torstai 29. elokuuta 2013

Keppiarkea

Elokuu ei tällä kertaa alkanut Noutajaperheellä kauhean hyvin. Olin itse alkukuusta jalkaleikkauksessa, ja sairaslomaa napsahti 6 viikkoa. Se on yhteensä 42 päivää keppiarkea. Voin kertoa, että elämä kyynärsauvojen kanssa ei todella ole helppoa. Ei sillä, etten olisi ennenkin tähän tilanteeseen joutunut, mutta nyt yksin asuessa hommassa on ihan uudenlaiset haasteet.

Uintireissut jäävät nyt valitettavasti tauolle sairaslomani vuoksi

Koiria en tietenkään pääse itse ulkoiluttamaan lainkaan: kepeillä klenkkaaminen on ihan tarpeeksi hankalaa yksinkin. Olen äärimmäisen kiitollinen lähipiirilleni, joka on ahkerasti jaksanut jo kolme viikkoa auttaa minua. Kiitos erityisesti Anjalle, Lauralle ja isälleni! Pakko myös kehua, että pojat ovat erittäin hyvin sopeutuneet siihen, että yhdessä touhuamisemme on erittäin rajoittunutta tällä hetkellä. Jeppe onkin ollut lähes koko ajan isäni luona, mutta Jeri on kotona seuranani. On ihmeellistä, miten oma pikku turbobuusterini on kovin rauhallinen kun huomaa, että olen itse kipeä. Jeri tulee suloisesti nukkumaan vierelleni, istuu vierelläni sohvalla, seurailee koko ajan mitä teen kotona eikä yhtään riehu eikä valita tylsyydestä. Toki teen kaikkeni, että hälle ei todella tylsää tulisi, vaan ajanvietteenä on paljon aktivointileluja, luita ja pallonheittelyä pihalla (=minä istun, Jeri noutaa). Mutta onhan tämä silti todella rajoittunutta normaalin arkeemme verrattuna. Onneksi Jeri sentään pääsee yhä pitkille lenkeillä lähipiirin kanssa ja on häntä välillä viety uimaankin ja ampumaradalle vierailemaan.

Kiitos lähipiirini tuen, koirien hoito sujuu hienosti sairaslomastani huolimatta!

Yritin aluksi myös saada Jeriä toimimaan avustajakoiran tyyliin ja poimimaan kyynärsauvani lattialta, aivan kuin olen aikaisemmin opettanut Jepelle. Noh, aluksi tämä sujuikin oikein hyvin: Jeri riemastui kun sai auttaa ja noutaminen nyt on noutajalle luonnollista. Mutta sitten, eräänä päivänä, homma ei enää sujunutkaan kauhean hyvin. Keppejä nostaessaan Jeri otti vahingossa kiinni kepin kahvasta, ei varresta niinkuin yleensä. Sitten, iloisena siitä että saa auttaa, Jeri pyörähti ympäri. Valitettavasti väärä ote kepistä aiheutti sen että ympäri mennessään Jeri myös lämäytti itseään takapuolella kepin toisella päällä. Ja voi että hän pelästyi! Eihän tuo mitään sattunut, varmaan lähinnä tuntui reippaalta taputukselta, mutta tietysti Jeri pelästyi kun ei hänen takanaan ollut ketään ja silti jotenkin ihmeellisesti jokin sinne osui. Tämän jälkeen Jeri on ollut täysin varma että kyynärsauvani ovat vähintäänkin kirotut, elleivät jopa varsinainen surmanloukku, ja hän pysyy mieluiten mahdollisimman kaukana niistä, eikä todellakaan ota niitä enää suuhun. Ei hänestä siis ihan avustajakoiraa tullut, mutta onneksi ei tarvitsekaan, vaan Jeri on täydellinen, noutipa hän keppini tai ei :)

Pienen pieni Merisaukko ;)

Nyt ei auta muutakuin sinnitellä vielä muutama viikko, toivoen, että tuskallinen toipumisaika palkitaan lopussa terveellä jalalla!

Parempaa arkea toivotellen,
Noutajaperhe

PS. En ole nyt hetkeen ottanut uusia kuvia sairaslomastani johtuen, joten tässä kirjoituksessa on liitteenä muutamia kuvia kuluneelta kesältä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti