sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

And then there was shooting, pang pang!


Kuten otsikosta voi päätellä, käytiin koirien kanssa ampumaradalla torstaina. Tai Jeppe nyt menee sinne yleensäkin isän mukana hengaamaan, mutta Jeriä ei yleensä huolita mukaan (johtuisikohan jotenkin tuosta uhmaiästä - Jeri kun on nykyään itse herra mahdottomuus). Nyt kuitenkin torstaina menin myös mukaan jolloin Jerikin pääsi reissuun.



Istuttiin n. tunti ampumaradalla, ja katseltiin savikiekkoammuntaa. Jeri ei yhtään hätkähdä laukauksia (tottui niihin jo pentuna kun käytiin ampumaradalla), mutta uusi ongelma on, että Jeri kuumenee ja täpinöissään alkaa sitten vinkua. Vaikka kuinka kiellän niin aina hetken päästä vinkuna taas jatkuu. Se on todella huono juttu, sillä kokeissa sakotetaan vinkumisesta + se on ERITTÄIN rasittavaa omistajalle, jos koira piippaa koko ajan metsällä ollessa. Noh, aijon nyt alkaa käydä useammin ampumaradalla ja jatkan vain määrätietoisesti piippaamisen kieltämistä, joten eiköhän tuo pentukin vielä jossain vaiheessa tajua että hiljaisuus on hyve ;)



Jeppe sen sijaan käyttäytyi tapansa mukaan hienosti, makasi autossa (kaikki ovet auki että sai tulla pois jos halusi) ja söi possunkorvaa :D Jepestä on aina mukavaa päästä mukaan ampumaradalle, mutta ei se ihan niin täpinöissään ole kuin Jeri, jonka mielestä kaikki pamaukset on ihan HyperSuperUberKivaa.



Keskiviikkona olin myös jäljestämässä Jerin kanssa. Tällä kertaa treenit ei mennyt ihan nappiin, Jeri ei ensin meinannut lähteä jäljelle ollenkaan ja sitten kun lähti niin ei yhtään jaksanut keskittyä. Loppuun asti selvittiin kyllä, mutta vähän jäi harmittamaan tämä keskittymisen puute. Jeri on niin herkkä koira että taisi vielä vihoitella mulle siitä, että olin kehdannut antaa hänelle punkki JA matolääkkeen, ja vieläpä samana päivänä. Jerin mielestä tämä jos jokin on aivan hirveää koiranpennun kidutusta! Ja kun Jeri jostain loukkaantuu, niin hän myös näyttää sen ja vetäytyy kotona omaan häkkiinsä murjottamaan eikä maanitteluista huolimatta suostu tulemaan ulos välttämättä moneen tuntiin. Odottaisin tuollaista nartuilta, mutta en uroksilta. Noh, kai Jeri vain on niin pehmo luonteeltaan, ja siihen vielä päälle tämä uhmaikä niin ei hommat suju enää ihan entisellään.



Täytyy vain toivoa että tuo uhmaikä ei kestä kauaa. Pikkuhiljaa alkaa hermo mennä kun Jeri on koko ajan tuhoamassa jotain. Nykyään jo pelkkä muutaman sekunnin hiljaisuus saa munt hyppäämään pystyyn, sillä hiljaisuus on aina merkki siitä että Jeri on taas varastanut jonkin tavarani, ja vetäytynyt ulos pihalle syömään sitä. Onneksi suurempia vahinkoja ei ole sattunut, mutta hermot on kyllä välillä aika tiukalla, tämän voin ihan tunnustaa :D

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Scalpel, please!


Jepen toinen leikkaus oli nyt keskiviikkona. Yhä siis samaa akillesjännettä korjaillaan, tai siis nyt poistetaan sieltä jalasta kaikkia niitä lisäosia jotka ekassa leikkauksessa jouduttiin sinne laittamaan. Tässä leikkauksessa poistettiin jalasta yksi iso ruuvi. Tämä sama ruuvi oli jo aiheuttanut meille aika paljon harmia, sillä se hankasi Jepen jalan nahkaa kyynärpään kohtaa, ja teki siihen peukalonpään kokoisen reiän, josta näkyi luu ja ruuvi. Tätä reikää putsattiin tietysti joka päivä, tosin tämä ei ollut ihan Jepen lempihommaa kuten arvata saattaa.



Keskiviikon leikkaus meni onneksi hyvin. Ruuvi saatiin nätisti pois, jalassa ei ollut mitään tulehduksia tms ja Jeppe ei enää edes joudu pitämään sitä kauhean isoa metallitukea jalassaan. Leikkauspäivänä jalkaan laitettiin vielä aikapaljon täytettä mahdollisen vuodon vuoksi, mutta nyt jalassa on jo vain kevyt tukiside. Kyllä huomaa että on Jepenkin paljon helpompi olla kun ei enää ole sitä hervottoman isoa metallitukea. Riemuissaan oli poika kun sai taas kunnolla putsata omat varpaansa, ennen tämä oli vaikeaa metallituen vuoksi ;)



Leikkauksen jälkeen Jeppe oli jo samana iltana harvinaisen virkeä eikä ollenkaan kivulias, hieno juttu siis. Toivotaan vain että jalka jatkaisi nyt hyvää paranemistaan. Heinäkuun puolessavälissä on seuraava leikkaus, silloin otetaan tämän akillesjänteen ympäriltä jalan sisällä oleva metallilevy pois. Tällöin nähdään taas paremmin miten se jänne on lähtenyt paranemaan.



Ihan vain uteliaisuudesta, tunteeko kukaan lukija koiraa, jolla olisi mennyt akillesjänne poikki ja se olisi korjattu? Tai jotain koiraa jolla jänne olisi korvattu keinojänteellä? Tapasin tässä eräänä iltana koirapuistossa naisen, jonka toisella koiralla oli yksi lonkan nivelistä korvattu keinonivelellä. Aika sattuma että tuli puhetta koko jutusta, olin silloin meinaa liikkeellä vain Jerin kanssa. Tällä naisella oli myös käyttölinjainen labradori ja kultainennoutaja, yhden meidän koiratutun kennelistä (piiri pieni pyörii... Siis ihan tosi, nämä noutajapiirit ovat loppujenlopuksi aivan äärimmäisen pienet täällä Suomessa, tuntuu että kaikkien kanssa on vähintäänkin yhteinen tutun tuttu tms!). Tällä labbiksella oli viime marraskuussa laitettu siis keinonivel, ja nyt hän juoksi niin autuaasti Jerin kanssa koiratarhassa että ei mitään rajaa! Ikinä en olisi arvannut että tällä koiralla oli keinonivel, juoksi ja käveli aivan normaalisti eikä yhtään aristanut jalkaansa tms, vaikka leikkauksesta kuitenkin oli vielä niin lyhyt aika. Ihanaa kuulla välillä tälläisiäkin tarinoita joissa koira on selvinnyt hyvin. Itse kun koko ajan murehtii tuota Jepen jalkaa, itkettää vain että paraneeko se ikinä vai ei, ja repeääkö jänne heti uudestaan kun koira ottaa yhden juoksuaskeleen tms.



Olisi mukava kuulla teidän kokemuksianne ja tarinoitanne mikäli teillä niitä on, joten kommenttia vaan tähän kirjoituksen perään! :)

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Nomeilua, mejäilyä ja koirapuistoilua!


Tällä viikolla Jerillä onkin ollut aivan erityisen paljon ohjelmaa. Sen lisäksi että muutettiin uuteen kotiin ja Jerillä riittää muutenkin hommaa puutarhanhoidossa (tarkoittaen siis kuoppien kaivamista ja pensaiden syömistä), paikkojen tutkimisessa (erityisesti vastapestyt pyykit täytyy nykyään aina tutkia kunnolla) ja koko Yo-Kylään tutustumisessa, niin ollaan vielä kahdesti oltu tällä viikolla treeneissäkin! Kyllä on Jeri pentu ollut iltaisin väsynyt kun on ollut päivät niin täynnä ohjelmaa, iltaisin vaan tunkee kainaloon tyytyväisenä tuhisemaan kun on ollut jännittävä päivä :)



Tiistaina oltiin siis vähän nomeilemassa. Meidän nome-kurssi jäi nyt kesätauolle, joten tämä oli toistaiseksi viimeinen kerta tällä porukalla: kesällä treenataan kyllä, mutta varmaan aika paljon Jerin äidin, veljen ja siskon kanssa, sekä eri koiratuttujen seurassa. Joka tapauksessa, tiistaina treenit meni hyvin. Tällä kertaa käytettiin treeneissä riistaa (variksia) damien sijaan. Tehtiin muistiharjoituksia, eli vietiin koiran kanssa riista paikkaan a, ja palattiin sitten paikkaan b josta lähetettiin koira hakemaan tämä riista. Seuraavaksi sitten harjoiteltiin hakua, kouluttaja kävi viemässä maastoon pari riistaa (vanhoille muistipaikoille joihin meni jo hajut) ja sitten lähetettiin koira hakemaan nämä. Jeri haki pari ekaa hienosti kun haistoi nämä helposti, mutta kolmas olikin vähän hankalammassa paikassa ja Jeri ei millään meinannut uskoa että siellä jotain olisi, kun toisessa suunnassa haisi niin paljon paremmalle. Pienellä motivoinnilla tämäkin riista saatiin kuitenkin talteen :) Ainut harmitus treeneissä oli vain se, että itikat puri Jeriä kovasti. Raukkaparan maha oli aivan täynnä puremajälkiä, ja joku pörriäinen pisti Jeriä silmäkulmaan niin että siihen turposi kauhea plotti! Ei muutakuin kyytabletteja naamaan, ja nopeastihan silmä palasi normaaliksi :)



Keskiviikkona aloitettiin sitten uusi mejä harrastus, koirakoulu Gironin Mejä-kurssilla. Oli kyllä todella hauskaa! Päätin samantien että mejästä tulee mun ja Jerin uusi harrastus, niin kivaa oli sekä ohjaajalla että koiralla :) Mejä on paljon rennompaa kuin nome, ja muutenkin erittäin kiinnostava ja mukava harrastus. Meidän kurssin vetäjä Laura on tosi mukava, jaksoi vastailla kaikkiin mun tyhmiin kysymyksiin ja ohjeisti todella hyvin. Meille kaikille ohjaajille opetettiin miten tehdään jälki, ja lähetettiin sitten maastoon tekemään jälki omalle koiralle. Kyseessä oli siis verijälki, ja heti jäljen alussa alkumakuu merkattiin potkimalla vähän sammalta sivuun ja sitten kaadettiin kostutetun pesusienen päälle pikkuriikkisen verta. Sitten vaan narun päästä kiinni ja lähdettiin vetämään sientä maastossa. Ensin 50m, sitten lisättiin verta ja tehtiin yhdeksänkymmen asteen käännös. Taas 50m, hiukan lisää verta ja käännös. 50m, ja loppupaikka jossa suljetussa rasiassa odotti koiran palkkio.



Jeriltä sujui jäljestys todella hienosti, vaikka itse sanonkin ;) Poika ei ollut ikinä ennen ollut jäljellä, ja silti hoksasi heti mistä oli kysymys ja todella tarkasti seurasi jälkeä, melkeinpä tarkalleen mun askelia pitkin! Ei tarvinnut muutakuin pitää jäljestysliinasta kiinni ja kulkea perässä! Lopussa Jeri oli oikein ylpeän oloinen kun löysi rasian jossa oli sisällä nakkeja hänelle palkaksi :) Tuntuu että jäljestys tekee erittäin hyvää Jerin (ja ohjaajan!) itsetunnolle. Nomessa meillä on ollut vähän ongelmana se, että Jeri turvautuu liikaa munhun ja kyselee jatkuvasti mitä pitäisi tehdä, mutta nyt se oppii itsenäisempää työskentelyä ja huomaa että osaa sen, kun lopussa saa itse löytää tämän palkkansa. Tämä on juuri sitä mitä me tarvitaan juuri nyt! :) Aijon kyllä tämän kurssin jälkeen jatkaa mejä harrastusta, ja varmaan myös ilmoittaudutaan mejä kokeisiin! :)



Muuta aktiviteettia tällä viikolla on tuonut mm. koirapuisto. Täällä Yo-Kylässä on aivan ihana koirapuisto, todella siisti ja iso ja siellä käy todella paljon koiria. Jeri kun on tuollainen kaikkien kanssa toimeen tuleva, niin sen kanssa on helppo mennä puistoon :) Todella paljon se on tykännyt siellä juoksennella ja ollaan molemmat saatu puistosta uusia mukavia tuttavuuksia! Ollaan kohdattu paljon nuoria koiria, ja Jeri on saanut näistä hyviä leikkikavereita :) Me ei olla ennen paljonkaan käyty koirapuistoissa koska mitään hyvää puistoa ei ole ollut lähellä ja muutenkin omat koirat on saanut leikkiä keskenään kun ovat vapaana metsässä jne, mutta nyt kun Jeppe ei kipeän jalkansa takia valitettavasti pysty leikkimään Jerin kanssa, niin on hyvä että Jeri saa kuitenkin leikittyä muiden koirien kanssa niin on kotona vähän rauhallisempi eikä koko ajan haasta Jeppeä leikkimään. Pakko kyllä sanoa että en olisi ikinä uskonut että koirapuistoilu voi olla niin hauskaa kuin se täällä on!



Jeppekin on päässyt kyllä koirapuistoon, mutta vain silloin kun siellä ei ole ketään muita, koska Jeppe ei jalkansa kanssa saa yhtään juosta eikä telmiä. Kovasti hän kuitenkin tykkää kun sinne mennään, kun siellä on niin paljon muiden koirien hajuja. Tänkin aamuna oltiin tunnin verran siellä, minä istuin penkillä ja Jeppe nuuski sydämensä kyllyydestä, häntä heiluen koko ajan <3 On ollut kamala katsoa miten surullinen Jeppe on ollut nyt kun jalka on kipeä, mutta viimeisen parin päivän aikana hän on kuitenkin selvästi piristynyt, kun saa maataa omalla pihalla ja tosiaakin pääsee tuonne koirapuistoon nuuskimaan muiden hajuja vaikka muuten ei saakaan lenkkeillä eikä tavata muita koiria. Toivottavasti Jepen piristyminen jatkuisi, on aivan sydäntäsärkevää katsoa omaa rakasta koiraa murheellisena, kun paha se on koiralle selittää "nyt pitää ottaa rauhallisesti kun jänne on katki." Rukoillaan että meilläkin alkaisi mennä paremmin <3