Noutajaperheen heinäkuu sujui hieman kuumissa merkeissä, jo viikkoja kestäneen helleaallon vuoksi. Ei mikään kovin mukava koettelemus, kun sekä koirat että emäntä ovat sitä mieltä että +20 celsiusta olisi jo ihan tarpeeksi kuuma, ja nyt on mittari näyttänyt lähes päivittäin +30. Helle on suuresti rajoittanut tekemisiämme. Pitkille lenkeille ei jaksa mennä ja kaikki muukin suurempi riekkuminen on jätetty odottamaan viileämpiä kelejä. Vaan automatkoista kyllä nautitaan: ilmastoinnin ansiosta molemmat koirat hyppäävät takakonttiin vielä suuremmalla innolla kuin yleensä!
Vasta illan viimeisinä tunteina pystyy takapihalla nauttimaan luiden syömisestä, muuten pihalla on liian kuuma.
Olen kovasti yrittänyt viilentää koiria kastelemalla aina välillä heidän tassunsa ja mahanalusensa, sekä tekemällä heille viileitä herkkupaloja: molempien poikien lemppariksi on muodostunut piimä-tonnikala jäätelö :D Eli mehujäämuotteihin piimä-tonnikalamössöä, pakkaseen ja tadaa, ihan itsetehtyä koirien jäätelöä! Eräs ystäväni juuri nauroi että tarvitsee katsoa tarkkaan millaisen jäätelön ottaa kun kyläilee luonani, mehujään sijaan voikin saada jotain vähän lihaisampaa versiota :D
Uimaan olemme viime aikoina päässeet valitettavan vähän. Asuinseudullamme ei paljon ole sellaisia paikkoja joissa voisin yhdessä uida koirien kanssa, kun pienetkin rantaviivapätkät ovat yleensä koirilta kiellettyjä tai sitten ranta on niin kaislikkoinen tms että en itse viitsi siinä uida. Vanha uimapaikkamme, rakkaat hiekkakuopat, ovat valitettavasti peittymässä uuden moottoritien tieltä. Uimapaikassa oli ennen kolme pientä hiekkakuoppaa jossa kävi sankoin joukon koiranomistajia ja myös eri koiraseuroja treenaamassa. Kaikki nauttivat hiekkakuopista yhdessä, oli mukavaa kun oli paikka jossa sai ihan luvallisesti uittaa koiria ja vesi oli vieläpä niin ihanaa että siinä oli mukava uida itsekin. On todella sääli että tämäkin luonnonkaunis paikka tuhoutuu moottoritien tieltä.
Joko tietyö on edennyt tälle lammelle asti, sitä en tiedä. Viereinen lampi ainakin oli täytetty jo pari viikkoa sitten kun viimeksi kuopilla kävin.
Hiekkakuoppia tulee todella ikävä. Ei vain siksi että on yhä vain vaikeampi ja vaikeampi löytää alle tunnin ajomatkan säteeltä hyvää uimapaikkaa jossa saisi uida koirien kanssa, vaan myös siksi että tähän kyseiseen paikkaan liittyy aivan valtavasti muistoja, ja nimenomaan hyviä muistoja. Täällä on pidetty lukuisia nometreenejä, viilennytty kuumina kesäpäivinä, uitu kuunvalossa kesäöinä, tavattu koirakavereita ja heitelty frisbeetä. Molemmat pojat ovat koko elämänsä käyneet täällä uimassa. Kauniin uimapaikkamme muistoksi tässä kuvakooste vuosistamme hiekkakuoppien rannoilla:
Kesä 2009, Jeri ensimmäistä kertaa hiekkakuopilla uimassa. Jeppe näytti mallia <3
Kesä 2010. Nuori Jeri makoilee rantaheinikossa ja odottelee että joku heittäisi damia.
Kesä 2011. Jeppe rantavedessä vilvoittelemassa.
Kesä 2011, Jeri yrittää hassusti ravistaa itseään kuivaksi vaikka on vielä vedessä :)
Syksy 2012. Jeri juoksee veteen. Olemme aina uineet kuopilla pitkälle syksyyn asti, niin kauan kuin vain suinkin on tarjennut.
Kesä 2013. Etualalla Jeppe, taaempana Jeri noutamassa damia.
Kesä 2014, viimeinen kesä hiekkakuopilla. Vieressä oleva lampi on jo täytetty, mutta tähän pääsi vielä uimaan. Jeri juoksee innoissaan kelluvan frisbeensä kanssa.
Nyt ei auta muu kuin siirtyä vain pidempien ajomatkojen pariin ja yrittää löytää edes jokin paikka jossa pystyisi uimaan yhdessä koirien kanssa (kun vielä ei ole sitä lottovoittoakaan millä rakentaa oma talo ja iso uima-allas). Tämä hiekkakuoppa kun taitaa pian olla vain kaunis muisto. Toivottavasti löydämme pian uuden paikan jossa viettää uusia mukavia hetkiä :)
Helteisin terveisin,Noutajaperhe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti