keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu on auttamisen aikaa

(tämän kirjoituksen voi lukea myös osoitteesta http://www.hauhau.fi/joulu-on-auttamisen-aikaa/ )

Tässä kuussa en kirjoitakaan tuttuun tapaan meidän pienen Noutajaperheen elämästä. Sen sijaan haluan näin joulukuun ja pian tulevan joulun hengessä esitellä teille lukijoille erään koirayhdistyksen nimeltään Viipurin Koirat ry. Teen tämän siksi, että haluan vilpittömästi auttaa tätä yhdistystä, joka tekee niin kovin tärkeää työtä auttaessaan kodittomia koiria, ja mikäpä parempi aika tälle esittelylle olisikaan kuin joulu – itse ainakin miellän joulun ajan erityisesti lähimmäisenrakkauden, välittämisen ja auttamisen ajaksi.
Joku saattaa miettiä miksi valitsin esiteltäväksi juuri tämän järjestön. Kertoakseni teille syyn valintaani täytyy meidän mennä muutama vuosi ajassa taaksepäin.

Marraskuu 2009. Olin tuolloin erään kansainvälisen järjestön kautta kahden viikon opintomatkalla Pietarissa, jonne kuljettiin junalla Viipurin läpi. Vaikka ehdin nähdä Viipurin vain vilaukselta, niin näky oli surullinen. Eniten mieleeni jäi kuitenkin yksinäinen koira, joka ketjuun sidottuna haukkui ohimenevää junaa ränsistyneen talon pihassa. Ehdin katsella häntä tovin junan madellessa rajan yli. Ulkona satoi loskaa ja oli kylmä. Koiralla ei ollut mitään suojaa ja se näytti kovan laihalta, turkistakin puuttui isoja laikkuja. Toivoin, että koiralla olisi joku joka huolehtisi siitä, että se pääsisi yöksi johonkin lämpimään tai edes katokseen sateelta suojaan ja saisi ruokaa.

Tämän matkan jälkeen aloin tutkailla netistä, onko olemassa mitään järjestöä, joka auttaa kodittomia koiria Venäjällä. Tällöin törmäsin Viipurin Koirat ry:n kotisivuihin. Olen jo pitkään seurannut yhdistyksen toimintaa, mutta vasta nyt otin heihin ensimmäistä kertaa yhteyttä kysyäkseni olisivatko he halukkaita pieneen haastatteluun, jossa esiteltäisiin heidän toimintaansa. Riemukseni yhdistyksen puheenjohtaja Aino Arjas auttoi minua vastaamalla kysymyksiini sähköpostitse ja antamalla yhdistyksen kuvia käyttööni. Niinpä esittelen teille nyt järjestön nimeltä Viipurin Koirat ry!

Viipurin Koirat ry

Viipurin Koirat ry on suomalaisten eläinten ystävien perustama yhdistys, joka on toiminut vuodesta 2006. Sen tarkoituksena on avustaa hylättyjä koiria Viipurin seudulla ja tukea paikallisten työtä löytökoirien parissa. Kotien etsiminen Suomesta on myös merkittävä osa toimintaa. Suomalaisten apu on Viipurin kahdelle tarhalle aivan korvaamatonta, sillä Venäjällä mikään julkinen taho ei osallistu kuluihin. Kodittomia koiria on Venäjällä niin suuret määrät, että kotien löytäminen sieltä on mahdotonta. Järjestö pyrkii helpottamaan koirien elämää parantamalla elinoloja Viipurissa ja etsimällä niille hyviä, sitoutuneita koteja Suomesta. Järjestö toimittaa koiratarhoille ruokaa ja suojia ja rahoittaa rakennustöitä. Olot tarhoilla ovat alkeelliset ja valtaosa koirista joutuu asumaan ulkona ympäri vuoden.

Tärkeä osa työtä on sterilisaatiotoiminnan tukeminen Viipurissa. Alueella syntyy jatkuvasti ei-toivottuja pentuja, jotka sitten hylätään julmasti tai sysätään löytökoiratarhalle.

Viipurin Koirat ry:n toiminta on täysin riippuvaista yhdistyksen saamista lahjoituksista ja vapaaehtoisten avusta.
Hylättyjä pentuja on tarhalla pahimmillaan useita kymmeniä (kuva Mika Federley)

Miten sinä, Aino, olet päätynyt tehtävääsi Viipurin Koirat ry:n puheenjohtajana?
Päädyin Viipurin Koirat ry:een käytyäni hylättyjen koirien tarhalla Viipurissa. Pala sydämestäni jäi tarhoille ja syttyi vahva tarve tehdä jotain koirien hyväksi. Aloitin kotihoitajana ja pian toimin koiravaraajana, kotisivujen päivittäjänä, tavaroiden kuljettajana, videokuvaajana, editoijana ja monena muuna, unohtamatta kuukausittaisia avustusmatkoja Viipuriin. Moni työ kaipasi tekijää ja pienessä yhdistyksessä jokaiselle kertyy monia vastuita. Kun puheenjohtajan paikka vapautui viime keväänä, suhtauduin siihen samalla asenteella: jonkun täytyy se hoitaa.
Aino Arjas Irinan tarhalla. Koirat hakevat rapsutuksia (kuva Mika Federley)
Aino Arjas Irinan tarhalla. Nykyään jo Suomessa asuva Ruska tervehtii (kuva Mika Federley

Kuinka monta vapaaehtoista työntekijää Viipurin Koirilla on? Onko palkallisia työntekijöitä?

Yhdistyksessä on tällä hetkellä 14 aktiivia, joista kukin käyttää suuren osan vapaa-ajastaan koirien hyväksi. Teemme vapaaehtoistyötä, josta emme saa mitään rahallista korvausta.
Malva-pentu saa matolääkettä, joka on ostettu keräystuotoilla (kuva Ira Müller)

Kuinka monta koiratarhaa Viipurin Koirilla on ja missä ne sijaitsevat?

Yhdistyksemme ei omista tarhoja tai ylläpidä niitä; me ainoastaan avustamme rajan takana sijaitsevia tarhoja. Yhdistys on suomalainen, mutta käymme itse Viipurissa kerran tai kaksi joka kuukausi.

Viipurin seudulla on kaksi kodittomien koirien tarhaa. Toinen sijaitsee Viipurin esikaupunkialueella ja toinen lähikylässä, linnuntietä vain noin 30 kilometrin päässä Suomen rajasta. Molemmat tarhat ovat yksityisesti ylläpidettyjä. Toista pyörittää Irina entisen kolhoosimeijerin alueella ja toista Olga kotipihallaan. Irinan tarhalla työskentelee hänen lisäkseen muutama työntekijä.
Hylättyjä pentuja tarhalla (kuva Mika Federley

Kuinka monta koiraa etsii tällä hetkellä kotia?

Irinan tarhalla on yli 200 koiraa ja Olgan tarhalla noin 70. Vain osa näistä etsii kauttamme koteja Suomesta, sillä kaikista ei ole kotikoiriksi. Moni koira on tuomittu loppuiäkseen tarhalle arkuuden vuoksi. Tällä hetkellä sivuillamme on noin 120 kotia etsivää koiraa.
Vastikään hylätyksi joutuneen koiran silmistä paistaa suru (kuva Mika Federley)

Kuinka pitkään koirat keskimäärin ovat tarhalla ennen kuin löytävät kodin?

Ajat vaihtelevat parista kuukaudesta vuosiin. Onnekkaimmat pennut löytävät kodit suhteellisen nopeasti, mutta kaikille koteja ei riitä. Pienikokoisten koirien on helpompi löytää koti kuin suurten. Jotkut aikuisista koirista ovat odottaneet kotia jo useita vuosia.
Ville on vielä koditon (kuva Mika Federley)

Kuinka monta koiraa teiltä keskimäärin adoptoidaan vuodessa?

Viime vuosi oli huippuvuosi n. 200 adoption ansiosta. Tänä vuonna emme yllä aivan samaan. Määrä kuulostaa suurelta, mutta kodittomia on vielä enemmän. Saamme adoptiohakemuksia melko paljon enemmän kuin koiria adoptoidaan, mutta pyrimme valikoimaan kodit huolellisesti ja keskustelemaan koiraan liittyvistä valmiuksista ja odotuksista kotiehdokkaiden kanssa. Adoptioon päädytään vain ehdottoman sitoutuneiden perheiden kanssa, jotka soveltuvat rescuekoiran kodiksi.
Pikkupentu (kuva Mika Federley)

Millaisia koiria tarhoiltanne tyypillisesti löytyy (koko, ikä, arveltu rotusekoitus)?

Viipurin seudulla elävät koirat ovat tyypillisesti noin 20-kiloisia, keskikokoisia, pystykorvaisia, sopusuhtaisia koiria. Yleensä ne ovat monien sekarotuisten sukupolvien seurausta, eikä mikään rotu erityisemmin erotu joukosta. Kuitenkin perimässä arvellaan usein olevan vähintäänkin ripaus laikansukua tai saksanpaimenkoiraa.

Suurin osa koirista päätyy tarhoille jo pentuina, mutta osa joutuu hylätyksi myös aikuisena ja saa esimerkiksi jättää tehtävänsä pihakoirana ei-toivotun tiineyden tai vanhuuden vuoksi.

Tarhoille päätyy myös hylättyjä lemmikkikoiria, joissa voi arvuutella olevan vaikkapa tiibetinspanielin, villakoiran, rottweilerin tai corgin geenejä. Näiden historiasta voi löytyä mm. isäntäväen kuolema, muutto, varattomuus, tai koiran vanhuus. Osa on pelastettu huonoista kodeista eläinsuojelullisista syistä ja osa löytynyt kadulta harhailemasta.
Pentu (kuva Mika Federley)

Mitä koiran adoptoitavalta henkilöltä vaaditaan?

Jos haluaa adoptoida koiran kauttamme, täytyy ensin täyttää hakemus verkkosivuillamme ja sitten keskustella kanssamme puhelimitse. Edellytämme, että koti on sitoutunut ja luotettava, hoitaa koiran hyvin ja auttaa sitä sopeutumaan muutokseen kotikoiraksi. Koiralla ei saa koskaan teettää pentuja, eikä sitä saa omatoimisesti myydä tai antaa pois. Ongelmatilanteissa on aina oltava yhteydessä yhdistykseen. Keskustelemme kotiehdokkaiden kanssa ja pyrimme rajaamaan joukosta pois esimerkiksi ne, jotka uuvahtavat ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla, joiden talous kaatuu ensimmäiseen eläinlääkärilaskuun tai joilla on tulevan koiransa suhteen hyvin tiukat kriteerit. Rescuekoira ei ole myöskään aivan kokemattomalle paras vaihtoehto. Pyrimme löytämään kotiehdokkaalle sopivan koiran ja koiralle sopivan kodin. On tärkeää, ettei koiraa hylättäisi enää koskaan.
(kuva Mika Federley)

Missä asioissa tarvitsisitte juuri nyt eniten apua? Miten ihmiset voisivat auttaa teitä?

Olemme täysin riippuvaisia saamistamme raha- ja tavaralahjoituksista ja otamme niitä hyvin kiitollisina vastaan. Yksistään ruokaan kuluu valtavat määrät rahaa. Eettinen joululahja -kampanjamme on yksi tapa auttaa juuri nyt: www.viipurinkoirat.fi/eettinen-joululahja

Tavaralahjoituksina meille voi toimittaa joko Helsingin, Turun, Kotkan tai Lappeenrannan seuduille kuivamuonaa, koirien leluja ja pantoja sekä mato- ja ulkoloislääkkeitä.

Myös kotihoitopaikosta on aina pulaa.

Lisätietoa löydät osoitteesta www.viipurinkoirat.fi
Kaikki yrittävät saada osansa nameista. Ruuasta on kova kilpailu. (kuva Mika Federley)
Näihin tunnelmiin päätän tämän kirjoitukseni. Kodittomien koirien kuvia katsellessa tulee kovin surullinen olo, mutta samalla tunnen suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta tämänkin yhdistyksen vapaaehtoisia kohtaan: he tekevät niin paljon näiden koirien hyväksi. Itse autan tänä vuona Viipurin koiria eettisten joululahjojen muodossa, ja muutama perheenjäsen ja ystävä saavatkin ilahduttavan kortin pukinkonttiinsa ja hyvän mielen jouluaattona, tietäen että lahja on mennyt tarpeeseen.
Lisäksi haluan omistaa tämän kirjoituksen kaikille Viipurin Koirat ry:n vapaaehtoisille auttajille sekä koiratarhojen omistajille Olgalle ja Irinalle. Arvostan työtänne suuresti. Erityiskiitos lisäksi Ainolle suuresta avustasi tämän jutun kirjoittamisessa.
Hyvää Joulunodotusta toivottaen,

Noutajaperhe





PS:

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Harmittava furunkuloosi ja muita uutisia

Niin ihanaa aikaa kuin syksy onkin, niin siihen liittyy myös yksi iso miinuspuoli: furunkuloosi. Furunkuloosi on talirauhasten ja karvan juurituppien märkivä tulehdus. Sitä esiintyy etenkin koirien tassuissa varpaiden välissä, usein syksyisin ja keväisin kun maa on märkä ja kurainen. Hoitona furunkuloosissa käytetään pitkään kestävää antibioottikuuria. Taustalla voi olla useita eri tekijöitä, kuten allergiaa ja sienitulehduksia. Läheskään aina mitään taustasyytä ei löydy perusteellisista tutkimuksista huolimatta, ja tällöin koiraa hoidetaan oireenmukaisesti. Ainut tapa ennaltaehkäistä furunkuloosia on pitää koiran tassut puhtaina ja kuivina, mutta tämäkään ei monesti riitä. Tarkempaa tietoa furunkuloosista voi lukea täältä.

Kuvassa jo parantumassa oleva furunkuloosi-paise.

Jepellähän tämä furunkuloosi on valitettavasti riesana. Ei tiedetä mistä se on tullut ja mistä se johtuu, vaikka muun muassa koepala on otettu ja lähetetty Patovettiin tutkittavaksi. Oireenmukaisella hoidolla siis mennään. Viimeiset kaksi vuotta Jeppe on saanut olla rauhassa furunkuloosilta, mutta tänä syksynä se on taas iskenyt huolimatta siitä, että Jepen tassut pestään ja kuivataan huolella aina ulkoilun jälkeen. Nyt tilannetta vielä kurjisti se, että Jepellä meni metsästysreissulla pieni tikku tassuun sisään, ja tämä reikä mahdollisti tulehduksen villiintymisen.

Jeppe potee kipeää tassuaan

Eläinlääkärikäynti siitä sitten tuli. Tassu ajeltiin, tikku kaivettiin tassusta esiin, haava huuhdottiin ja puhdistettiin. Kahden viikon antibioottikuuri ja 10 päivää kipulääkettä. Tassu oli aamulla ollut normaali, mutta iltapäivällä työpäivän jälkeen turvonnut jo niin mahdottomaksi, että hän ei saanut edes astuttua sillä. Eläinlääkärin mukaan tämä räjähdysmäinen eteneminen on normaalia kun on furunkuloosi + se pieni tikun tekemä reikä, joka edesauttoi tulehduksen villiintymistä. Kurja juttu kaiken kaikkiaan, mutta onneksi selvittiin vain pienillä toimenpiteillä. Tämä on nyt kolmas kerta kun Jepellä näin käy, ja toivottavasti tämä surkeiden sattumusten sarja loppuu tähän. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin Jepen pitäisi loppuviikkoon mennessä piristyä entiselleen, kun antibiootti on hoitanut työnsä :)

Pikkuhiljaa olotila kuitenkin paranee!

Toinen tämän syksyn ikävä asia on ajankohtaiset uutiset, tällä kertaa koirahyökkäysten lisääntymisestä. Tästä aiheesta on aina yhtä tuskallista lukea. Olen samaa mieltä kuin tuossakin lehtijutussa sanotaan, eli koiraa ei voi näistä asioista syyttää – omistajan tulisi puuttua ongelmatilanteisiin jo ennakolta. Toki vahinkoja voi aina sattua, mutta hyvä johtajuussuhde ja kunnon peruskoulutus auttavat huomattavasti tässä asiassa. Itse Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Mika Leppinenkin kertoo oheisessa artikkelissa, että koirien perimästä johtuvat käytöshäiriöt eivät ole lisääntyneet – ongelmien syy on hihnan toisessa päässä. Valitettavasti suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ymmärrä tätä, vaan he alkavat pelätä ja usein myös välttää koiria näiden tapausten johdosta. Monille ennakkoluulojen syntymiseen riittää pelkkä uutisen lukeminenkin. Tästä asiasta on aina yhtä kurja lukea, ja mitään nopeaa ratkaisua tilanteeseen ei näytä olevan. Ainut asia, mitä varmasti jokainen koiranomistaja voi tehdä juuri nyt, on huolehtia koiran perustottelevaisuudesta ja ottaa vastuu oman koiran käyttäytymisestä. Jos oma koira rähjää, karkailee tai omistaja ei vaan saa koiraansa hallintaan, niin silloin koiraa ei kuulu pitää vapaana, eikä viedä koirapuistoon tms. Vahinkoja tietysti sattuu kaikille, mutta jos niin tapahtuu säännöllisesti niin on syytä miettiä mitä pitäisi tehdä.

Oman petinsä valtias

Ja jottei tämän kuun kirjoitus käsittelisi vain ikäviä asioita, niin laitanpa tähän loppuun vielä linkin koirien temppukouluun! Savon Sanomissa on julkaistu kymmenosainen temppukoulu koirille. Temput ovat helppoja oppia ja ohjeet selkeitä, ja näiden parissa voi varmasti moni viettää mukavia hetkiä :) Katso itse ja suorita vaikka koko temppukoulu koirasi kanssa!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Hyvää syksyä!


Syksy on vihdoin saapunut kunnolla tänne Etelä-Suomeenkin, ja myös Noutajaperhe on päässyt nauttimaan ruskan kauneudesta ja syksyn sateista. Sairaslomani on nyt loppu, ja jalka jo melkein kuin uusi, joten pikkuhiljaa pääsemme takaisin normaalielämän pariin. Kevyemmällä liikunnalla täytyy mennä vielä hetken aikaa, mutta nyt jo helpottaa kovasti että pääsee tekemään normaalit arkipuuhat itse ja pääsee koirien kanssa kävelyille.

Metsäkävelyjä oli jo kova ikävä <3



Harrastaako muuten joku teistä lukijoista koirafrisbeetä? Lajista oli taannoin esittely Koiramme -lehdessä, ja sitä lukiessa tajusin, että minä ja Jerihän olemme harrastaneet lajia jo vuosia! En vain ole ajatellut että frisbeen heitosta ja noutamisestakin voi muodostaa kilpailulajin :) Suomen ensimmäinen virallinen frisbee-kisa oli tänä kesänä, ja lajin suosion noususta päätellen näitä tulee vielä paljon lisää! Kisoja on kehuttu hauskoiksi ja rennoiksi, mutta luulen, että pysymme silti Jerin kanssa tyynesti harrastajapuolella, kahdestaan leikkien :) En voi sille mitään, että minä vain inhoan sitä veren maku suussa kilpailua, mitä ainakin oman kokemuksen mukaan koirakisat  (ja useat muutkin lajit joissa kilpaillaan…) ovat monesti täynnä. Mieluummin otan rennosti ja pidän vain hauskaa koirieni kanssa. Hienoahan se on kun ihmiset ja koirat menestyvät kisoissa, mutta se ei vain ole meitä varten. Toivottavasti joskus järjestettäisiin vain jokin ns. yleinen koirafrisbee-tilaisuus, jossa vaikka kaikki saisivat palkinnon, eikä rankattaisi paremmuusjärjestykseen, eikä laskettaisi pisteitä yms. Sellaiseen lähtisimme heti mukaan!

Parin vuoden takainen kuva Jeristä ja lempparifrisbeestä :)

Yhteen tällaiseen rennompaan koiratapahtumaan osallistuinkin syyskuun alussa, kun Paimiossa järjestettiin Kuntokoira niminen tapahtuma. Kuntokoira oli siis juoksu-/kävelytapahtuma koirien kanssa. Päivään kuului myös juoksun kisaluokkia, eri koiralajien esittelyjä ja match show. Kisaluokissa jaettiin palkintoja, mutta muutenkin kaikki osallistujat saivat lahjaksi pienen tuotepaketin joka sisälsi mm. Hau-Haun koiranameja ja koirien palautusjuomaa :) Minun oli ensin tarkoitus mennä koirien kanssa kävelemään 6,5km harrastajakävelyluokka, mutta jalkaleikkauksen vuoksi en tietystikään voinut osallistua. Sen sijaan olin tapahtumassa töissä, koska tapahtuma oli hyvän ystäväni järjestämä :) Sattuiko joku teistä lukijoista osallistumaan Kuntokoiraan? Tarkoituksena on, että tapahtumasta tulee jokavuotinen, ja voin lämpimästi suositella teitä osallistumaan tapahtumaan ensi vuonna. Meidätkin löytää silloin toivottavasti jo ihan osallistujien puolelta :) Tässä muutamia valokuvia joita näppäsin tapahtumasta:
Päivä oli kuuma ja aurinkoinen

Tapahtumaan osallistui yli 80 koirakkoa!

Tämä pikkuinen staffi lumosi minut leikkisällä käytöksellään ja hymyilevällä ilmeellään :) Koiran nimeä en valitettavasti muista.

Hyvää syksyä kaikille toivotellen,
Noutajaperhe

torstai 29. elokuuta 2013

Keppiarkea

Elokuu ei tällä kertaa alkanut Noutajaperheellä kauhean hyvin. Olin itse alkukuusta jalkaleikkauksessa, ja sairaslomaa napsahti 6 viikkoa. Se on yhteensä 42 päivää keppiarkea. Voin kertoa, että elämä kyynärsauvojen kanssa ei todella ole helppoa. Ei sillä, etten olisi ennenkin tähän tilanteeseen joutunut, mutta nyt yksin asuessa hommassa on ihan uudenlaiset haasteet.

Uintireissut jäävät nyt valitettavasti tauolle sairaslomani vuoksi

Koiria en tietenkään pääse itse ulkoiluttamaan lainkaan: kepeillä klenkkaaminen on ihan tarpeeksi hankalaa yksinkin. Olen äärimmäisen kiitollinen lähipiirilleni, joka on ahkerasti jaksanut jo kolme viikkoa auttaa minua. Kiitos erityisesti Anjalle, Lauralle ja isälleni! Pakko myös kehua, että pojat ovat erittäin hyvin sopeutuneet siihen, että yhdessä touhuamisemme on erittäin rajoittunutta tällä hetkellä. Jeppe onkin ollut lähes koko ajan isäni luona, mutta Jeri on kotona seuranani. On ihmeellistä, miten oma pikku turbobuusterini on kovin rauhallinen kun huomaa, että olen itse kipeä. Jeri tulee suloisesti nukkumaan vierelleni, istuu vierelläni sohvalla, seurailee koko ajan mitä teen kotona eikä yhtään riehu eikä valita tylsyydestä. Toki teen kaikkeni, että hälle ei todella tylsää tulisi, vaan ajanvietteenä on paljon aktivointileluja, luita ja pallonheittelyä pihalla (=minä istun, Jeri noutaa). Mutta onhan tämä silti todella rajoittunutta normaalin arkeemme verrattuna. Onneksi Jeri sentään pääsee yhä pitkille lenkeillä lähipiirin kanssa ja on häntä välillä viety uimaankin ja ampumaradalle vierailemaan.

Kiitos lähipiirini tuen, koirien hoito sujuu hienosti sairaslomastani huolimatta!

Yritin aluksi myös saada Jeriä toimimaan avustajakoiran tyyliin ja poimimaan kyynärsauvani lattialta, aivan kuin olen aikaisemmin opettanut Jepelle. Noh, aluksi tämä sujuikin oikein hyvin: Jeri riemastui kun sai auttaa ja noutaminen nyt on noutajalle luonnollista. Mutta sitten, eräänä päivänä, homma ei enää sujunutkaan kauhean hyvin. Keppejä nostaessaan Jeri otti vahingossa kiinni kepin kahvasta, ei varresta niinkuin yleensä. Sitten, iloisena siitä että saa auttaa, Jeri pyörähti ympäri. Valitettavasti väärä ote kepistä aiheutti sen että ympäri mennessään Jeri myös lämäytti itseään takapuolella kepin toisella päällä. Ja voi että hän pelästyi! Eihän tuo mitään sattunut, varmaan lähinnä tuntui reippaalta taputukselta, mutta tietysti Jeri pelästyi kun ei hänen takanaan ollut ketään ja silti jotenkin ihmeellisesti jokin sinne osui. Tämän jälkeen Jeri on ollut täysin varma että kyynärsauvani ovat vähintäänkin kirotut, elleivät jopa varsinainen surmanloukku, ja hän pysyy mieluiten mahdollisimman kaukana niistä, eikä todellakaan ota niitä enää suuhun. Ei hänestä siis ihan avustajakoiraa tullut, mutta onneksi ei tarvitsekaan, vaan Jeri on täydellinen, noutipa hän keppini tai ei :)

Pienen pieni Merisaukko ;)

Nyt ei auta muutakuin sinnitellä vielä muutama viikko, toivoen, että tuskallinen toipumisaika palkitaan lopussa terveellä jalalla!

Parempaa arkea toivotellen,
Noutajaperhe

PS. En ole nyt hetkeen ottanut uusia kuvia sairaslomastani johtuen, joten tässä kirjoituksessa on liitteenä muutamia kuvia kuluneelta kesältä :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Auringonpaistetta ja vesipisaroita

Kesäloma on nyt jo valitettavasti ohi, mutta se ei silti estä Noutajaperheen kesäistä hauskanpitoa. Arkeemme kuuluu yhä uimista, koirakavereiden kanssa leikkimistä, metsäkävelyitä ja puutarhassa oleskelua. Puutarha tosin saattaa olla vähän turhan ylevä nimitys meidän pihan villiniitylle, mutta on siellä muutama kukkakin, joita joskus hoidan :D

Koirat ovat todella ottaneet kesästä kaiken irti uimisen osalta. Meille kaikille ehkä kasvaa pian kidukset, niin paljon aikaa vietämme uimassa ;) Löysimme uuden kivan uimakuopankin jossa käydä. Jeri on uimassa todella hauska kaveri, ui lähes koko ajan vierelläni. Jeri tosin tykkää myös tulla nuolemaan ihmisten kasvoja vedessäkin, ja tällöin usein vahingossa raapaisee ihmisiä. Siksi olen opettanut Jeriä uimaan sivuun: aina kun hän tulee kohti kasvojani, laitan toisen käteni sivulle veden pinnalle, kämmen auki. Jeri tulee ja tökkäisee nenällään kämmentä. Hyvä keino mielestäni, enää ei ole rintakehä aivan naarmuilla uimisen jälkeen.

Rantakoira Jeri

Jeri kuvattuna auringonlaskun aikaan saaristossa

Jeppe sen sijaan ei yleensä ui vierellä, vaan keskittyy tutkimaan kaikkea muuta jännää, mitä löytää rannalta. Tietysti hän käy uimassakin, mutta jos noutohommia ei ole tiedossa, niin hän tyytyy pieneen uimapyrähdykseen ja lähtee sitten tutkimaan rannan hajuja. Täysin eri asia tietysti on heti, kun on jotain mitä noutaa: Jeppe ei tiedä mitään parempaa. Oma dami suussa on Jeppe onnellisempi kuin koskaan. Ärsyttävää on vain se hetki, kun Jeppe palauttaa damin: oikeaoppisesti hän tulee eteeni antamaan damin käteen, kiertää sitten vasemmalle sivulle istumaan ja sitten RAVISTAA. Ja voin kertoa että se on enemmän kuin muutama vesipisara mitä tulee labradorin täysmärästä turkista ja sitä ei edes auringonpaiste ihan hetkessä kuivaa. Ei paljon tarvitse miettiä meneekö itse samalla uimaan, kun joka tapauksessa sitä on täysin märkä noutotreenien jälkeen :)
Jeppe seuraa kun Jeri noutaa omaa damiaan taustalla

Ihan pelkkää hauskuutta ja uimaleikkejä ei meidän kesä kuitenkaan ole ollut, sillä Jeri sai valitettavasti taas hot spotin :( Hot spot on siis koiran voimakkaasti märkivä, äkillisesti ilmenevä pinnallinen kostea ihotulehdus. Se tunnetaan myös nimillä koiran akuutti kostea dermatiitti tai pyotraumaattinen dermatiitti. Hot spot on yleinen etenkin tiheäturkkisilla ja pitkäkarvaisilla koiraroduilla. Tulehduksen aiheuttavat bakteerit, jotka normaalistikin elävät koiran limakalvoilla ja iholla. Terveellä iholla bakteerit eivät kuitenkaan aiheuta tulehdusta vaan tulehdukseen vaaditaan jokin altistava tekijä. Altistava tekijä on usein pieni haava, naarmu tai pistos ihossa. Kesällä kostea ja lämmin sää saa usein bakteerin leviämään nopeasti.

”Ei sillä ole väliä että se on likainen ja hiekkainen, se on MUN!”

Tavallinen hot spot leesio on punainen, kostea turvoksissa oleva ihovaurio, joka erittää mätää tai kirkasta kudosnestettä ja haisee todella pahalle. Joskus tulehtunut iho voi olla karstan/ruven peitossa ja vasta sen alta paljastuu vereslihalla oleva alue. Tyypillistä hot spotille on räjähdysmäinen leviäminen: ihoalue voi aluksi olla vain muutaman sentin mittainen ja muutaman tunnin päästä triplaantunut. Tällä kertaa meillä onneksi kävi tuuri ja huomasin hot spotin heti kun se oli alkanut: Jerin turkki ei vielä edes ollut märkä (usein turkki tulee märäksi/tahmeaksi siitä kohtaa missä ihovaurio on), mutta tunnistin hot spotin tyypillisen hajun. Lainasin sitten heti naapurilta trimmeriä ja ajelin Jeriltä erittäin laajan alueen selästä kokonaan paljaaksi. Hot spotin ensiapu on aina ajaa karvat alueelta huolellisesti, mutta monesti se ei onnistu ilman rauhoittavaa lääkettä eläinlääkärissä. Nyt Jeri ei kuitenkaan ollut vielä lainkaan kivulias joten karvojen ajelu sujui helposti. Ajelin laajan alueen vaikka Jerillä oli vasta kolme peukalonpäänkokoista rakkulaa iholla: on aina parempi ajella liikaa kuin liian vähän, sillä turkin alta ihotulehdusta ei voi hoitaa. Nopea toimintani säästi Jerin tällä kertaa kovilta kivuilta, mutta kyllä iho silti arka oli. Hoidoksi saatiin taas antibioottia ja fuciderm-salvaa.

Muistakaa että vaikka trimmeri ja salvaa löytyisi kotoa, on hot spot aina hyvä näyttää eläinlääkärille.

Neljän päivän kuluttua Jerin iho oli jo siisti ja onnellinen koira pääsi taas uimaan :) Valitettavasti hän joutuu kuitenkin vielä jonkin aikaa kärsimään emäntänsä trimmaustaidoista, sillä iso kalju laikku keskellä selkää erottunee vielä jonkin aikaa hänen normaalista, kauniista turkistaan :) Mutta ainakin hänellä on kätevä tuuletusaukko, ei tule liian kuuma! ;)

Hyvää kesänjatkoa,
Noutajaperhe



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesäloma!

Kesä on jo hyvässä vauhdissa ja nyt siitä pääsee vihdoin kunnolla nauttimaan myös noutajaperhe, joka lomailee seuraavat pari viikkoa :) Ohjelmassa on pieniä reissuja, runsaasti uimista, metsäkävelyjä ja rauhassa kotona loikoilua. Ja voi miten tätä on odotettu! Ennen lomaa olen joutunut tekemään töissä sen verta pitkää päivää, että koirat ovat joutuneet viihtymään vähän turhan paljonkin keskenään. Vaan eivätpä he ole valittaneet, yhtä iloisesti aina iltapäivällä tervehtivät vaikka tulisinkin kotiin vähän myöhemmin.

Pari viikkoa sitten saatiin myös lyhyt loma, sillä ystäväni Anja kutsui minut mukaansa mökkeilemään! Jeppe oli sillä aikaa isäni luona, mutta Jeri pääsi mukaan mökille. Oli kyllä todella mukava viikonloppu, Jerillä etenkin oli todella hauskaa, kun pääsi koko ajan uimaan ja sai saaressa juosta vapaana sydämensä kyllyydestä. Lisäksi Jeri pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa moottoriveneen kyytiin! Veneilty ollaan ennenkin paljon, mutta sorsalla meillä on aina soutupaatti, joten moottoroidun veneen kyydissä tämä oli Jerille ns. neitsytmatka ;) Varmuuden vuoksi pidin kyllä kahdella kädellä valjaiden kahvasta kiinni, jottei poika vain saisi mitään ideaa hypätä vauhdissa veteen tms, mutta itsekin oikein yllätyin miten Jeri oli koko matkan todella rauhassa ja tyytyväisenä! Hän oikein kipusi penkille syliini ja nautti tuulesta ja roiskuvista vesipisaroista :) Oli mukava katsoa miten hän tykkäsi matkustamisesta näin kovasti.

Suosittelen kyllä muillekin veneilijöille pitämään koirasta tarkasti huolta moottoriveneen kyydissä, ikinä ei tiedä jos toinen päättääkin hypätä vaikka lähellä uivan linnun perään tms. Olen kerran lukenut lehdestä eräästä tollerista, joka loukkaantui todella pahasti, kun osui veneen moottoriin. Tämä koira onneksi selvisi, mutta tarina opettaa, että aina voi tapahtua jotain yllättävää ja siksi on tärkeää pyrkiä ehkäisemään tällaisia onnettomuuksia.
Lopuksi haluaisin jakaa kanssanne muutaman upean kuvan Jeristä. Kaverini mies harrastaa valokuvausta ja otti Jeristä aivan mahtavia kuvia pyynnöstäni. Jepen vuoro on ensi kerralla. Sitten kun molemmista koirista on otettu kuvat, niin aion teettää parhaista isot canvas-taulut kotiini!
Kuvista kiitos Mika Harjulle!

Jeri lähteessä uimassa

Sukeltava noutaja

Noutoon lähdössä :)


Ja juokseeeeee… Jos ei olisi oma koira niin saattaisin itsekin kyllä vähän pelästyä, jos tuollainen juoksisi metsäpolulla tuhatta ja sataa vastaan :D

Hyvää kesää toivotellen,
Noutajaperhe

torstai 23. toukokuuta 2013

Kesä ja sen riesat

Täällä Etelä-Suomessa on viimeisen viikon aikana saatu paistatella oikein kunnolla auringossa. Muutamaa ukkoskuuroa lukuun ottamatta aurinko on paistanut koko rahan edestä, ja lämpöä on ollut jo vähän liikaakin joidenkin mielestä :) Voinemme siis virallisesti julistaa kesän alkaneeksi!

Koirat nauttivat alkaneesta kesästä täysin rinnoin – vihdoin pääsee taas uimaan oikein kunnolla! Viikonloppuna käytiinkin nauttimassa tästä harrastuksesta oikein monipuolisesti: koirat uivat päivän aikana sekä joessa, meressä että järvessä! Muu liikunta jäikin vähän vähemmälle kuumuuden vuoksi. Illalla sään viilentyessä on hyvä mennä lenkille mutta päivällä ei tule mitään, molemmat koirat uupuvat jopa minua nopeammin kuumuuden vuoksi. Päivät ovat siis menneet pikkukävelyiden ja uinnin parissa, sekä omalla pihalla hengaillen – siellä molemmat pojat ovat tyytyväisinä maanneet varjossa ja syöneet luita :)

Kesän riesojakin, eli punkkeja ja kyykäärmeitä, olemme jo kohdanneet. Käärmeitä ei onneksi lähietäisyydeltä, mutta yksi punkki oli jo Jepessä. Nyt sitten laitettiin taas punkkien ”torjuntaliuosta” koirille, toivottavasti pysyvät punkit kaukana. Meillä on jo vuosia ollut käytössä Expot-niminen valmiste joka tuntuu sopivan meidän koirille hyvin – punkkeja ei ole käytön aikana ollut kuin yksi ja mitään sivuoireita ei onneksi ole ikinä ilmaantunut. Olen lukenut että monille koirille on näistä punkkiliuoksista tai punkkipannoista tullut esim. iho-oireita, mutta me olemme onneksi välttyneet näiltä. Niin kauan kun sivuoireita ei ole niin käytän kyllä tuota torjuntaliuosta, sillä borrelioosin vaara on todellinen koirillakin ja voivat punkit kulkeutua koirassa kotiin ja sitä kautta ihmiseenkin. Inhottavia otuksia ne punkit kyllä ovat! :(  Jos punkit ja niiden torjunta eivät ole tuttu juttu, niin kannattaa lukea taustatietoa vaikka täältä:http://www.elainlaakariin.fi/koiran-ulkoloiset-koiran-punkki-koiran-tai-koiran-kirppu/

Punkkien lisäksi kannattaa varautua myös näihin hieman isompiin riesoihin eli käärmeisiin. Oletteko huomanneet että koiran ensi-apu ohjeet käärmeenpiston varalle ovat muuttuneet: Kyypakkausta ei enää itse asiassa suositella annettavaksi koirille sen sisältämän kortisonin vuoksi, sillä kortisoni ei ole koirille kovinkaan tehokas lääke kyynpuremaan ja sen haittavaikutukset voivat olla suuret. Poikkeuksena on kuitenkin ainakin jos kyy pistää koiraa hengitysteiden alueelle – tällöin pistokohta saattaa turvota voimakkaasti ja haitata hengitystä. Näin kesän koittaessa kannattaa kerrata kyyn pureman hoito-ohjeet esimerkiksi täältä:http://www.elainlaakariin.fi/kyyn-purema/

Lopuksi haluan jakaa muutaman hauskan kuvan Jeristä ja hänen uusista ystävistään :) Kaverillani on kaksi koiranpentua, toinen malinois ja toinen saksanseisoja, joista on tullut Jerin uusia parhaita kavereita. Etenkin tämä malinois jaksaa juosta Jerin perässä tunnista toiseen, riekkua toisessa kiinni ja taistella leluista :) Jerikin pääsee taas toteuttamaan sisäistä kutsumustaan, eli tarhantätinä oloa näiden pentujen kanssa kuten kuvista näkyy:


Jeri näyttää rakkaille lapsosilleen miten kurakuoppaa kaivetaan niin, että saa itse kunnon mutakerroksen päälleen.


Jeri ja Ässä harjoittelevat yhteisnoutoa. Vähän vielä on syytä treenata, sillä pojat meinasivat törmätä puuhun tuosta palikasta kilpaillessaan.


Jeri on (vielä toistaiseksi) nopeampi kuin pennut ja nauttii tästä täysin rinnoin.


Ei, kyseessä ei ole näköharha: varjoisassa paikassa metsän kulmassa oli vielä huhtikuun lopussa lunta! :) Sehän oli poikien mielestä ihan parasta: ensin juostaan täysillä nurmikolla ja sitten lumeen viilentymään.

Riikka & Co

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kevät!

Vihdoin se on täällä – ihana, kauan odotettu kevät! Lumi sulaa, linnut laulavat ja jalkojen alla rapisee taas ihana hiekkatie. Poikien mielestä parasta tässä on tulvivat ojat ja joet. Onko mitään parempaa kuin koko lenkin mittainen ikioma kahluuallas? Eikä siinä tarvitse edes tyytyä kahlaamaan, vaan Jerin ja Jepen mielestä on täysin normaalia heittäytyä myös maate tulvivaan ojaan – siinähän saa hyvän kylvyn samalla! :D

Jeppe lempiojassaan pulikoimassa

Tämä 9gag.com sivustolta löytynyt kuva jaksaa aina naurattaa – ihan niinkuin Jeppe ja Jeri! :)

Molemmilla pojilla on tapana kerätä vauhtia jo vähän ennen tulvivaa ojaa ja sitten juosta aivan täysillä sen läpi. Tämän jälkeen täyskäännös ja uudestaan, sitten vielä täyskäännös ja yleensä tällä kolmannella kerralla heittäydytään maate ihanaan vesi-/mutalätäkköön. Kyllä se vaan niin menee, että 5cm vettä ja 10cm mutaa on labradorin unelmien uima-allas! Näin omistajan kannalta tämä kyllä on vähän rasittavaa, kun aina saa pestä koiria ja pestä pyyhkeitä ja pestä lattioita, mutta en raaski noita vallattomia poikia kieltääkään. Heillä näyttää olevan aina niin hauskaa kun pääsevät kuraan leikkimään, että hellyn päästämään heidät vaikka tiedän lopputuloksen.

Toogapoika Jeri tykkää käydä kurassa kylpemisen jälkeen suihkussa ja kuivatella sitten pyyhkeeseen käärittynä

Kevään tullessa tulee kuitenkin myös tiettyjä ongelmia. Lumien sulatessa kaikki ihanat tuoksut tulevat esiin ja muutenkin keväisin tuntuu olevan erityisen paljon narttukoiria juoksuissa, ja Jerin on välillä vähän vaikea kestää kaikki nämä ylitsevuotavan ihanat hajut. Hän on, hmmh, vähän liian innoissaan. Haluaisi päästää kaikkien tyttöjen luo ja mieluiten heti ja koko ajan. Jerillä on vaikeuksia ymmärtää, että kaikki nartut eivät halua leikkiä tälläisiä leikkejä hänen kanssaan, eikä hän myöskään ymmärrä miksi minä ne kiellän. Yritys päästä kaikkien ihanien tyttöjen luo ja selkään on hällä kuitenkin kova, ja tämä aiheuttaa välillä jonkin verran ristiriitoja meidän noutajaperheessämme, sekä vaikeuttaa Jerin sosiaalista elämää. Häntä ei näes voi tämän hurmion vallassa päästää leikkimään tuttujen tyttökavereiden kanssa vaikka näillä ei juoksuja olisikaan, sillä Jerillä on mielessä tasan yksi asia.

Tämän innokkuuden vuoksi olen saanut pariinkin otteeseen koiratutuilta ehdotuksia kastroida Jeri. En kuitenkaan itse tätä haluaisi niin kauan kuin tästä innokkuudesta ei ole terveydellisesti haittaa. Tiedän että jokaisessa nukutuksessa ja leikkauksessa on riskinsä, enkä siis haluaisi ”turhaan” pistää koiraani leikkauspöydälle. Lisäksi olen huolissani kastraation mahdollisista seuraamuksista. Olen kuullut että monet koirat ovat kastraation jälkeen laiskistuneet ja lihovat helpommin kuin ennen. Toisten mielestä asialla ei taas ole mitään negatiivisia puolia, ainoastaan positiivisia eli rauhoittaa sukupuoliviettiä eikä voi vahingossakaan siittää pentuja. Toiset taas ovat kertoneet, että heillä kastraatiolla ei ollut mitään vaikutusta, uros on yhä aivan pyörällä päästään kun tyttöjä on lähellä, ja ainut asia joka on muuttunut on se, että uros ei voi enää siittää pentuja.

En ole itse ikinä tuntenut yhtään urosta sekä ennen että jälkeen kastraation, joten minulla ei ole vertailukohtaa ja tietysti tarvitsee myös muistaa että jokainen koira on yksilö: ei ole varmaa tapaa sanoa miten Jeri reagoisi kastrointiin. Olen nyt kuitenkin päättänyt että en leikkauta Jeriä. Oma sisäinen ääneni jankuttaa että jos ei ole sairautta/vammaa tai muuta terveydellistä syytä niin miksi ihmeessä laittaa terve koira leikkauspöydälle. On se totta, että Jeri toohottaa paljon, välillä rasittavuuteen asti, ja käy vähän liian kuumana tyttöjen vuoksi, mutta aion odottaa jos vaikka 5 vuotta olisi se maaginen ikä, jolloin Jeri aikuistuisi tämän asian suhteen… :) Jos jossain vaiheessa jokin terveydellinen syy tälle leikkaukselle ilmenee, niin sitten tietysti asiaa harkitaan uudestaan, mutta toistaiseksi asia saa jäädä. Olisin kuitenkin utelias kuulemaan teidän lukijoiden kokemuksia: onko teidän koiria kastroitu, minkä ikäisinä ja oletteko huomanneet millaisia käytösmuutoksia?

Riikka & Co

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!


Maaliskuu on ollut Noutajaperheellä täynnä vipinää. Ollaan matkustettu, tavatattu kavereita, hoidettu pentuja ja mikä tärkeintä, vietetty synttäreitä! Molemmat pojathan täyttävät maaliskuussa vuosia. Keskiviikkona, 20.3, oli Jerin vuoro olla juhlien sankari. Pikkuinen saukonpoikanen on nyt jo neljä vuotta! Aikuistumista ei kuitenkaan kauheasti ole ilmassa, vaan Jeri on yhä aivan yhtä villi ja elämäniloa täynnä kuin aina, ja hyvä niin <3 Synttärilahjaksi Jeri sai maksalaatikko/nakki/piimäkakun. Maistui varmaan paremmalta kuin näytti:




Jepen synttäreitä vietetään 30.3, ja silloin on sitten taas tälläistä taidokkaasti tehtyä kakkua tarjolla ;) Jeppe täyttää seitsemän ja hänestä tulee siis niin sanotusti veteraani. Hyvässä kunnossa Jeppe on iästään huolimatta, turpa vähän harmaantunut mutta muuten elämänsä kunnossa ja oikein virkeä metsäkoira :) Synttäreiden kunniaksi aijon viedä hänet Turun koirafysioon hierottavaksi/tarkastukseen, tsekataan että leikatun jalan suhteen kaikki on kunnossa ym. Tämä heti kun saisin aikaiseksi varata ajankin sinne!

Viimeviikolla olimme taas Liedossa kaverini luona käymässä hoitamassa Gironin ihania saksanseisojapentuja. Pennut ovat nyt jo luovutusikäisiä, aivan ihania pikku pirajoita! Kovasti touhuavat ja maistelevat kaikkea mitä tulee eteen, mutta rauhoittuvat myös mukavasti syliin. Jeri sai juosta pihalla vapaana sillä aikaa kun itse leikitin pentuja, mutta huomatessaan meidät ikkunasta tuli Jerikin terassin lasioven taakse katselemaan pentuja. Ensin pennut eivät huomanneet uutta tuttavuutta lasin takana, mutta hetken päästä yhdellä pennulla välähti että hei, tuolla on jotain uutta! Varovasti hän hiipi kohti lasia ja hetken tilannetta tarkkailtuaan päästi oikein topakan vahtihaukun Jerille :) Jeri vain katseli lasin läpi hämmästyneenä kun pentu jatkoi haukkumista ja yritti haastaa Jeriä leikkiin.








Nyt pääsiäisenä köllöttelemme rauhassa kotona ja lepäämme. Kavereita on käynyt kylässä ja ollaan mekin johonkin päin liikuttu, käytiin nimittäin perjantaina moikkaamassa Jerin kasvattajaa ja koiraäitiä Murua :) Muru on jo 11v ihastuttava mamma <3 Jeri oli aivan täpinöissään kun pääsi näkemään pitkästä aikaa tutun kasvattajan ja oman äipän! Luita he söivät lattialla sulassa sovussa ja sitten leikkivät vähän vetoleikkejä :) Jeri olisi halunnut toki riehua koko illan mutta tämän jälkeen Muru vetäytyi jo omaan petiinsä nukkumaan ja Jerikin pian nukahti keittiön lattialle meidän ihmisten vielä siemaillessa iltateetä, mejä-kokeista jutellen. Tässä pari Ninan ottamaa kuvaa, itse en vielä ehtinyt purkaa kameraa:

Vetoleikkejä. Kuvan ottanut Nina Remes.

Namihetki :) Kuvan ottanut Nina Remes.

Kiitos vielä Ninalle ja Samulille kun saatiin tulla kyläilemään, otetaan pian uudestaan!