Jeri on nyt vuoden ja pari viikkoa vanha. Maanantaina menin Jerin kanssa eläinlääkäriin, koska kennelyskä ei vain tuntunut menevän ohi. Jeri oli yskinyt vähän päälle viikon, ja vaikka yskä hiipui koko ajan niin sitkeästi se silti vain vaivasi. Koko ajan Jeri oli kuitenkin ollut normaali energinen itsensä, ruokahalu oli valtaisa eikä kuumetta ollut missään vaiheessa. Lääkärissä sitten päätettiin ottaa röntgenkuvat, koska keuhkot kuulostivat hyvältä ja labrat oli hyvät, eli yritettiin selvittää miksi yskii. Noh, kuvissa ei sitten näkynytkään enää mitään kivaa. Eläinlääkäri sanoi että Jerin sydän on laajentunut, ja keuhkoissa näkyy jokin muutos joka vaikuttaa kasvaimelta. Mitään enempää hän ei osannut sanoa eikä kertoa, käski vain varata ajan sellaiselle eläinlääkärille joka tietää näistä asioista enemmän. Sanoi myös että pitää alkaa varautua koiran lopetukseen, kun sydän on niin laajentunut.
Tämä tapahtui maanantai-iltana. Koko illan ja seuraavan yön itkin, itkin ja itkin. Valvoi ja itkin. Ja puhuin kasvattajan kanssa ja itkettiin yhdessä. Tuijotin pientä terveenoloista pentuani ja itkin. Miten se muka voisi olla niin sairas? Miksen ollut huomannut mitään? Miksi se vaikutti niin terveeltä jos sillä kerta oli sydänongelmia ja keuhkossa kasvain?
Tiistaiaamuna aloin sitten varata aikaa tälle sydämiin erikoistuneelle eläinlääkärille, eli Sari Granholmille Vettorista. Jonotuslista oli pitkä. Onneksi tässä kohtaa suhteet auttoi, kaverini Kati on Vettorissa pieneläinhoitajana, ja hänen avustuksellaan sain ajan torstaiaamuksi.
Loppupäivän, yllätys yllätys, itkin. En nukkunut, en pystynyt keskittymään, itkin vain. Mietin vain että en kestä jos mun vähän yli vuoden ikäisellä, perusterveellä pennulla oikeasti on jokin sydänsairaus ja keuhkoissa jokin kasvain. Kun ei ole edes sukurasitetta. Ei niin voi käydä!
Keskiviikko meni yhä itkiessä. Väsymys alkoi vähän painaa kun en maanantain jälkeen ollut nukkunut muutakuin muutaman hassun tunnin aamuöisin. Onneksi on ystäviä ja perhe, jotka tuki.
Sitten alkoi tulla torstaiaamu. Yön valvoin ja laskin tunti tunnilta kuinka kauan pitää vielä odottaa että pääse eläinlääkärille. Pentu oli tässä vaiheessa jo kyllästynyt mun itkuun ja nukkui tyytyväisenä makuuhuoneessa.
Tultiin eläinlääkärille ajoissa, ja päästiin heti sisään. Isä tuli mukaan lääkäriin, kai se ajatteli ettei voi hysteeristä lastaan pistää sinne yksin. Ensimmäisenä eläinlääkäri (joka siis oli se Sari Granholm) katsoi Jerin maanantain kuvat, ja samalla minä ja pieneläinhoitaja Iida (joka on meidän treeniporukassa) otettiin Jeristä uudet kuvat.
Sitten seurasi ne hyvät uutiset – ei tarvitsekaan edes tutkia sydäntä ultralla. Sari kuunteli Jerin sydänäänet, ja totesi niiden olevan vallan mainiot. Uusissa kuvissakaan ei näkynyt sydämessä mitään vikaa. Sari vertasi kuvia maanantain kuviin, ja sanoi että maanantaina otetut kuvat on niin pienet ja epätarkat, että siinä keuhkojen kudosmuutokset näkyvät ihan kiinni sydämessä, jolloin se sydän näyttää laajentuneelta. Uusissa kuvissa nyt sitten taas näkyi, että sydän on normaali mutta Jerin keuhkot ovat kyllä täynnä muutoksia. Aiheuttajana on keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. Keuhkoissa näkyi reunassa myös pieni, patin näköinen tiheämpi muutosalue, josta ei voi vielä olla varma onko se kasvain, vierasesine tai vain keuhkokuumeen aiheuttamaa muutosta. Joka tapauksessa pentu sai nyt kuukauden pituisen, vahvan antibioottikuurin, parin viikon yskänlääkekuurin ja vielä maitohappobakteerikuurin kaupan päälle. Eläinlääkäri Sari oli ihan tosi ihana, rauhoitteli mua ja sanoi että nyt ei tarvitse kuukauteen itkeä. Varattiin kontrollikäynti kuukauden päähän, ja Sari sanoi että jos kaikki muutokset ei ole keuhkoista silloin lääkkeen avulla poistuneet, niin tehdään tähystys ja katsotaan mikä se yksi alue siellä on. Joskus koirilta kuulemma löytyy tällä tavalla keuhkoista esim. havunneulasia ja käpyjä. Jerin tapauksessa ei olisi mikään ihme vaikka sieltä löytyisi tennispallo…
Eli, nyt kuukauden verran odotellaan. Otetaan rauhallisesti, ulkoillaan mahdollisimman vähän ja remmissä, ja syödään paaaaaaaaaljon lääkkeitä. Sitten tutkitaan, ja jos keuhkoissa sitten vielä on jotain niin sitten murehditaan vähän lisää.
On aivan uskomatonta miten mulle voitiin maanantaina sanoa että ”joo, sydänvika, varaudu lopetukseen. Ja hei, ehkä kasvain kanssa!”, kun nyt taas sitten saatiin toivoa. Haluaisin nyt kiittää tätä mahtavaa eläinlääkäriä, siis Vettorin Sari Granholmia, joka suostui ottamaan meidät ylimääräisinä vastaan ja tutki Jerin kunnolla. Samoin haluaisin kiittää Katia, joka auttoi meitä saamaan tämän ajan näin nopeasti, vaikka tälle lääkärille olikin lähes kuukauden jono. Kiitoksia menee myös perheelle ja ystäville, jotka yritti pitää munt edes jotenkuten järjissäni tämän paripäivää, kun itse olin hysteerinen.
Vaikka paraneminen ei vielä olekaan varmaa, niin uskallan ja olla hieman positiivinen, koska lääkärikin oli. Toivotaan että lääke parantaa Jerin. Ja jos ei paranna, niin toivotaan että sieltä keuhkoista ei löydy mitään kasvainta, vaan vaikka sitten mieluummin se tennispallo (täytyykin tutkia missä meidän kaikki pallot on). Toivotaan ja rukoillaan, ja keskitytään nyt toipumaan. Ennen kaikkea tätä aion nyt kyllä nukkua, ensimmäistä kertaa moneen päivään. Ja oma pieni pentu kainalossa, luonnollisesti.
Jerin 1-vuotis synttärit 20.3.2010. Huomaa kakun nakkikynttilä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti