lauantai 10. huhtikuuta 2010

Jeppe treenailee


Olin torstaina Jepen kanssa treenaamassa. Osallistuin siis Jerin kurssille Jepen kanssa, koska Jeri on vielä kipeä. Tehtävät olivat aika helppoja Jepelle, joka kuitenkin on jo neljävuotias ja kisaa avo-tasolla, ja on lisäksi aivan mahtava metsäkoira. Nämä tehtävät olivat ryhmän tason mukaan nuorille koirille jotka vasta aloittelevat uraansa, mutta ihan hyvä oli Jepenkin kertailla vähän perusteita :) Tehtiin aluksi muistia ja markkeerausta, eli vietiin koiran kanssa dami paikkaan a, ja siirryttiin sitten paikkaan b josta koira lähetettiin hakemaan dami. Lisäksi tehtiin seuraamisharjoituksia, ja harjoiteltiin miten omilla eleillä saa koiran työskentelyä tehostetuksi. Tämä oli erityisen hauskaa, kun ei saanut puhua mutta piti taputtaa ja heilutella käsiä, mennä kyykkyyn tai vaikka seistä päällään jotta sai koiran innostumaan lisää. Jepellä tämä ei tosin tule erityisen tarpeeseen, koska hälle on aivan sama mitä ihmiset tekevät, kunhan hän saa noutaa. Jerille sen sijaan tästä on varmasti hyötyä, koska Jeri tukeutuu aina todella paljon ohjaajansa eli minun eleisiin ja äänimerkkeihin työskennellessään. Eli vaikka oli eri koiran kanssa treeneissä niin hyötyä tulee molemmille koirille kun sairasloman jälkeen päästään Jerin kanssa harjoittelemaan samoja juttuja! Treenien lopuksi tehtiin vielä ruutu. Ruutu on Jepen bravuuri, se etsii ja etsii vaikka kuinka kauan kunnes löytää saaliinsa. Vauhtikin on valonnopea, kouluttaja kerran sanoikin että kun Jepen lähettää metsään niin puoli metsää kaatuu siinä samassa kun tämä etsii saalistaan :)



Parasta näissä treeneissä oli kuitenkin nähdä, miten iloinen Jeppe oli. Sen kanssa ei ole pitkään aikaan käyty yhteistreeneissä, koska ennen isäni ohjasi Jeppeä kisoissa ja nyt minä olen keskittynyt pennun koulutukseen niin paljon että Jepen kanssa olen harjoitellut vain yksin. Ryhmätreenit olivat kuitenkin selvästi Jepen mielestä aivan uber-hauskaa, sillä myöhemmin kotona se ei malttanut edes mennä maate vaan istui minun vieressä, heilutti häntää ja nuoli naamaa aivan kuin sanoakseen ”Oli NIIIIIIIIIIIIIN kivaa, mennäänkö heti uudestaan?” :) Ei siis paljon haitannut Jeppeä vaikka olikin junnujen treeneissä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti