lauantai 17. huhtikuuta 2010

Surkeiden sattumusten sarja


Olin jo pitkään odottanut tätä lauantaita, sillä tänään oli ”tehotreeni-päivä”. Jerin kasvattaja, Nina Remes Vesipedon kennelistä järjesti tänään yhdessä Majakkasaaren kennelin kanssa nome-koulutuspäivän Tuorlassa, Kaarinassa. Kouluttamaan oltiin varattu Esa Valkonen, yksi Suomen parhaista nome-kouluttajista. Olin ilmoittautunut tähän koulutuspäivään jo kauan sitten Jerin kanssa, mutta kun Jeri sai tämän kirotun keuhkokuumeen niin sovin Ninan kanssa että osallistun treeneihin Jepen kanssa.



Koko viikon olin ihan täpinöissäni ja odotin vain että pääsisi jo treeneihin. Odotin kovasti että näkisi Jerin sisaruksia ja muita tuttuja, ja erityisesti kouluttajan vinkkejä joista olisi varmasti hyötyä. Noh, tänään tämä suuri päivä sitten viimein koitti. Pakkasin Jepen ja tavarat autoon ja ajelin Tuorlaan. Perillä päästin Jepen ensin viereiseen metikköön vähän juoksentelemaan ja puroon uimaan. Ehdin hiukan heitellä Jepelle damia, alkulämmittelyn merkeissä. Tämän jälkeen mentiin takaisin autolle sillä meidän treenausvuoro olisi vasta viimeisessä ryhmässä. Äkisti, auton vieressä, Jeppe vinkaisi kovaa ja juoksi luokseni. Näin heti että Jeppe ei pistänyt vasenta takatassua maahan, ja siitä tuli runsaasti verta. Katsoin jalkaa ja näin, että Jepellä on n. 6 cm pitkä haava jalassa, kyynärän kohtaa. Haava oli myös todella leveä ja verta tuli runsaasti. Ensiapuna laitoin tassuun sideharsolla oikein kunnon sidoksen, jolla sain verenvuodon tyrehtymään. Erityiskiitos Nannelle sideharson lainasta! Sitten Ninan avustuksella sain päivystävän eläinlääkärin kiinni, ja lähdin ajamaan kohti Turkua.



Päivystyksessä saatiin vuoro todella nopeasti jonosta huolimatta. Jepelle annettiin rauhoittavaa lääketta, ja koiran nukahdettua se kannettiin leikkaussaliin jossa jalkaa alettiin tutkia. Sain tulla mukaan operaatioon kerrottuani olevani myös hoitoalalla, enkä saisi mitään hysteriakohtausta vaikka haava olikin pahan näköinen. Oli todella mukavaa että eläinlääkäri antoi minunkin tulla saliin mukaan, sillä pysyn itse kyllä rauhallisena niin kauan kun olen koiran luona, mutta jos joudun itse odotustilaan istumaan niin rupean aikalailla hysteeriseksi.



Leikkurissa Jepellä laitettiin kanyyli ja ringeriä tippumaan (samaa kuin ihmisillä!). Annettiin vähän lisää nukutuslääkettä, ja sitten avattiin tämä minun pistämäni haavasidos. Haavan alueelta ajeltiin karvat, ja se puhdistettiin huolellisesti. Runsas vuoto saatiin loppumaan aika äkkiä. Tämän jälkeen eläinlääkäri tutki haavan ja totesi, että meille kävi aivan satumaisen hyvä tuuri: yksikään jänne tai nivelside ei ollut mennyt rikki! Haava on kyllä syvä ja iso ja pahannäköinen, mutta se on kuitenkin vahingoittanut vain ihoa. Jepelle laitettiin haavaan muutamat tikit ja annettiin antibioottikuuri, sekä kipulääkettä kotiinkin. Kotihoito-ohjeiksi sanottiin että Jeppe ei saa nuolla haavaa, ja haavan päällä tulee pitää kevyt, hengittävä sidos. Tikit saan kuulemma itse napsaista pois kymmenen päivän kuluttua, jolloin jalan pitäisi olla taas aivan kunnossa. Hyvä juttu että koulussa on juuri kirurgian-jaksot meneillään :) Haava on sinänsä hyvässä paikassa, että se ei osu maahan eikä ole erityisen ”liikkuvassa” kohdassa, joten koira saa elää suht normaalisti, ainoastaan juosta ei saa. Lenkillä saa kuitenkin kävellä niin paljon kuin huvittaa, ja haavan odotetaan paranevan nopeasti. Selvittiin siis säikähdyksellä, tosin isolla sellaisella! Verta tuli sen verran runsaasti ja haava oli niin syvä, että olin aivan varma että jänteet ovat nyt kyllä revenneet.. Mutta todella helpottunut olen nyt että Jeppe selvisi, ja että tilanne ei olekaan niin paha kuin miltä vaikutti. Pitkä toipumisaika on aina hankala tilanne aktiivisen metsästyskoiran kanssa joka on tottunut liikkumaan paljon, joten onni on sekin että Jepen pitäisi vajaassa kahdessa viikossa olla jo aivan kunnossa. Silti en kyllä voi olla miettimättä, mikä ihmeen surkeiden sattumusten sarja meitä on nyt kohdannut. Ensin Jerillä on kennelyskä ja keuhkokuume, ja heti kun se alkaa toipua niin Jeppe teloo jalkansa... Noh, mutta ei auta muu kuin keskittyä taas vain toipumiseen, tällä kertaa kahden koiran kanssa. Toivotaan että pian menee paremmin!



Erityiskiitos vielä Ninalle ja Nannelle avusta! =)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Jeppe treenailee


Olin torstaina Jepen kanssa treenaamassa. Osallistuin siis Jerin kurssille Jepen kanssa, koska Jeri on vielä kipeä. Tehtävät olivat aika helppoja Jepelle, joka kuitenkin on jo neljävuotias ja kisaa avo-tasolla, ja on lisäksi aivan mahtava metsäkoira. Nämä tehtävät olivat ryhmän tason mukaan nuorille koirille jotka vasta aloittelevat uraansa, mutta ihan hyvä oli Jepenkin kertailla vähän perusteita :) Tehtiin aluksi muistia ja markkeerausta, eli vietiin koiran kanssa dami paikkaan a, ja siirryttiin sitten paikkaan b josta koira lähetettiin hakemaan dami. Lisäksi tehtiin seuraamisharjoituksia, ja harjoiteltiin miten omilla eleillä saa koiran työskentelyä tehostetuksi. Tämä oli erityisen hauskaa, kun ei saanut puhua mutta piti taputtaa ja heilutella käsiä, mennä kyykkyyn tai vaikka seistä päällään jotta sai koiran innostumaan lisää. Jepellä tämä ei tosin tule erityisen tarpeeseen, koska hälle on aivan sama mitä ihmiset tekevät, kunhan hän saa noutaa. Jerille sen sijaan tästä on varmasti hyötyä, koska Jeri tukeutuu aina todella paljon ohjaajansa eli minun eleisiin ja äänimerkkeihin työskennellessään. Eli vaikka oli eri koiran kanssa treeneissä niin hyötyä tulee molemmille koirille kun sairasloman jälkeen päästään Jerin kanssa harjoittelemaan samoja juttuja! Treenien lopuksi tehtiin vielä ruutu. Ruutu on Jepen bravuuri, se etsii ja etsii vaikka kuinka kauan kunnes löytää saaliinsa. Vauhtikin on valonnopea, kouluttaja kerran sanoikin että kun Jepen lähettää metsään niin puoli metsää kaatuu siinä samassa kun tämä etsii saalistaan :)



Parasta näissä treeneissä oli kuitenkin nähdä, miten iloinen Jeppe oli. Sen kanssa ei ole pitkään aikaan käyty yhteistreeneissä, koska ennen isäni ohjasi Jeppeä kisoissa ja nyt minä olen keskittynyt pennun koulutukseen niin paljon että Jepen kanssa olen harjoitellut vain yksin. Ryhmätreenit olivat kuitenkin selvästi Jepen mielestä aivan uber-hauskaa, sillä myöhemmin kotona se ei malttanut edes mennä maate vaan istui minun vieressä, heilutti häntää ja nuoli naamaa aivan kuin sanoakseen ”Oli NIIIIIIIIIIIIIN kivaa, mennäänkö heti uudestaan?” :) Ei siis paljon haitannut Jeppeä vaikka olikin junnujen treeneissä!





sunnuntai 4. huhtikuuta 2010


"A dog has no use for fancy cars, big homes or designer clothes. A dog doesn't care if you're rich or poor, clever or dull, smart or dumb. Give him your heart and he'll give you his. How many people can you say that about? How many people can make you feel rare and pure and special? How many people can make you feel extraordinary?"


 


torstai 1. huhtikuuta 2010

Pikkuinen koiranpentu sairastaa


Jeri on nyt vuoden ja pari viikkoa vanha. Maanantaina menin Jerin kanssa eläinlääkäriin, koska kennelyskä ei vain tuntunut menevän ohi. Jeri oli yskinyt vähän päälle viikon, ja vaikka yskä hiipui koko ajan niin sitkeästi se silti vain vaivasi. Koko ajan Jeri oli kuitenkin ollut normaali energinen itsensä, ruokahalu oli valtaisa eikä kuumetta ollut missään vaiheessa. Lääkärissä sitten päätettiin ottaa röntgenkuvat, koska keuhkot kuulostivat hyvältä ja labrat oli hyvät, eli yritettiin selvittää miksi yskii. Noh, kuvissa ei sitten näkynytkään enää mitään kivaa. Eläinlääkäri sanoi että Jerin sydän on laajentunut, ja keuhkoissa näkyy jokin muutos joka vaikuttaa kasvaimelta. Mitään enempää hän ei osannut sanoa eikä kertoa, käski vain varata ajan sellaiselle eläinlääkärille joka tietää näistä asioista enemmän. Sanoi myös että pitää alkaa varautua koiran lopetukseen, kun sydän on niin laajentunut.



Tämä tapahtui maanantai-iltana. Koko illan ja seuraavan yön itkin, itkin ja itkin. Valvoi ja itkin. Ja puhuin kasvattajan kanssa ja itkettiin yhdessä. Tuijotin pientä terveenoloista pentuani ja itkin. Miten se muka voisi olla niin sairas? Miksen ollut huomannut mitään? Miksi se vaikutti niin terveeltä jos sillä kerta oli sydänongelmia ja keuhkossa kasvain?



Tiistaiaamuna aloin sitten varata aikaa tälle sydämiin erikoistuneelle eläinlääkärille, eli Sari Granholmille Vettorista. Jonotuslista oli pitkä. Onneksi tässä kohtaa suhteet auttoi, kaverini Kati on Vettorissa pieneläinhoitajana, ja hänen avustuksellaan sain ajan torstaiaamuksi.



Loppupäivän, yllätys yllätys, itkin. En nukkunut, en pystynyt keskittymään, itkin vain. Mietin vain että en kestä jos mun vähän yli vuoden ikäisellä, perusterveellä pennulla oikeasti on jokin sydänsairaus ja keuhkoissa jokin kasvain. Kun ei ole edes sukurasitetta. Ei niin voi käydä!



Keskiviikko meni yhä itkiessä. Väsymys alkoi vähän painaa kun en maanantain jälkeen ollut nukkunut muutakuin muutaman hassun tunnin aamuöisin. Onneksi on ystäviä ja perhe, jotka tuki.



Sitten alkoi tulla torstaiaamu. Yön valvoin ja laskin tunti tunnilta kuinka kauan pitää vielä odottaa että pääse eläinlääkärille. Pentu oli tässä vaiheessa jo kyllästynyt mun itkuun ja nukkui tyytyväisenä makuuhuoneessa.



Tultiin eläinlääkärille ajoissa, ja päästiin heti sisään. Isä tuli mukaan lääkäriin, kai se ajatteli ettei voi hysteeristä lastaan pistää sinne yksin. Ensimmäisenä eläinlääkäri (joka siis oli se Sari Granholm) katsoi Jerin maanantain kuvat, ja samalla minä ja pieneläinhoitaja Iida (joka on meidän treeniporukassa) otettiin Jeristä uudet kuvat.



Sitten seurasi ne hyvät uutiset – ei tarvitsekaan edes tutkia sydäntä ultralla. Sari kuunteli Jerin sydänäänet, ja totesi niiden olevan vallan mainiot. Uusissa kuvissakaan ei näkynyt sydämessä mitään vikaa. Sari vertasi kuvia maanantain kuviin, ja sanoi että maanantaina otetut kuvat on niin pienet ja epätarkat, että siinä keuhkojen kudosmuutokset näkyvät ihan kiinni sydämessä, jolloin se sydän näyttää laajentuneelta. Uusissa kuvissa nyt sitten taas näkyi, että sydän on normaali mutta Jerin keuhkot ovat kyllä täynnä muutoksia. Aiheuttajana on keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. Keuhkoissa näkyi reunassa myös pieni, patin näköinen tiheämpi muutosalue, josta ei voi vielä olla varma onko se kasvain, vierasesine tai vain keuhkokuumeen aiheuttamaa muutosta. Joka tapauksessa pentu sai nyt kuukauden pituisen, vahvan antibioottikuurin, parin viikon yskänlääkekuurin ja vielä maitohappobakteerikuurin kaupan päälle. Eläinlääkäri Sari oli ihan tosi ihana, rauhoitteli mua ja sanoi että nyt ei tarvitse kuukauteen itkeä. Varattiin kontrollikäynti kuukauden päähän, ja Sari sanoi että jos kaikki muutokset ei ole keuhkoista silloin lääkkeen avulla poistuneet, niin tehdään tähystys ja katsotaan mikä se yksi alue siellä on. Joskus koirilta kuulemma löytyy tällä tavalla keuhkoista esim. havunneulasia ja käpyjä. Jerin tapauksessa ei olisi mikään ihme vaikka sieltä löytyisi tennispallo…



Eli, nyt kuukauden verran odotellaan. Otetaan rauhallisesti, ulkoillaan mahdollisimman vähän ja remmissä, ja syödään paaaaaaaaaljon lääkkeitä. Sitten tutkitaan, ja jos keuhkoissa sitten vielä on jotain niin sitten murehditaan vähän lisää.



On aivan uskomatonta miten mulle voitiin maanantaina sanoa että ”joo, sydänvika, varaudu lopetukseen. Ja hei, ehkä kasvain kanssa!”, kun nyt taas sitten saatiin toivoa. Haluaisin nyt kiittää tätä mahtavaa eläinlääkäriä, siis Vettorin Sari Granholmia, joka suostui ottamaan meidät ylimääräisinä vastaan ja tutki Jerin kunnolla. Samoin haluaisin kiittää Katia, joka auttoi meitä saamaan tämän ajan näin nopeasti, vaikka tälle lääkärille olikin lähes kuukauden jono. Kiitoksia menee myös perheelle ja ystäville, jotka yritti pitää munt edes jotenkuten järjissäni tämän paripäivää, kun itse olin hysteerinen.



Vaikka paraneminen ei vielä olekaan varmaa, niin uskallan ja olla hieman positiivinen, koska lääkärikin oli. Toivotaan että lääke parantaa Jerin. Ja jos ei paranna, niin toivotaan että sieltä keuhkoista ei löydy mitään kasvainta, vaan vaikka sitten mieluummin se tennispallo (täytyykin tutkia missä meidän kaikki pallot on). Toivotaan ja rukoillaan, ja keskitytään nyt toipumaan. Ennen kaikkea tätä aion nyt kyllä nukkua, ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja oma pieni pentu kainalossa, luonnollisesti.


 


Jerin 1-vuotis synttärit 20.3.2010. Huomaa kakun nakkikynttilä :)