nyt! :) Aijon kyllä tämän kurssin jälkeen jatkaa mejä harrastusta, ja varmaan myös ilmoittaudutaan mejä kokeisiin! :)



Muuta aktiviteettia tällä viikolla on tuonut mm. koirapuisto. Täällä Yo-Kylässä on aivan ihana koirapuisto, todella siisti ja iso ja siellä käy todella paljon koiria. Jeri kun on tuollainen kaikkien kanssa toimeen tuleva, niin sen kanssa on helppo mennä puistoon :) Todella paljon se on tykännyt siellä juoksennella ja ollaan molemmat saatu puistosta uusia mukavia tuttavuuksia! Ollaan kohdattu paljon nuoria koiria, ja Jeri on saanut näistä hyviä leikkikavereita :) Me ei olla ennen paljonkaan käyty koirapuistoissa koska mitään hyvää puistoa ei ole ollut lähellä ja muutenkin omat koirat on saanut leikkiä keskenään kun ovat vapaana metsässä jne, mutta nyt kun Jeppe ei kipeän jalkansa takia valitettavasti pysty leikkimään Jerin kanssa, niin on hyvä että Jeri saa kuitenkin leikittyä muiden koirien kanssa niin on kotona vähän rauhallisempi eikä koko ajan haasta Jeppeä leikkimään. Pakko kyllä sanoa että en olisi ikinä uskonut että koirapuistoilu voi olla niin hauskaa kuin se täällä on!



Jeppekin on päässyt kyllä koirapuistoon, mutta vain silloin kun siellä ei ole ketään muita, koska Jeppe ei jalkansa kanssa saa yhtään juosta eikä telmiä. Kovasti hän kuitenkin tykkää kun sinne mennään, kun siellä on niin paljon muiden koirien hajuja. Tänkin aamuna oltiin tunnin verran siellä, minä istuin penkillä ja Jeppe nuuski sydämensä kyllyydestä, häntä heiluen koko ajan <3 On ollut kamala katsoa miten surullinen Jeppe on ollut nyt kun jalka on kipeä, mutta viimeisen parin päivän aikana hän on kuitenkin selvästi piristynyt, kun saa maataa omalla pihalla ja tosiaakin pääsee tuonne koirapuistoon nuuskimaan muiden hajuja vaikka muuten ei saakaan lenkkeillä eikä tavata muita koiria. Toivottavasti Jepen piristyminen jatkuisi, on aivan sydäntäsärkevää katsoa omaa rakasta koiraa murheellisena, kun paha se on koiralle selittää "nyt pitää ottaa rauhallisesti kun jänne on katki." Rukoillaan että meilläkin alkaisi mennä paremmin <3

lauantai 22. toukokuuta 2010

Akillesjänne, tuo sankareidenkin heikko kohta.


Olen aina ollut kiinnostunut Kreikan mytologiasta ja taruista. Yksi kiinnostavimmista on mielestäni ollut aina sankari Akilleen tarina. Akilles oli suuri sotasankari, lähes kuolematon. Tarun mukaan hänen äitinsä yritti tehdä lapsensa kuolemattomaksi kastaen hänet Stynx-jokeen, eli kuoleman virtaan. Äiti kuitenkin kannatteli Akillesta tämän kantapäästä, jolloin hänen kantapäänsä jäi hänen ainoaksi heikoksi kohdakseen. Tästä tulee sanonta akilleen kantapää, joka yleisesti tarkoittaa henkilön heikointa kohtaa.



Tämä kantapää koitui Akilleen tuhoksi, sillä Troijan sodassa Troijan prinssi Paris ampui nuolen Akilleen kantapäähän, aiheuttaen tämän kuoleman.



Historiasta taas nykypäivään, Jepen akillesjänne on koitunut varsinaiseksi kiroukseksi. Aikaisemmin kerroinkin miten jänne meni poikki, ja sitä yritetään nyt kovasti korjata. Tälläkin viikolla Jeppe kävi eläinlääkärissä. Tikit poistettiin, ja todettiin että haava näyttää hyvältä. Kipsi kuitenkin laitettiin vielä takaisin jalkaan, ja varattiin seuraavaksi leikkauspäiväksi 15.6. Tällöin jalasta poistetaan ruuvi, ja jatketaan hiljaiseloa. Heinäkuussa sitten poistetaan jalasta metallilevy akilleenjänteen ympäriltä, ja tämän jälkeen pitäisi pikkuhiljaa voida aloittaa kuntoutus.



Jeppe raukka on jo aivan kyllästynyt kipsiinsä. Kovin ahdistuneen oloinen on koko koira, eikä mikään ihme. Entinen liikuntahirmu joutuu nyt viettämään hiljaiseloa pääasiassa sisällä, ettei teloisi jalkaansa. Lisäksi helteet eivät ollenkaan hellitä tämän vesipedon tuskia. Maanantaina Jepellä kävi koirahieroja. Olen ollut huolestunut lihasten kunnosta nyt kun Jeppe hyppelee kolmella jalalla. Koirahieroja totesi, että terveen puolen lihakset ovat erittäin jäykkiä ja arkoja. Jeppeä tulee nyt hieroa hellästi jotta ehkäistäisiin mahdolliset lihaskipeytymät. Kipeän jalan lihakset ovat jo täysin surkastuneet, mutta jalkaa tulee kipsistä huolimatta venutella. Hieroja tulee varmaan taas pian uudestaan, ja muuten hieron nyt itse Jeppeä. Hyvä tuuri että satuin pari vuotta takaperin käymään Jepen kanssa koirahierontakurssin...! Kiitokset muuten hieroja-Piipalle hyvästä palvelusta, Jeppe oli oikein tyytyväinen kun ensin hierottiin ja sitten sai vielä nameja palkaksi :)



Nyt eletään yhä vain päivä kerrallaan. Hierotaan, venytellään ja toivotaan ja rukoillaan. Kesäkuun leikkaus kertoo taas paljon lisää. Yritän ängetä itseni siihen mukaan jos vain mahdollista, toivottavasti eläinlääkäri päästää. Sitä ennen suurin asia on meidän muutto ensiviikon sunnuntaina. Toivottavasti Jeppe piristyy kun pääsee uuteen kotiin jossa on oma piha jossa kelpaa lepäillä vaikka vuorokauden ympäri :)

lauantai 15. toukokuuta 2010

Hellettä ja vesiurheilua


Helteet ovat nyt sitten iskeneet oikein kunnolla tänne Turkuun. On niin kuuma että hyvä että jaksaa lenkillä käydä - tosin ne lenkitkin suuntautuu nyt lähes aina rantaan tai varjoisaan metsään. Jeri jaksaa polskia tyytyväisenä ja aina yhtä iloisena noutaa mitä ikinä sille keksinkään heittää. Kävin itsekin torstaina uimassa meressä, mutta vaikka ilma olikin kuuma niin se ei auttanut siihen, että vesi oli yhä aivan jäätävää. Noh, ainakin virkisti :D Mietin miten kestetään sitten kesällä, olen itse sellainen ihminen joka inhoaa kuumuutta ja niin inhoavat Jeppe ja Jerikin. Tasainen +20 ja leuto tuuli olisi ihanne!



Jeppe raukka kärsii tästä kuumuudesta eniten, kun ei pääse edes uimaan. Kipsi vaihdettiin maanantaina eläinlääkärissä. Haava näytti jo oikein hyvältä, ei ole ollenkaan tulehtunut tms. Olen myös varannut Jepelle koirahierojan, joka tulee ekan kerran hieromaan tulevana maanantaina. Täytyi ensin odottaa että antibioottikuuri loppuu, koska lääkekuurin aikana ei saisi hieroa. Toivottavasti hieronta auttaa, Jeppe tuntuu kovin jäykältä vaikka olen sitä itsekin hieronut. Kipsissä oleva jalka on aivan kuihtunut: ennen niin lihaksikas ja hyväkuntoinen Jeppe on nyt vain varjo entisestään. Mutta silti virkistyy kyllä mieleltään päivä päivältä. Jeppe on jo kehittänyt tavan hyppiäkin kipsin kanssa, ponnistaa vain kaikilla kolmella jalalla yhtä aikaa ilmaa niin tulee hienoja tasajalkahyppyjä :D



Sain muuten tänään uuden, virkistävän harrastuksen kesäksi: Melonnan! Menin kaverin kanssa tänään Turun soutu- ja melontakeskukseen, ja vuokrattiin sieltä pariksi tunniksi kahden istuttava kajakki. Sitä oli oikein mukava meloa, hauskaa ja märkää menoa oli :D Aijon kyllä mennä uudestaan heti kun lihasraukkani vähän toipuvat tästä rääkistä ;) Kysyin jo vajalta miten on koirien kanssa, ja lupasivat että koiran saa kyllä ottaa mukaan melomaan jos vuokraa kanootin :) Kanootti on vain raskaampi soutaa kuin kajakki, joten tarvitsen vähän lisää harjoitusta ennenkuin uskallan lähteä isolla kanootilla liikenteeseen. Huvitti kun mainitsivat että koiran pelastusliivit täytyy tuoda itse - pelastusliivi noille meidän vesipedoille? :D Ei tule tarpeeseen. Sitä paitsi molemmat koirat osaavat nätisti tulla veneeseen, joten niiden kanssa on miellyttävä retkeillä. Heti kun Jepeltä on kipsi pois niin aijon kyllä viedä sen melomaan, se varmasti tykkää olla kanootin kyydissä :)



Muuttoa odotetaan jo innokkaasti, pakkaamaankin aloitin jo (tosin aivan mitättömän vähän, mutta aloitin kuitenkin!). On mukavaa muuttaa juuri nyt niin saa kesäksi oman pihan käyttöön, siellä kelpaa Jepenkin makoilla ja parannella jalkaansa :)

perjantai 7. toukokuuta 2010

Suuri suru


Muutama viikko sitten kerroin miten Jeppe loukkasi jalkansa. Olimme siis treeneissä, ja Jeppe oli auton vieressä vapaana touhuamassa samalla kun itse kokosin tavaroitani. Äkisti Jeppe tuli pusikosta ulvoen, ja jalka vuoti runsaasti verta. Paikkasin jalan ja mentiin päivystävään eläinlääkäriin joka oli sillä kertaa Turun PetVet. Siellä sitten eläinlääkäri totesi että jalassa on vain pintahaava, antoi antibiootit ja pisti parit tikit ja lähetti meidät kotiin paranemaan. Tällöin olin helpottunut että kävi niin hyvä tuuri että tuli vain pintahaava, ja lähdin kotiin ihan tyytyväisenä, ja ajattelin vielä että saatiin oikein hyvää hoitoa päivystyksessä.



Kotona Jeppe piristyi nopeasti, eikä parin päivän päästä ollut enää lainkaan kivulias. Lenkutti kuitenkin kipeän näköisesti, tätä haavajalkaa ontuen. Ajattelin kuitenkin että se johtuu vain tikeistä, joten en vieläkään ollut kovinkaan huolissani. Eläinlääkärihän sanoi kaiken olevan kunnossa. Kymmenen päivän kuluttua poistin tikit, mutta ontuminen vain jatkui. Mutta lausunnossa luki että jalka oli kunnossa. Lopulta päätin että nyt tämä saa riittää, ja sain Jepen Koira&Kissa klinikalle tarkastukselle.



Tästä alkoi sitten suuri suri. Koira&Kissa klinikalla todettiin nopeasti, että Jepellä on akillesjänne poikki. Käskettiin ottaa kiiresti yhteyttä PetVet klinikalle, jotta Jeppe leikattaisiin siellä, sillä paikan omistaja on kuulemma hyvä kirurgi. Tämä sanottiin meille sunnuntai-iltana. Seuraavana aamuna Jeppe olikin jo leikkauksessa.



Leikkaus kesti monta tuntia. Olin sen aikaa koulussa, erittäin huonolla keskittymiskyvyllä tosin ja välillä itkuun purskahdellen. Lopulta pääsin isäni kanssa hakemaan Jeppeä. Lääkäri, kirurgi jota en ollut ennen tavannut, selosti tarkkaan mitä oli tehty. Jepen jalkaan oli laitettu kolme ruuvia ja metallilevy. Akillesjänne oli ommeltu takaisin yhteen. Jalkaan laitettiin kipsi. Sanottiin suoraan että työkoiraa Jepestä tuskin enää ikinä tulee, ja muutenkin ennuste oli aika surkea. Selitettiin jatkohoidosta, viikon päästä kipsinvaihto, sitten taas kahden viikon päästä kipsinvaihto ja kesäkuussa uusi leikkaus. Antibioottikuurin loppumisen jälkeen tulisi käydä koirahierojalla, ja kesällä tulisi aloittaa fysioterapia. Lisäksi edessä tulisi olemaan vielä 3-4 leikkausta, ja silti jalan paraneminen tulisi olemaan erittäin epävarmaa.



Mitä tästä nyt sanoa? Minun rakas Jeppeni ei tule enää ikinä olemaan ennallaan. Erittäin aktiivinen, paljon liikkuva metsästyskoira on nyt liikuntakiellossa pitkään, ja edessä rankat hoidot. Ei edes tiedä saako se enää ikinä juosta ja telmiä vapaasti. Ja miksi? Koska joku idiootti oli viskannut jonkin lasinpalasen pusikkoon, joka viilsi Jepeltä jänteen rikki. Ja miksi hoidolla kesti? Koska päivystyksessä eläinlääkäri ei tarkistanut jalkaa tarpeeksi hyvin.



Olisi kovin helppoa vihata tätä lääkäriä joka virheen teki eikä huomannut tätä poikkimennyttä jännettä, mutta en kuitenkaan vihaa. Vihainen olen enkä todellakaan anteeksi antanut, mutta en kuitenkaan vihaa. Hän pyysi monta kertaa minulta anteeksi, lähes aneli itku kurkussa. Näin hänestä, että hän on aidosti pahoillaan ja itsekin surullinen tapahtuneesta. Tiedän että hän ei tehnyt tätä tahallaan. Tiedän, että hän katuu suuresti sitä että ei tarkistanut jalkaa kunnolla. Mutta vaikka saisin kuinka monta anteeksipyyntöä, niin se ei kuitenkaan muuta sitä asiaa että Jeppe eli kaksi viikkoa jalalla, joka olisi vaatinut välitöntä leikkaushoitoa. Olisiko jalka paremmassa kunnossa jos se olisi leikattu heti? Tulisiko jatkohoito olemaan nopeampaa ja helpompaa, ja ennuste parempi, jos jalka oltaisiin leikattu heti? Eläinlääkärit eivät vastaa näihin kysymyksiin. Kiertelevät ja kaartelevat, eivätkä vastaa paljon mitään. Koirahierojaa ja fysioterapeuttia konsultoidessa sain vastauksen että tilanne olisi mitä luultavimmin parempi jos jalan vamma oltaisiin huomattu ja leikattu heti.



Ymmärrän että päivystyksessä on kiire, mutta se ei ole puoluste sille että tehdään näinkin iso virhe. Silloin kun oltiin päivystyksessä, niin näin kyllä että siellä oli erittäin kiire, mutta palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja asiantuntevaa. Sain lausunnon jossa luki ”…onneksi haava on kuitenkin vain pinnallinen ja jänteet ja nivelet ovat vahingoittumattomat”, ja luulin voivani luottaa tähän. Olisiko minun pitänyt epäillä eläinlääkärin lausuntoa jo aikasemmin, ja viedä ontuva koira jo aijemmin takaisin lääkäriin? Olisiko minun pitänyt tietää että jalassa on jotain vikaa? Eikö lemmikinomistajan pitäisi kuitenkin voida luottaa eläinlääkärin sanaan, eikö pitäisi voida luottaa että ammattilainen osaa työnsä?



En ole ikinä ennen elämässäni tuntenut yhtä kalvavaa syyllisyyttä. Olisi pitänyt vahtia Jepen touhuja paremmin. Olisi pitänyt tietää että pusikossa on lasinpalanen. Olisi pitänyt tietää että jänne on poikki. Olisi pitänyt kyseenalaistaa eläinlääkärin lausunto. Olisi pitänyt voida estää kaikki.



Ja kuitenkaan tämä pohtiminen ei tee Jeppeä ollenkaan terveemmäksi. Mikään ei enää auta, tapahtunut on jo tapahtunut. Miksi tämän toteaminen ei kuitenkaan tunnu riittävän minulle? Näin ei vain olisi saanut tapahtua. Ei meille, ei nyt. Juuri vasta saatiin tietää että Jeri on täysin toipunut keuhkokuumeesta ja saa taas elää normaalia koiran elämää. Ja sitten tämä. Ensin koko alkukevään sai pelätä milloin menetän Jerin, ja nyt joudun pelkäämään Jepen menettämistä. On liikaa joutua koko ajan pelkäämään ja murehtimaan. En haluaisi mitään muuta kuin että Jeppe ja Jeri olisivat terveitä - onko se ihan oikeasti liikaa pyydetty?

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Surkeiden sattumusten sarja


Olin jo pitkään odottanut tätä lauantaita, sillä tänään oli ”tehotreeni-päivä”. Jerin kasvattaja, Nina Remes Vesipedon kennelistä järjesti tänään yhdessä Majakkasaaren kennelin kanssa nome-koulutuspäivän Tuorlassa, Kaarinassa. Kouluttamaan oltiin varattu Esa Valkonen, yksi Suomen parhaista nome-kouluttajista. Olin ilmoittautunut tähän koulutuspäivään jo kauan sitten Jerin kanssa, mutta kun Jeri sai tämän kirotun keuhkokuumeen niin sovin Ninan kanssa että osallistun treeneihin Jepen kanssa.



Koko viikon olin ihan täpinöissäni ja odotin vain että pääsisi jo treeneihin. Odotin kovasti että näkisi Jerin sisaruksia ja muita tuttuja, ja erityisesti kouluttajan vinkkejä joista olisi varmasti hyötyä. Noh, tänään tämä suuri päivä sitten viimein koitti. Pakkasin Jepen ja tavarat autoon ja ajelin Tuorlaan. Perillä päästin Jepen ensin viereiseen metikköön vähän juoksentelemaan ja puroon uimaan. Ehdin hiukan heitellä Jepelle damia, alkulämmittelyn merkeissä. Tämän jälkeen mentiin takaisin autolle sillä meidän treenausvuoro olisi vasta viimeisessä ryhmässä. Äkisti, auton vieressä, Jeppe vinkaisi kovaa ja juoksi luokseni. Näin heti että Jeppe ei pistänyt vasenta takatassua maahan, ja siitä tuli runsaasti verta. Katsoin jalkaa ja näin, että Jepellä on n. 6 cm pitkä haava jalassa, kyynärän kohtaa. Haava oli myös todella leveä ja verta tuli runsaasti. Ensiapuna laitoin tassuun sideharsolla oikein kunnon sidoksen, jolla sain verenvuodon tyrehtymään. Erityiskiitos Nannelle sideharson lainasta! Sitten Ninan avustuksella sain päivystävän eläinlääkärin kiinni, ja lähdin ajamaan kohti Turkua.



Päivystyksessä saatiin vuoro todella nopeasti jonosta huolimatta. Jepelle annettiin rauhoittavaa lääketta, ja koiran nukahdettua se kannettiin leikkaussaliin jossa jalkaa alettiin tutkia. Sain tulla mukaan operaatioon kerrottuani olevani myös hoitoalalla, enkä saisi mitään hysteriakohtausta vaikka haava olikin pahan näköinen. Oli todella mukavaa että eläinlääkäri antoi minunkin tulla saliin mukaan, sillä pysyn itse kyllä rauhallisena niin kauan kun olen koiran luona, mutta jos joudun itse odotustilaan istumaan niin rupean aikalailla hysteeriseksi.



Leikkurissa Jepellä laitettiin kanyyli ja ringeriä tippumaan (samaa kuin ihmisillä!). Annettiin vähän lisää nukutuslääkettä, ja sitten avattiin tämä minun pistämäni haavasidos. Haavan alueelta ajeltiin karvat, ja se puhdistettiin huolellisesti. Runsas vuoto saatiin loppumaan aika äkkiä. Tämän jälkeen eläinlääkäri tutki haavan ja totesi, että meille kävi aivan satumaisen hyvä tuuri: yksikään jänne tai nivelside ei ollut mennyt rikki! Haava on kyllä syvä ja iso ja pahannäköinen, mutta se on kuitenkin vahingoittanut vain ihoa. Jepelle laitettiin haavaan muutamat tikit ja annettiin antibioottikuuri, sekä kipulääkettä kotiinkin. Kotihoito-ohjeiksi sanottiin että Jeppe ei saa nuolla haavaa, ja haavan päällä tulee pitää kevyt, hengittävä sidos. Tikit saan kuulemma itse napsaista pois kymmenen päivän kuluttua, jolloin jalan pitäisi olla taas aivan kunnossa. Hyvä juttu että koulussa on juuri kirurgian-jaksot meneillään :) Haava on sinänsä hyvässä paikassa, että se ei osu maahan eikä ole erityisen ”liikkuvassa” kohdassa, joten koira saa elää suht normaalisti, ainoastaan juosta ei saa. Lenkillä saa kuitenkin kävellä niin paljon kuin huvittaa, ja haavan odotetaan paranevan nopeasti. Selvittiin siis säikähdyksellä, tosin isolla sellaisella! Verta tuli sen verran runsaasti ja haava oli niin syvä, että olin aivan varma että jänteet ovat nyt kyllä revenneet.. Mutta todella helpottunut olen nyt että Jeppe selvisi, ja että tilanne ei olekaan niin paha kuin miltä vaikutti. Pitkä toipumisaika on aina hankala tilanne aktiivisen metsästyskoiran kanssa joka on tottunut liikkumaan paljon, joten onni on sekin että Jepen pitäisi vajaassa kahdessa viikossa olla jo aivan kunnossa. Silti en kyllä voi olla miettimättä, mikä ihmeen surkeiden sattumusten sarja meitä on nyt kohdannut. Ensin Jerillä on kennelyskä ja keuhkokuume, ja heti kun se alkaa toipua niin Jeppe teloo jalkansa... Noh, mutta ei auta muu kuin keskittyä taas vain toipumiseen, tällä kertaa kahden koiran kanssa. Toivotaan että pian menee paremmin!



Erityiskiitos vielä Ninalle ja Nannelle avusta! =)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Jeppe treenailee


Olin torstaina Jepen kanssa treenaamassa. Osallistuin siis Jerin kurssille Jepen kanssa, koska Jeri on vielä kipeä. Tehtävät olivat aika helppoja Jepelle, joka kuitenkin on jo neljävuotias ja kisaa avo-tasolla, ja on lisäksi aivan mahtava metsäkoira. Nämä tehtävät olivat ryhmän tason mukaan nuorille koirille jotka vasta aloittelevat uraansa, mutta ihan hyvä oli Jepenkin kertailla vähän perusteita :) Tehtiin aluksi muistia ja markkeerausta, eli vietiin koiran kanssa dami paikkaan a, ja siirryttiin sitten paikkaan b josta koira lähetettiin hakemaan dami. Lisäksi tehtiin seuraamisharjoituksia, ja harjoiteltiin miten omilla eleillä saa koiran työskentelyä tehostetuksi. Tämä oli erityisen hauskaa, kun ei saanut puhua mutta piti taputtaa ja heilutella käsiä, mennä kyykkyyn tai vaikka seistä päällään jotta sai koiran innostumaan lisää. Jepellä tämä ei tosin tule erityisen tarpeeseen, koska hälle on aivan sama mitä ihmiset tekevät, kunhan hän saa noutaa. Jerille sen sijaan tästä on varmasti hyötyä, koska Jeri tukeutuu aina todella paljon ohjaajansa eli minun eleisiin ja äänimerkkeihin työskennellessään. Eli vaikka oli eri koiran kanssa treeneissä niin hyötyä tulee molemmille koirille kun sairasloman jälkeen päästään Jerin kanssa harjoittelemaan samoja juttuja! Treenien lopuksi tehtiin vielä ruutu. Ruutu on Jepen bravuuri, se etsii ja etsii vaikka kuinka kauan kunnes löytää saaliinsa. Vauhtikin on valonnopea, kouluttaja kerran sanoikin että kun Jepen lähettää metsään niin puoli metsää kaatuu siinä samassa kun tämä etsii saalistaan :)



Parasta näissä treeneissä oli kuitenkin nähdä, miten iloinen Jeppe oli. Sen kanssa ei ole pitkään aikaan käyty yhteistreeneissä, koska ennen isäni ohjasi Jeppeä kisoissa ja nyt minä olen keskittynyt pennun koulutukseen niin paljon että Jepen kanssa olen harjoitellut vain yksin. Ryhmätreenit olivat kuitenkin selvästi Jepen mielestä aivan uber-hauskaa, sillä myöhemmin kotona se ei malttanut edes mennä maate vaan istui minun vieressä, heilutti häntää ja nuoli naamaa aivan kuin sanoakseen ”Oli NIIIIIIIIIIIIIN kivaa, mennäänkö heti uudestaan?” :) Ei siis paljon haitannut Jeppeä vaikka olikin junnujen treeneissä!





sunnuntai 4. huhtikuuta 2010


"A dog has no use for fancy cars, big homes or designer clothes. A dog doesn't care if you're rich or poor, clever or dull, smart or dumb. Give him your heart and he'll give you his. How many people can you say that about? How many people can make you feel rare and pure and special? How many people can make you feel extraordinary?"


 


torstai 1. huhtikuuta 2010

Pikkuinen koiranpentu sairastaa


Jeri on nyt vuoden ja pari viikkoa vanha. Maanantaina menin Jerin kanssa eläinlääkäriin, koska kennelyskä ei vain tuntunut menevän ohi. Jeri oli yskinyt vähän päälle viikon, ja vaikka yskä hiipui koko ajan niin sitkeästi se silti vain vaivasi. Koko ajan Jeri oli kuitenkin ollut normaali energinen itsensä, ruokahalu oli valtaisa eikä kuumetta ollut missään vaiheessa. Lääkärissä sitten päätettiin ottaa röntgenkuvat, koska keuhkot kuulostivat hyvältä ja labrat oli hyvät, eli yritettiin selvittää miksi yskii. Noh, kuvissa ei sitten näkynytkään enää mitään kivaa. Eläinlääkäri sanoi että Jerin sydän on laajentunut, ja keuhkoissa näkyy jokin muutos joka vaikuttaa kasvaimelta. Mitään enempää hän ei osannut sanoa eikä kertoa, käski vain varata ajan sellaiselle eläinlääkärille joka tietää näistä asioista enemmän. Sanoi myös että pitää alkaa varautua koiran lopetukseen, kun sydän on niin laajentunut.



Tämä tapahtui maanantai-iltana. Koko illan ja seuraavan yön itkin, itkin ja itkin. Valvoi ja itkin. Ja puhuin kasvattajan kanssa ja itkettiin yhdessä. Tuijotin pientä terveenoloista pentuani ja itkin. Miten se muka voisi olla niin sairas? Miksen ollut huomannut mitään? Miksi se vaikutti niin terveeltä jos sillä kerta oli sydänongelmia ja keuhkossa kasvain?



Tiistaiaamuna aloin sitten varata aikaa tälle sydämiin erikoistuneelle eläinlääkärille, eli Sari Granholmille Vettorista. Jonotuslista oli pitkä. Onneksi tässä kohtaa suhteet auttoi, kaverini Kati on Vettorissa pieneläinhoitajana, ja hänen avustuksellaan sain ajan torstaiaamuksi.



Loppupäivän, yllätys yllätys, itkin. En nukkunut, en pystynyt keskittymään, itkin vain. Mietin vain että en kestä jos mun vähän yli vuoden ikäisellä, perusterveellä pennulla oikeasti on jokin sydänsairaus ja keuhkoissa jokin kasvain. Kun ei ole edes sukurasitetta. Ei niin voi käydä!



Keskiviikko meni yhä itkiessä. Väsymys alkoi vähän painaa kun en maanantain jälkeen ollut nukkunut muutakuin muutaman hassun tunnin aamuöisin. Onneksi on ystäviä ja perhe, jotka tuki.



Sitten alkoi tulla torstaiaamu. Yön valvoin ja laskin tunti tunnilta kuinka kauan pitää vielä odottaa että pääse eläinlääkärille. Pentu oli tässä vaiheessa jo kyllästynyt mun itkuun ja nukkui tyytyväisenä makuuhuoneessa.



Tultiin eläinlääkärille ajoissa, ja päästiin heti sisään. Isä tuli mukaan lääkäriin, kai se ajatteli ettei voi hysteeristä lastaan pistää sinne yksin. Ensimmäisenä eläinlääkäri (joka siis oli se Sari Granholm) katsoi Jerin maanantain kuvat, ja samalla minä ja pieneläinhoitaja Iida (joka on meidän treeniporukassa) otettiin Jeristä uudet kuvat.



Sitten seurasi ne hyvät uutiset – ei tarvitsekaan edes tutkia sydäntä ultralla. Sari kuunteli Jerin sydänäänet, ja totesi niiden olevan vallan mainiot. Uusissa kuvissakaan ei näkynyt sydämessä mitään vikaa. Sari vertasi kuvia maanantain kuviin, ja sanoi että maanantaina otetut kuvat on niin pienet ja epätarkat, että siinä keuhkojen kudosmuutokset näkyvät ihan kiinni sydämessä, jolloin se sydän näyttää laajentuneelta. Uusissa kuvissa nyt sitten taas näkyi, että sydän on normaali mutta Jerin keuhkot ovat kyllä täynnä muutoksia. Aiheuttajana on keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. Keuhkoissa näkyi reunassa myös pieni, patin näköinen tiheämpi muutosalue, josta ei voi vielä olla varma onko se kasvain, vierasesine tai vain keuhkokuumeen aiheuttamaa muutosta. Joka tapauksessa pentu sai nyt kuukauden pituisen, vahvan antibioottikuurin, parin viikon yskänlääkekuurin ja vielä maitohappobakteerikuurin kaupan päälle. Eläinlääkäri Sari oli ihan tosi ihana, rauhoitteli mua ja sanoi että nyt ei tarvitse kuukauteen itkeä. Varattiin kontrollikäynti kuukauden päähän, ja Sari sanoi että jos kaikki muutokset ei ole keuhkoista silloin lääkkeen avulla poistuneet, niin tehdään tähystys ja katsotaan mikä se yksi alue siellä on. Joskus koirilta kuulemma löytyy tällä tavalla keuhkoista esim. havunneulasia ja käpyjä. Jerin tapauksessa ei olisi mikään ihme vaikka sieltä löytyisi tennispallo…



Eli, nyt kuukauden verran odotellaan. Otetaan rauhallisesti, ulkoillaan mahdollisimman vähän ja remmissä, ja syödään paaaaaaaaaljon lääkkeitä. Sitten tutkitaan, ja jos keuhkoissa sitten vielä on jotain niin sitten murehditaan vähän lisää.



On aivan uskomatonta miten mulle voitiin maanantaina sanoa että ”joo, sydänvika, varaudu lopetukseen. Ja hei, ehkä kasvain kanssa!”, kun nyt taas sitten saatiin toivoa. Haluaisin nyt kiittää tätä mahtavaa eläinlääkäriä, siis Vettorin Sari Granholmia, joka suostui ottamaan meidät ylimääräisinä vastaan ja tutki Jerin kunnolla. Samoin haluaisin kiittää Katia, joka auttoi meitä saamaan tämän ajan näin nopeasti, vaikka tälle lääkärille olikin lähes kuukauden jono. Kiitoksia menee myös perheelle ja ystäville, jotka yritti pitää munt edes jotenkuten järjissäni tämän paripäivää, kun itse olin hysteerinen.



Vaikka paraneminen ei vielä olekaan varmaa, niin uskallan ja olla hieman positiivinen, koska lääkärikin oli. Toivotaan että lääke parantaa Jerin. Ja jos ei paranna, niin toivotaan että sieltä keuhkoista ei löydy mitään kasvainta, vaan vaikka sitten mieluummin se tennispallo (täytyykin tutkia missä meidän kaikki pallot on). Toivotaan ja rukoillaan, ja keskitytään nyt toipumaan. Ennen kaikkea tätä aion nyt kyllä nukkua, ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja oma pieni pentu kainalossa, luonnollisesti.


 


Jerin 1-vuotis synttärit 20.3.2010. Huomaa kakun nakkikynttilä :)


lauantai 27. helmikuuta 2010

Kuulumisia


Kuulumisia kirjoitellaan nyt pitkästä aikaa! Kevään harjoittelu imi munsta kaikki mehut, siitä johtuen päivityksiäkään ei ole pitkään aikaan ollut. Nyt se h*lvetti on onneksi ohi, ja on vähän hiihtolomaakin ennenku alkaa koulu taas. Harjoittelun aikana löysin tälläisen kuvan netistä, pitää muuten täysin paikkansa:


 



 


Jerille ja Jepelle kuuluu hyvää. Nauttivat kovasti lumisesta talvesta. Ollaan käyty paljon kävelemässä jäällä ja lumisessa metsässä, on ollu mukavaa katsoa kun koirat riehuu lumessa. Treenaaminen on nyt jäänyt hieman liian vähäksi, kun tuo mielenterveys -harjoittelujakso tosiaankin oli niin rankka että ei siinä jaksanut mitään muuta ylinmääräistä. Mitään sosiaalista elämää tai harrastuksia ei mahtunut harjoittelun aikana omaan elämään. Noh, mutta onneksi nyt on vielä aikaa kesään, ehtii saada Jerin taipparikuntoon, ja Jeppeäkin harjoittaa. Jerillä treenit on sujunut kyllä tosi hyvin, Katin kurssilla ollaan yhä. Kehittyy nopeasti, ja vauhtia riittää! Joskus ei ihan jaksa kuunnella tarpeeksi, mutta kyllä se siitä. Kehittyy selvästi parempaan suuntaan joka treenikerralla! Innolla odotetaan että kevät tulisi jotta pääsisi vesinoutoja harjoittamaan, uskallan jo sanoa että siitä tulee varmasti Jerin bravuuri, niin innokas pieni saukonpoikanen se on :)


 


Jepen treenaus onkin sitten hieman hankalampi tapaus. Jeppehän kisasi avo-luokassa jo viime kesänä isän kanssa, mutta vaadittavia kahta ykköstä ei tullut. Tänä kesänä on siis tarkoitus mun yrittää. Jepen ongelma on sen hermostuminen, ja se että se ei oikein tunnu luottavan isän käskyihin sataprosenttisesti. Jeppe alkaa aina hiukan ennen omaa suoritusta kisoissa käydä niin kierroksilla, että siihen ei tunnu saavan mitään kontaktia - hermoilee vain ja säntäilee hulluna paikasta paikkaan, vaikka kyllä todella osaa nämä hommat. Jokin siinä kisatilanteessa vain hermostuttaa. En siis aijo nyt edes yrittää tehdä Jepelle mitään vaativampia tehtäviä tms, vaan yritän ihan vain saada Jepen rauhallisemmaksi ja kuuntelemaan käskyjä paremmin. Isän kanssa ollaan mietitty että tästä syystä juuri minä saattaisin olla Jepellä parempi ohjaaja, kun saan oman äänen sen verran rauhalliseksi ja pehmeäksi. Noh, saa nähdä miten menee tuleva kesä Jepen kanssa. Mitään huipputuloksia en odota, mutta olishan se kiva jos pärjättäis sen verran että se avo1 saataisiin =)

lauantai 16. tammikuuta 2010

Keinoemo haussa!



5 vrk:n ikäiset irlanninsusikoiranpennut tarvitsevat pikaisesti keinoemoa. Pentuja on 4 kpl. Laitathan sanaa eteenpäin ja ilmoitat, jos sopiva emo voisi olla tiedossa! Pentujen emä huonossa kunnossa eikä luultavasti selviä leikkauksesta, jos muutenkaan. 040 5300 863/ Nampajärvi, Haukipudas


-Kodinvaihtajat ry 16.01.2010


lauantai 9. tammikuuta 2010

Life is Fuerteventura


Lomalta olen nyt palannut, hieman ruskettuneena ja monta hienoa kokemusta rikkaampana :) Jeriä ja Jeppeä oli kyllä kova ikävä, juuri ja juuri maltoin odottaa maanantai iltapäivään että pääsin katsomaan omia poikia <3 Jerillä oli mennyt isän luona hoidossa aikas hyvin, oli ollut paljon kiltimmin ku mun Venäjän-reissun aikana :) Jeppe tuntui vähän ylirasittuneelta (johtuen siitä että Jeri oli mun poissaollessa tietysti kiusannut veljeään koko ajan - itse yleensä leikin koirien kanssa niin paljon että Jeri ei jaksa väkisin Jeppeä kiusata, mutta isä ei selvästikään harrasta leikkimistä tarpeeksi kun Jeri hakee tätä huomiota sitten Jepeltä, joka mieluiten nukkuisi.), ja jäi tämän takia vielä täksi viikoksi isän luo rentoutumaan ;) Ja nyt viikonloppuna he menee metille, joten senkin takia Jeppe jäi sinne. Mulla on Jerin kanssa kiirettä kun sunnuntaina jatkuu taas Katin pitämän nome-koulutukset, niin on nyt joulutauon jälkeen pitänyt kertailla kaikkia aikasempia juttuja. Lisäksi mulla alkoi uusi harjoittelu, mielenterveys ja päihdetyö tällä kertaa, joten päivät on kiireisiä!


 


Lomasta voisin myös itsessään kertoa pari huippukohtaa:



Arvakkaa kuka flirttaili tiensä sisään suljettuun merieläintarhaan, ja sai nähdä parin viikon ikäisen merileijonavauvan joita ei ikinä näytetä yleisölle? :D Kyllä kannattaa olla blondi Fuerteventuralla!!



Muitakin merileijonia saatiin moikata ihan siitä altaan reunalta :)



Kadulla kohtasin suloisen labbiksenpennun Mentan, eli mintun. Sain pitää sylissä ihan omistajan luvalla, en yrittänyt varastaa suloista narttua :D Fuerteventuralaisilla on ihme tapa pitää koiriaan aina vapaana, pieniä pentujakin ihan vilkkaassa kaupungissa! Kaduilla olikin sitten varoituskolmioita missä oli koiran kuva, jotta autoilijat osaa varoa. Nätisti koirat kyllä osas sielä kulkea!



Minä ja ystäväni Tiia luonnonsuojelualueella eli hiekkadyyneillä kävelemässä :)



Atlantti <3 Fuerteventuralla on muuten Euroopan puhtaimmat rannat ja vesistöt!



Ehkä maailman fiksuin koira: tajusi että aallot on niin suuret että veteen ei ole menemistä, joten juoksi tasan siihen kohtaan mihin aallot korkeintaan tulee, ja kieri sitten märässä hiekassa viilentyäkseen :D




Retkellä päästiin tutustumaan mm. vuohitilaan :) Hurmaannuin pikkukileistä, silittelin niitä pitkään ja pidin sylissä, niin ihanan suloisia olivat noine pikku sorkkineen ja nappisilmineen! Joskus isona haluan ehdottomasti oman maatilan jonne otan koirien ja parin hevosen lisäksi myös pari vuohta :))) <3


PS: Fuerteventuran saarella on 100 000 asukasta, ja 60 000 vuohta! Vuohen juusto on siellä iso bisnes.



Retkeilemässä vuoristossa, joka teki vaikutuksen. Fuerteventuran saari on ehkä kuiva, karu ja kivinen, mutta itse ainakin rakastan sitä. Se on just sellainen paikka jota joko rakastaa koko sydämestään tai vihaa syvästi, ja mä kyllä rakastan :) Tämä oli nyt toinen reissu sinne, ja kyllä pitää vielä uudestaankin päästä, toivottavasti pian. Fuerteventura ei ole sellainen turistirysä kuin muut kanariansaaret: tuolla saarella voi yhä hengittää vapaasti ja olla rauhassa!