Surkeiden sattumusten sarja

Olin jo pitkään odottanut tätä lauantaita, sillä tänään oli ”tehotreeni-päivä”. Jerin kasvattaja, Nina Remes Vesipedon kennelistä järjesti tänään yhdessä Majakkasaaren kennelin kanssa nome-koulutuspäivän Tuorlassa, Kaarinassa. Kouluttamaan oltiin varattu Esa Valkonen, yksi Suomen parhaista nome-kouluttajista. Olin ilmoittautunut tähän koulutuspäivään jo kauan sitten Jerin kanssa, mutta kun Jeri sai tämän kirotun keuhkokuumeen niin sovin Ninan kanssa että osallistun treeneihin Jepen kanssa.



Koko viikon olin ihan täpinöissäni ja odotin vain että pääsisi jo treeneihin. Odotin kovasti että näkisi Jerin sisaruksia ja muita tuttuja, ja erityisesti kouluttajan vinkkejä joista olisi varmasti hyötyä. Noh, tänään tämä suuri päivä sitten viimein koitti. Pakkasin Jepen ja tavarat autoon ja ajelin Tuorlaan. Perillä päästin Jepen ensin viereiseen metikköön vähän juoksentelemaan ja puroon uimaan. Ehdin hiukan heitellä Jepelle damia, alkulämmittelyn merkeissä. Tämän jälkeen mentiin takaisin autolle sillä meidän treenausvuoro olisi vasta viimeisessä ryhmässä. Äkisti, auton vieressä, Jeppe vinkaisi kovaa ja juoksi luokseni. Näin heti että Jeppe ei pistänyt vasenta takatassua maahan, ja siitä tuli runsaasti verta. Katsoin jalkaa ja näin, että Jepellä on n. 6 cm pitkä haava jalassa, kyynärän kohtaa. Haava oli myös todella leveä ja verta tuli runsaasti. Ensiapuna laitoin tassuun sideharsolla oikein kunnon sidoksen, jolla sain verenvuodon tyrehtymään. Erityiskiitos Nannelle sideharson lainasta! Sitten Ninan avustuksella sain päivystävän eläinlääkärin kiinni, ja lähdin ajamaan kohti Turkua.



Päivystyksessä saatiin vuoro todella nopeasti jonosta huolimatta. Jepelle annettiin rauhoittavaa lääketta, ja koiran nukahdettua se kannettiin leikkaussaliin jossa jalkaa alettiin tutkia. Sain tulla mukaan operaatioon kerrottuani olevani myös hoitoalalla, enkä saisi mitään hysteriakohtausta vaikka haava olikin pahan näköinen. Oli todella mukavaa että eläinlääkäri antoi minunkin tulla saliin mukaan, sillä pysyn itse kyllä rauhallisena niin kauan kun olen koiran luona, mutta jos joudun itse odotustilaan istumaan niin rupean aikalailla hysteeriseksi.



Leikkurissa Jepellä laitettiin kanyyli ja ringeriä tippumaan (samaa kuin ihmisillä!). Annettiin vähän lisää nukutuslääkettä, ja sitten avattiin tämä minun pistämäni haavasidos. Haavan alueelta ajeltiin karvat, ja se puhdistettiin huolellisesti. Runsas vuoto saatiin loppumaan aika äkkiä. Tämän jälkeen eläinlääkäri tutki haavan ja totesi, että meille kävi aivan satumaisen hyvä tuuri: yksikään jänne tai nivelside ei ollut mennyt rikki! Haava on kyllä syvä ja iso ja pahannäköinen, mutta se on kuitenkin vahingoittanut vain ihoa. Jepelle laitettiin haavaan muutamat tikit ja annettiin antibioottikuuri, sekä kipulääkettä kotiinkin. Kotihoito-ohjeiksi sanottiin että Jeppe ei saa nuolla haavaa, ja haavan päällä tulee pitää kevyt, hengittävä sidos. Tikit saan kuulemma itse napsaista pois kymmenen päivän kuluttua, jolloin jalan pitäisi olla taas aivan kunnossa. Hyvä juttu että koulussa on juuri kirurgian-jaksot meneillään :) Haava on sinänsä hyvässä paikassa, että se ei osu maahan eikä ole erityisen ”liikkuvassa” kohdassa, joten koira saa elää suht normaalisti, ainoastaan juosta ei saa. Lenkillä saa kuitenkin kävellä niin paljon kuin huvittaa, ja haavan odotetaan paranevan nopeasti. Selvittiin siis säikähdyksellä, tosin isolla sellaisella! Verta tuli sen verran runsaasti ja haava oli niin syvä, että olin aivan varma että jänteet ovat nyt kyllä revenneet.. Mutta todella helpottunut olen nyt että Jeppe selvisi, ja että tilanne ei olekaan niin paha kuin miltä vaikutti. Pitkä toipumisaika on aina hankala tilanne aktiivisen metsästyskoiran kanssa joka on tottunut liikkumaan paljon, joten onni on sekin että Jepen pitäisi vajaassa kahdessa viikossa olla jo aivan kunnossa. Silti en kyllä voi olla miettimättä, mikä ihmeen surkeiden sattumusten sarja meitä on nyt kohdannut. Ensin Jerillä on kennelyskä ja keuhkokuume, ja heti kun se alkaa toipua niin Jeppe teloo jalkansa... Noh, mutta ei auta muu kuin keskittyä taas vain toipumiseen, tällä kertaa kahden koiran kanssa. Toivotaan että pian menee paremmin!



Erityiskiitos vielä Ninalle ja Nannelle avusta! =)