torstai 9. huhtikuuta 2009

It's been ages since I last updated my blog


Harmittavaa kyllä blogin viimeisestä päivityksestä on jo ikuisuus!  Olen asunut Jepen kanssa nyt kaksi viikkoa Askaisten korvessa, koska äiti on matkoilla ja jonkun pitää hoitaa perheen kissat. Selitys miksen ole päivittänyt blogia on se, että meillä ei Askaisissa ole nettiä (kyllä, ihan niin korvessa ollaan). Nyt käytän tilaisuutta hyväkseni ja päivitän samalla kun olen Ninan luona pentujen hoitajana, jotka tällä hetkellä nukkuu autuaasti riehuttuaan ensin :)


Viime viikonlopun tapahtumia:


Lauantaina olin Ninan luona katsomassa pentuja :) Hengaan täällä oikeastaan koko ajan, ihme ettei ne jo kyllästy munhun :D Pennut vaan on niin sulosia että tekee vaan mieli katsella niitä. Annettiin lauantaina Ninan kanssa matolääke pennuille, se oli suloista kun ne mussutti sitä "Eihän tämä olekaan hyvänmakuista! Haluu tissiä!" :D Sen lisäksi leikattiin kynnet, eikä pennut tietty millään malttanu olla paikallaan sen aikaa :)


Jeri tuntuu olevan erityisen kiintynyt mustaan siskoonsa. Ne touhuaa usein keskenään, ja nukkuu monesti vierekkäin :) Muutenkin ne kaks on ne pentueen iki-liikkujat. Nyt aamullakin kun pennut heräs koitin ottaa Jerin syliin mutta eihän se malttanut, pakko tutkia ympäristöä :D Lopulta se tuli kuitenkin siihen tulokseen että mun jalat on kaikkein kiinnostavimmat, ja nuoli mun sääriä :DDD



Nina leikkaa Jerin kynnet




Jeri poistuu pentulaatikosta :)




Jeri nukkuu =)


Sunnuntaina matkasin Jepen kanssa Somerniemelle, Ylituvan kennelille eli Jepen kasvattajan, Annan, luo :) Oli tosi kiva käydä taas siellä, yleensä käyn siellä tosi usein mutta nyt oli ehtiny olla useamman viikon tauko :/ Oli ihanaa nähdä Anna, Timo ja Saga taas, kuten hepat ja koirat ja kaikki muutkin elukat :) Jeppe innostui haistelemaan Annan heppoja, shettis nimeltä Tilli on Jepen mielestä kaikkista kivoin :)



Tähän väliin on pakko laittaa kuva muta-Pojusta :D Hän oli piehtaroinut mudassa oikeen antaumuksella ja oli sitten oikein tyytyväinen :D


Jepen sisko Vega, jonka kanssa Jeppe on aina kuin paita ja peppu, on muuten saanut pennut :) Jeppe on nyt siis ylpeä eno!! Jepen äiti Lyra oli muuten vähän söpö, hän oikeen reippaana isoäitinä auttelee siellä pentulaatikossa Vegaa, nuolee pentuja ja lepäilee siellä muutenkin :D Ihana, aivan kuin joku susilauma missä pennut hoidetaan yhdessä ^^ Tässä muuten kuva pentulaatikolta:




Jeppe ja pikkusisko Cula, jotka ovat myös läheisiä keskenään, oli muuten aivan riemuissaan mutaisesta kevätsäästä. Ne leikki pihalla monta tuntia, juoksi ihan hulluna, paini ja kaivoi mutakuoppia :D Punaisesta Culasta näkyi vaan punainen hännänpää jälkeenpäin, muuten se oli savenharmaa :D Oli kyllä hauska katsoa kun ne riehu, molemmat näytti siltä kun pitkään aikaa ei olisi ollut niin hauskaa :D


 



BATMAN!!!!! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti