Jerin ruokavalion "lisukkeet"

Aiemmin tällä viikolla julkaistun blogitekstin jälkeen sain tietää että Jerin siskonpoika on myös juuri kastroitu. Hänen omistajansa kanssa tuli sitten puhetta koiran mahdollisesta painonnoususta kastraation jälkeen, ja kerroin hälle omia vinkkejäni millä saan Jerin painon pysymään kurissa ilman että ruuan kokonaismäärä vähenisi hirveästi, ja ilman että tarvitsisi siirtyä mihinkään kevytruokaan jotka oman kokemukseni mukaan eivät monesti ole kovin kummoisia laadultaan. Päätin sitten julkaista nämä vinkit myös blogissa, eli tässä tietoa siitä mitä itse käytän Jerin ruokintaan lisukkeina:


Noutajaperheen käyttämiä vähäkalorisia lisäruokia kastroidun koiran ruokintaan:


-Kukka- ja parsakaali (halpoja pakasteita, itse yleensä keitän ne mutta tiedän että monet antaa raakana)

-kesäkurpitsa (itse yleensä raastan, paloina Jeri ei viitsi yleensä syödä sitä koska ei ilmeisesti pidä siitä)

-tomaattimurska (on vaan tosi vaikeaa löytää suolatonta tomaattimurskaa, yleensä ainoat suolattomat on luomua ja tosi kalliita! Joskus jaksan soseuttaa itse, mut vähän vähälle jäänyt kyllä tämä)

-kurkku (paloittele, raasta, ihan miten vaan. Jeri ainakin tykkää)

-porkkana (tätä me ei itse käytetä, annoin kerran keitettyjä miniporkkanoita ja sillon Jeri oli vähän huonovointinen ja vatsa meni sekasin. Eläinlääkäri kuitenkin suositteli tätä, varmaan yksilöllistä että kelle sopii ja kelle ei)

-peruna (käytetään tosi vähän, yleensä jos keitän perunoita niin yksi tai kaksi voin laittaa Jerin kippoon, mutta harvakseltaan kun tiedän että liika tärkkelys ei ole hyväksi koiralle)

-kaurapuuro (keitän yleensä ison satsin ja sit laitan pakastepusseihin, painan pussin littanaksi ja sitten pakkaseen. Sulaa nopeammin kun on littana pussi!)

-riisi (kokojyväriisi, Jerin henk. koht lemppari)

-piimä (tätä tosin on koko elämänsä saanut ruuan lisukkeena)

-satunnaisesti käytettäviä: raejuusto, muutamat hedelmät ja marjat (esim omena, banaani, puolukka, mustikka). Harvoin kyllä käytän näitä, yleensä voin palasen banaania heittää Jerin kippoon jos itse syön sitä, samoin omenalohkojen kanssa. Marjoja se syö itse metsässä ihan himona)

Huom, nämä lisukkeet eivät korvaa laadukasta kuivamuonaa ja koira tarvitsee näiden lisäksi muutakin ruokaa! Nämä ovat vain pieniä lisukkeita joita laitetaan sen oikean ruuan lisukkeeksi, jotta vatsa täyttyisi nyt kun ruokaa saa määrällisesti vähemmän kuin ennen kastrointia. Kokeile itse mitkä ovat oikeat määrät juuri sinun koirallesi, ja konsultoi tarvittaessa eläinlääkäriä. Itse olen nämä ainekset kerännyt eläinlääkärin ja muiden koira-alan ammattilaisten suosituksesta sekä internetistä tutkien. Ikinä ei voi täysin tietää mikä aines sopii kullekin koiralle ja mikä ei, joten suosittelen tutkimaan asiaa perusteellisesti, kokeilemaan pienillä määrillä ja tosiaan tarvittaessa konsultoimaan eläinlääkäriä.

Jeri kesäkuussa 2016

Kastraatiosta: kertaus ja tilannekatsaus 1,5v leikkauksen jälkeen

Kertausta:

Keväällä 2015 Jerille kehittyi virtsaamisvaivoja, vähän samantapaisia kuin sillä oli pentuna: jollain naapurin koiralla saattoi olla juoksut, ja hajuista innostuneena Jerin paikat paisuivat niin että sitten pissaaminen oli mahdotonta. Tämä aiheutti Jerille kipua ja virtsaamisvaivoja. Näiden vuoksi menimme eläinlääkärille, ja saimme kurjan tuomion: Jeri kärsi eturauhasen liikakasvusta, joka ei vielä vaivannut muuten kuin kiihottavien hajujen aikana mutta saattaisia alkaa vaivata paljonkin.

Onneksi vaivaan oli ratkaisu, kastrointi. Eläinlääkäri suositteli sitä sillä se pysäyttäisi eturauhasen liikakasvun. Vaikka eturauhasen liikakasvu olikin vielä tuossa vaiheessa hyvänlaatuista, niin olisi aina ollut riski että se alkaisi vaivata paljon ja kehittyä pahanlaatuiseksi.

Tämän vuoksi Jeri päädyttiin kastroimaan, ensin ns. kemiallisesti ja lopulta kokonaan "pallit veks". Eli ensin Jerille asennettiin niskaan niin sanottu antiuroshormonikapseli - kapseli sisältää lääkettä joka alentaa testestoronin tuotantoa. Vaikutus alkaa noin muutamassa viikossa ja kestää noin puoli vuotta. Usein kapseli asennetaan ennen kastrointia kun kastrointi tehdään terveydellisistä syistä, sillä näin nähdään jo ennen lopullista operaatiota onko siitä hyötyä terveydelle. Lisäksi leikkaus on paljon pienempi kun uroksella on kapseli, sillä kapselin hormoni aiheuttaa sen että uroksen kivekset pienenevät, ja näin ollen leikkaushaava on aina pienimpi. Ja mitä pienempi leikkaushaava, sen parempi toipuminen.

Jeri kastroitiin lopullisesti huhtikuussa 2015. Operaatio sujui hyvin, toipuminen oli hieman tuskaisaa runsaan turvotuksen vuoksi, mutta kahdessa viikossa koira oli jo täysin toipunut.


Mikä tilanne on nyt:

Nyt Jerin kastroinnista on siis noin 1,5 vuotta aikaa. Ennen leikkausta pelkäsin että kastrointi muuttaisi Jerin luonnetta, että siitä tulisi flegmaattinen sohvaperuna niinkuin jotkut ihmiset sanovat koirilleen käyneen. Noh, näin ei todellakaan käynyt Jerille. Jeri on aivan yhtä pirteä ja aktiivinen kuin aina ennenkin, ainoastaan kaksi eroa löytyy. 1) Aineenvaihdunta on hidastunut ja 2) juoksunartut eivät enää ole maailman suurin asia (vaikkakin on niitä yhä kiva haistella, sanoo Jeri.)

Pohjaton ruokahalu ja hieman hidastunut aineenvaihdunta nousivat leikkauksen jälkeen pieneksi ongelmaksi. En tajunnut miten nopeasti koira oikeasti lihoo ja että ruoka-annoksia olisi pitänyt leikata reilusti ja heti! Niinpä Jeri ensin kastroinnin jälkeen lihosi perätipä 5kg muutaman kuukauden aikana! Onneksi eläinlääkäri huomautti asiasta, itse olin hieman sokea oman koiran lihoamiselle, ainoastaan Jeppeen verrattuna huomasin että aika tankkihan se oli..

Hieman tanakassa kunnossa oleva Jeri kesällä 2015

 

Ruokaa Jeri saa nykyään vain noin 60% siitä määrästä mitä ennen, muuten lihoaa vaikka liikkuu aivan samaan tahtiin kuin ennen ja syö samaa ruokaa kuin ennen. Ruokahalu Jerillä on nykyään täysin pohjaton. Joku voisi sanoa että niinhän labbiksilla yleensäkin, vaan ei ollut ennen Jerillä. Aiemmin sitä sai usein maanitella syömään, etenkin jos lähistöllä oli juoksunarttuja koska eihän silloin vain ehtinyt syömään! Nyt kuitenkin kaikki, siis aivan kaikki, uppoaa ja mieluusti mahdollisimman suurissa määrissä :D Jerin pohjatonta nälkää ja vähentynyttä ruokintaa onkin kompensoitu vähäkalorisilla lisukkeilla, kuten kesäkurpitsalla, kurkulla, tomaatilla ja riisillä. Näitä eläinlääkäri suositteli, ja hyvin toimivat. Kesäkurpitsasta Jeri ei tosin erityisesti pidä ja syö sen vasta kaiken muun ruuan jälkeen, riisi sen sijaan on suurta herkkua ja kurkkukin hyvää.

Virtsaamisvaivat ovat todellakin helpottaneet operaation jälkeen. Enää Jerillä ei ole ongelmia pissata. Juoksunarttujen hajut innostavat yhä, mutta eivät hallitse elämää enää niinkuin ennen. Kaiken kaikkaan nykyään voidaan paremmin!

Jeri elokuussa 2016, jälleen vanhoissa linjoissaan!

Rauhaisaa joulun aikaa

Vuosi on lopuillaan, ja noutajaperhekin hiljenee osaltaan joulunviettoon. Joulusuunnitelmiin kuuluu lepoa ja herkuttelua sekä ajanviettoa perheen ja ystävien kanssa. Joululahjaksi pojat saivat PetNetstoresta tilatun hienon uuden koirapedin, johon Jeri onkin aivan erityisen ihastunut – onhan se niin pehmoisa ja mukava! Koirille on myös varattu omat herkut jouluksi, nimittäin Hau-Haun Kanafilee Grilliherkkuja. Muistakaa tekin lukijat että monet ihmisten jouluherkuista eivät sovi koirille lainkaan, joten parasta on varata nelijalkaisille ystäville ihan omat makoisat herkut :)

”Mulla on uusi peti! Näätkö miten hieno!”

Uudella pedillä kelpaa vetää sikeitä :)

Joulukuu on tähän asti ollut sangen lumeton, mutta aurinko on sentään pilkahdellut välillä taivaalla! Viime viikolla pääsimmekin sopivasti lenkille auringon näyttäytyessä, ja sain napsittua koirista kivoja, joskin värittömiä, kuvia huurteisella pellolla.

Hännät pystyssä kohti seikkailuja :)

Jeri

Pojat ja tuhansien tuoksujen maailma – siispä nenät pystyyn ja eteenpäin!

Jeri leikkii lehmää ja napsii hieman jäistä heinää parempiin suihin

Jeppe

Jerin turkin väri aiheuttaa hieman haasteita ruskeansävyisellä pellolla kuvattaessa

Pojat <3

Kuvaushetkenä pellolla kävi pieni tuulenvire, ja oli hauska katsoa kun molemmat koirat nuuskivat ilmaa kuonot pitkinä kun tuuli toi paikalle uusia hajuja. :) Nenänkäyttö onkin nyt erityisen suotavaa, sillä tammikuussa minä ja Jeri aloitamme uuden harrastuksen, hajuerottelun! Laji on itselleni vielä täysin uusi, mutta innokkaana lähdemme mukaan oppimaan uutta. Kiitos tästä kurssista kuuluu Jerin kasvattajalle Ninalle, joka veti pystyyn treeniporukan ja huolehtii käytännön järjestelyistä :) En vielä ihan tiedä mitä kurssilta odottaa, tiedän vain perusteet eli opetamme koiran tunnistamaan ja merkitsemään tietyn hajun. En ole vielä päättänyt mitä hajua käytämme Jerin kanssa, yleisiä ovat kuulemma aluksi esim. kahvi, vanilja jne. Ehkäpä siis jokin tälläinen helppo haju aluksi.

Lajin harrastaminen on varsin halpaa, välineiksi tarvitsee vain oman hajun ja muutaman lasipurkin jotka maksavat pari euroa kappale. Kuulemani mukaan laji on ensi vuona myös rantautumassa Suomeen ihan omaksi kilpalajikseen, nimeltään K9 Nousework. Saa nähdä josko innostuisimme vaikka ihan kilpailemaan lajissa Jerin kanssa. Tärkeintä kuitenkin nyt on ihan vain se, että meillä on mukavaa tekemistä yhdessä, kilpailu ei yleisesti hirveän paljon innosta minua. Mutta kurssilta odotamme uuden oppimista, kivaa koiraseuraa (paikalla Jerin sisaruksia ja muita sukulaisia!) ja uusia tuttavuuksia. :) Tätä ennen aiomme kyllä ottaa loppuvuoden levon kannalta, uuteen valmistautuen. Jeri näyttääkin hyvin mallia levon suhteen:

”Mitäh, valokuvia? Kesken unien?”

Selkärangaton koira

Kyljessä on hyvä kyhnöttää <3

Rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2015 toivottaa,
Noutajaperhe

Piristystä pimeyteen

Joulukuukin tuntuu olevan melko pimeä kuukausi. Lunta ei vielä täällä Etelä-Suomessa ole muutamaa päivää lukuunottamatta näkynyt, joten maa on vain märkä ja harmaa ja koko ajan on pimeää. Onneksi kuitenkin Hau-Haun superihanat ihmiset olivat kuin tilauksesta lähettäneet meille uutuustuotteita kokeiluun, ja saimme näin aimo annoksen piristystä tähän pimeyteen. :)

Jeppe ja Jeri ihmettelevät miksi pitää maata paikallaan lähes ikuisuus näiden ihanien herkkujen vieressä, samalla kun emäntä napsii kuvia. Eikö ne kuvat voisi ottaa herkuttelun jälkeen? ;) Näiden herkkujen lisäksi pojat saivat myös ihanan villieläinpehmon, joka kuitenkin oli kuvan ottohetkellä unohtunut kyläpaikkaan (jonne Jerin piti tottakai saada se mukaan)

Saimme herkuteltavaksi mm. Uusia Grain Free Dental Sticksejä, Kana-lammasviipaleita (Jerin uusi lempiherkku!), Training Snackseja sekä Super Prenium -ruokaa kahdessa eri maussa. Super Premiumia olemmekin jo syöneet muutenkin, ja tämä maistuu erittäin hyvin molemmille koirille, myös Jepelle joka yleensä on aika nirso (uskokaa pois, labbiskin voi olla nirso!). Vatsa myös toimii koirilla hyvin tällä ruualla.

Uudet Grain Free Dental Sticksit ylenivät heti vakiherkkujen listalle: nämä todella raikastivat koirien hengitystä, mikä ei muuten käy ihan helposti sen jälkeen kun joku (lue: Jeri) on lenkillä vähän juonut kuravettä, mikä nyt vaan on ilmeisesti niin paljon parempaa kuin se raikas vesi jota pistän hälle puhtaaseen kippoon joka päivä… Sticksit myös tuoksuivat ihmisen nenään hyvältä, eivät niin voimakkaalta kuin jotkut muut purutikut. Rakenne oli makupalaksi juuri sopiva ja tuote tosiaan tehokas, joten kymmenen pistettä tulee meiltä. :)

Uudet, viljattomat purutikut kuuluvat tästä lähtien noutajaperheen vakioherkkuihin!

Mitä tulee Kana-lammasviipaleisiin, niin ei voi muuta todeta kuin että herkullisia ovat koirien mielestä – menevät alas siihen tahtiin että lisää paranee hankkia pian :) Jeri on aina ollut erityisen perso sekä kanalle että lampaalle, joten mikäs sen parempaa kuin näiden yhdistelmä. Jälleen iso plussa myös siitä että tämä haisee hyvälle myös ihmisen nenään!

Uudet Training Snacksit ovat myös erittäin käteviä. Näitä lihaisia herkkupaloja saa kolmessa eri koossa, pienille, keskikokoisille ja suurille koirille. Itse totesin että nämä pienimmät ovat myös aivan erinomaista täytettä aktivointileluihin!

Jepen lempilelu, labyrinttipallo, täyttyi näppärästi uusilla Training Snackseilla. Uudet herkkupalat ovat paitsi lihaisia niin myös suloisen muotoisia :) Ja hienoa että tuote ei sisällä lisättyä sokeria, toisin kuin monet muut koulutusherkut!

Näillä siis herkuttelimme marraskuussa, ja suosittelemme kaikkia tuotteita lämpimästi! :)

Lisäksi haluaisin näin pimeänä vuodenaikana muistuttaa kaikkia heijastimien käytön tärkeydestä. Tiedän, tätä samaa sanotaan joka paikassa. Mutta tärkeää asiaa on syytä painottaa, etenkin kun tuntuu että monelta unohtuu laittaa se heijastin koiralle! Meillä on vuoden ympäri käytössä heijastinvaljaat, ja näin pimeänä vuodenaikana aina myös jonkinlainen valo näkyvyyden parantamiseksi. Joka vuosi ostan yleensä erilaisen, enkä vuosien varrella ollut vielä löytänyt mielestäni täydellistä turvavaloa koirille: joko valot olivat liian himmeitä, liian pieniä, liian vaikeita kiinnittää tai ylipäätänsä huonoja. Vaan nyt on löytynyt todellinen voittaja! Tilasin molemmille pojille PetNetstoresta Led-kaulapannat, ja olen ollut näihin erittäin tyytyväinen. Valo säilyy kirkkaana päivästä toiseen ja näkyy kauas. Enää en kyllä käytä muuta kuin ledejä!

Jeri ja uusi Led-panta

Kehotan myös kaikkia lukijoita harkitsemaan jonkinlaisen turvavalon hankkimista koirallenne perinteisten heijastimien lisäksi: huolehditaan kaikki yhdessä että itsemme lisäksi myös karvaiset ystävämme pysyvät näkyvissä ja turvassa :) Viimeisenä vielä muutama kuva viime viikonlopun metsälenkiltämme, joissa marraskuun harmaasta ja märästä luonnosta huolimatta hehkuu mielestäni metsän rauhoittava vaikutus:

Pojat metsätiellä

Jeppe

Jeri

Namipalaterveisin,
Noutajaperhe

Yli esteiden!

Tämänkertainen otsikko ei viittaa vastoinkäymisiin, vaan ihan fyysisiin esteisiin, sillä minulla ja Jerillä on nyt uusi harrastus: Agility! Jo kaksi vuotta olen agilitykurssille hinkunut, mutta aina on käynyt niin, että joko kursseilla ei ole ollut tilaa tai sitten omat työaikataulut eivät ole sopineet yhteen harrastuksen kanssa. Mutta nyt, vihdoin, aloitimme agilityn! Takana on vasta kolme kertaa Auran Nuuskujen kurssilla, mutta harrastus tuntuu hauskalta ja todellakin Jerille sopivalta.

Jeri soveltuu hyvin agilityyn, olen aina kiipeilytaipumuksiensa vuoksi epäillyt, että hänessä on pieni osa apinaa. Kuvassa Jeri ja siskonsa Myy muutama vuosi sitten koirapuistossa kiipeilemässä.

Ensimmäisellä kerralla pelästyin aluksi että ei tästä tule mitään: Jo kenttää kohti kävellessä Jeri kävi niin kuumana, että hyppeli vain rinnallani ja vikisi intoaan. Aloin heti stressata ajatellen, että meidät varmasti pistetään ryhmästä ulos, kun Jeri käy niin kuumana, monessa muussa lajissa kuin ei tuota sallita. Vaan kävipä täysin päinvastoin: me olimme varmaan yksi hiljaisimmista koirakoista :D KAIKKI koirat kävivät treeneissä intona! Alkupuheen aikana kaikki koirat hyppelivät intoaan häntiään heiluttaen, eikä tämä häirinnyt ketään. Ihanaa, vihdoin porukka jossa ei tarvitse stressata Jerin ylitsevuotavaa intoa!

 Jeri agilitykentällä.

Agilitya on nyt tosiaan takana kolme kertaa, ja joka kerta olemme oppineet hurjasti uutta! On käyty läpi vaikka mitä esteitä, kuten muuri, puomi, rengas, putki, pussi… Itsellä alkaa olla ongelmia muistaa mitä käskyä käytän milloin milläkin esteellä :D Tarvitsee alkaa kirjoittaa näitä ylös ja kerrata aina ennen treenejä. Tähän asti jännittävin este on mielestäni ollut puomi, jota pitkin koiran tulee kulkea. Puomi on kovin korkea, vähän jännitti että mitä jos Jeri tipahtaa. Vaan korkeus ei häntä haitannut, eikä sekään että pari kertaa takatassu lipesi puomilta, sillä hän keskittyi kädessäni olevaan palkintoon. Jeri kun saa aina onnistuneesta suorituksesta palkinnoksi oman rakkaan frisbeensä :) Eikä sitä tarvitse aina edes heittää, riittää että hän saa sen suuhunsa – voi sitä riemua!

Puomi on ollut tähänastisista esteistä hurjin.

Mitäs muuta me sitten olemme touhunneet huhtikuussa? Noh, esimerkiksi tätä:

Ja tätä:

Ja vielä vähän lisää tätä:

Eli levätty on, pitkään ja hartaasti :D Vaan onneksi kesä on jo lähellä ja päivät pitkiä. Emmeköhän mekin tästä piristy pikkuhiljaa :) Pian pääsee jo uimaankin (tai siis pojathan ovat uineet lähes vuoden ympäri, mutta tarkoitan, että minäkin tarkenen pian heidän kanssaan veteen)!

Aurinko paistaa taas

Kevät tulee kohisten, ja paistaa se aurinko taas risukasaankin: meillä on vihdoin ollut rauhallinen kuukausi, tarkoittaen siis että kumpikaan koira ei ole telonut itseään. Jo sitä saikin odottaa *koputtaa puuta*!

Jerin tyräkontrollissa saimme iloisia uutisia: alueella näkyi enää vain arpikudosta ja lievähköä turvotusta, ei siis mitään mistä tulisi huolehtia tai mikä vaatisi hoitoa. Tämä siis tarkoittaa että Jeri on vapaa riehumaan! Ja sitä on kyllä poika tehnytkin. Lenkillä ei tule vastaan vesilammikkoa jonka poikki Jeri ei riemuissaan juoksisi, ja viime viikonloppuna hän jopa heittäytyi kierimään yhteen lätäkköön. Halpa versio uima-altaasta, sulaneesta lumesta muodostunut kuralätäkkö! ;)

Jeri on päässyt myös riehumaan kaverinsa Ässän kanssa. Tällä kertaa nämä pikku ryökäleet eivät kyllä ole käyttäytyneet kovin hyvin: he kun keksivät, että ”hei, me voidaan laajentaa reviiriä hyppäämällä aidan yli ja juoksemalla tuonne pellolle”. Ihana aamu, kun tyytyväisenä haen toisen kupin kahvia, ihan rauhassa, kun mietin että koirat ovat pihalla leikkimässä, ja katsahdan samalla ikkunasta ulos. Huomasin, että siellä kaksi koiraa juoksentelivat vapaana. Ajattelin niiden olevan lenkillä, kunnes tajusin että en näe ihmisiä missään.

Sitten aloin katsoa että ihmeen tutulta nuo koirat näyttävät vaikka silmälaseja ei päässä ollutkaan. Ja sitten tajusin että minun kaksikkonihan siellä juoksee eikä suinkaan mitkään vieraat koirat! Noh, menin ovesta ulos ja vihelsin pilliin. Pojat tietysti riemastuivat että joku kutsuu ja juoksivat kilpaa kohti pihaa, vain pysähtyäkseen portille koska eihän siitä nyt siltä puolelta voi hypätä yli :D

Tämän jälkeen sain vielä KOLME kertaa hakea Jerin portin takaa, Ässä sentään oli kiltti ja pysyi pihalla. Joka kerta kun näin ikkunasta että jaaha, taas Jeri istuu siellä portin takana niin avasin oven ja vihelsin pilliin. Ja joka kerta Jeri ulisi surullisena ja hyppi aidan vierellä, aivan kuin sanoakseen "En minä pääse! Yritän, mutta en pääse!" Sitten hän vielä kehtaa näyttää siltä kuin olisi selkäänsä saanut kun menin avaamaan porttia, ihan kuin minä olisin hänet sinne ulkopuolelle heittänyt :D

Ja tottakai sitten oli kauhea riemu kun pääsi takaisin sisälle. Ei voi muuta sanoa kuin että riehuessa Jeriltä löytyy tasan kaksi aivosolua, ja ne pyörivät päässä kuin hyrrä, joten ajatus ei kulje, ihan sama kuinka fiksu koira yleensä on ;)

Jeri ja Ässä painimassa

Jepen alkuvuodesta katkennut kynsi paranee kohisten. Lyhythän kynsi yhä on, ja vähän klommoinen, mutta eipä vaivaa herraa millään tavalla. Jeppe on nyt saanut myös ravintolisänä eläinlääkärin suosittelemia sinkkitabletteja. Vielä en osaa sanoa ovatko ne vahvistaneet kynsiä merkittävästi, mutta eivät ne ainakaan mitään haittaakaan tee.

Pikkuhiljaa se paranee!

Jeppe

Pari viikkoa sitten tapasimme myös pitkästä aikaa Jerin siskon, Myyn. Jeri ja Myy ovat kuin paita ja peppu, erottamattomat adhd-kaksoset. Emme ole pitkään aikaan nähneet Myytä, joten jälleennäkeminen oli kaikille riemuisa :) Myy oli omistajansa matkan ajan kasvattajallaan hoidossa, ja menimme yhdessä heidän kanssaan lenkkeilemään. Tässä muutama kuva sisarusten ja Jepen leikeistä:

Jeppekin innostui juoksemaan kilpaa lasten kanssa!

Jeppe ja Myy

Myy ja Jeri. Huomatkaa miten Myy on paljon tummemman ruskea kuin Jeri!

Kävimme myös tuota lenkkeilyä ennen Jerin kasvattajan luona kylässä, ja Jeri sai viettää laatuaikaa äitinsä, Muru-mummon kanssa. Selvästi Jeri kunnioitti äitiään eikä uskaltanut tältä ottaa luuta vaikka kuinka teki mieli :) Synnynkotinsa näkemisestä Jeri oli niin innoissaan että parin tunnin vierailun ajan hän lähinnä juoksenteli ympäriinsä häntä villisti heiluen :D

Ihana Muru ja poikansa Jeri

Jeri ja Jeppe muuten molemmat viettävät syntymäpäiviään maaliskuussa: Jerillä ne olivat 20.3 ja hän täytti 5 vuotta! Yhä hän kyllä käyttäytyy erittäin pentumaisesti, omistajansa iloksi :) Jepen synttärit ovat tulossa 30.3 ja seniorimme täyttää jo perätipä 8 vuotta! Turpa hällä on jo harmaa, mutta kyllä se nuoruuden ilkikurinen pentu välillä pilkistää silmäkulmasta ;) Synttäreiden kunniaksi molemmat pojat saavat herkutella maksalaatikolla.

Aina yhtä pentumainen Jeri <3

Seniori-Jeppe

Sydämentykytyksiä

Onhan se mukavaa että elämä on jännittävää, mutta ihan näin traagista sen ei tarvitsisi olla. Seuraavaksi kertomus helmikuun sydämentykytyksistä joita rakkaat karvakorvani ovat minulle aiheuttaneet:

Reilu viikko takaperin Jerille kävi pieni haaveri iltalenkillä. Päästin hänet vapaaksi, ja tapansa mukaan hän lähti juoksemaan täydellä riemulla pellolle heti kun sanoin ”vapaa”. Liukas maa kuitenkin teki tepposet, ja Jeri takapää luiskahti pois alta vauhtiin ponnistaessa. Poika raukka vinkaisi kovaa ja nilkutti luokseni lohdutusta saadakseen. Lohdutin häntä ja tarkastin jalat mutta mistään en löytänyt mitään vammaa, ja Jerikin näytti jo olevan unohtanut tapauksen joten päästin hänet uudestaan vapaaksi. Iloisesti hän sitten juoksenteli iltalenkin ja oli sisälläkin aivan tyytyväinen, kävi normaalisti nukkumaan Jepen viereen. Aamulla sama juttu, Jeri oli normaalin oloinen, kenties hieman väsynyt, aamulenkillä. Mutta sitten kun tulin iltapäivällä kotiin... Heti kun tulin sisään eteiseen niin tajusin että jokin on vinossa: molemmat koirat kyllä seisoivat koiraportin takana, mutta kaikki ei ollut hyvin. Jerillä oli kyllä lelu suussa niinkuin yleensäkin, mutta hän tärisi. Avasin portin välittömästi ja koirat tulivat tervehtimään. Jeppe pomppi ympäriinsä ihmeissään ja Jeri aloitti sydäntäsärkevän ulinan ja tärisi kivusta. Luonnollisesti pelästyin tätä, ja aloin heti tutkia mikä on vialla. En kuitenkaan ymmärtänyt mistä kipu johtui: en löytänyt mistään kipeää kohtaa, en haavaa, en mitään. Kunnes tajusin koittaa vatsanseutua ja sitten se iski: tyrä. Jerin keväällä 2011 traumassa saama tyrä oli revennyt uudestaan: vasemmalla puolella nivusissa tuntui turvotusta.

Jeri huhtikuussa 2011, kotona tyräleikkauksen jälkeen.

Heti tämän tajuttuani aloin soitella eläinlääkäriasemille. Onneksi kävi tuuri, Vettorin Mikael Granholm lupautui katsomaan Jerin ylinmääräisenä potilaana. Halusin nimenomaan Vettoriin, sillä Jerin tyrä on alunperin leikattu juuri siellä. Jälleen kerran olen heille erittäin kiitollinen hyvästä hoidosta ja siitä, että ottivat meidät hoitoon, vaikka aikataulunsa venyivät ja paukkuivat sen johdosta.

Lähdimme samantien puhelun jälkeen menemään Vettoriin. Soitin matkalta myös isälleni, että tulisi myös paikalle hakemaan Jepen, sillä en pystynyt hoitamaan molempia koiria sillä hetkellä. Hän onneksi tulikin ollen paikalla jo ennen minua, ja otti Jepen heti hoiteisiinsa. Jerin kanssa menimme sisälle ja odotimme hetken kunnes Mikael ehti tarkastaa Jerin. Tässä välissä olin itse jo paljon rauhallisempi ja Jerikin vaikutti paremmalta: minua rauhoitti se, että olimme ammattilaisten parissa, Jerillä taas tuntui olevan muita koiria ihmetellessä niin paljon tekemistä että ei ehtinyt ulista kipuaan.

Mikael tarkasti Jerin ja totesi että tämän muutama vuosi sitten leikattu tyrä on hieman repeytynyt, varmastikin tuossa iltalenkin kaatumisen yhteydessä. Rasvaa oli kuitenkin valunut ihonalaistilaan vain hieman ja reikäkin tuntui todella pieneltä, joten todettiin että Jeriä ei ole tarpeen ainakaan heti leikata. Sen sijaan annettiin pari pistosta kipulääkettä ja lähetettiin kotiin tulehduskipulääketablettien ja kotihoito-ohjeiden kera: kolmeen viikkoon ei muuta kuin remmiliikuntaa, sitten tarkastus.

Tämän jälkeen Jeri oli vielä seuraavan yön ja päivän todella kipeä, mutta sitten tilanne alkoi rauhoittua. Olemme viettäneet todellista hiljaiseloa, sillä itse sairastuin influenssaan ja olen ollut jo puolitoistaviikkoa sairaana. Nyt Jerillä on muutaman päivän kuluttua tulossa kontrolli tyrän tilanteen suhteen: ultrataan onko reikä umpeutunut itsekseen vai vaatiiko tyrä uuden leikkauksen. Rukoilen että leikkausta ei tarvittaisi. Tiedän kuitenkin, että jos leikkaus tuleekin, niin siitä selvitään, on selvitty ennenkin.

Toipilas-Jeri huhtikuussa 2011

Toinen kauhistuttava kokemus tapahtui tällä viikolla. Olin ystäväni luona majailemassa hänen ollessa matkoilla: pidän huolta myös hänen koiristaan sillä välin. Sen puolesta maaseutuloma tuli huonoon kohtaan, että olen yhä influenssan kourissa enkä voi nauttia ulkoilusta juuri nyt. Toisaalta tästä samasta syystä ajoitus oli hyvä, sillä täällä voin vain laskea koirat pihalle ja tarhaan, eikä tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, että oma kunto ei nyt riitä lenkille.

Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen: Pistin eräänä iltapäivänä ystäväni koirat tarhaan, jotta saisin rauhassa koomailla sohvalla flunssan kourissa omat koirat kainalossa. Muutaman tunnin kuluttua menin ulos hakemaan koiria sisälle, ja tajusin heti, että jokin on vialla: kuulin ystäväni koiran, Ässän, vinkuvan surkeana, mutta en nähnyt sitä missään. Menin ulkotarhan puolelle ja kuulin epätoivoista vinkunaa koiratalon ALTA. Kyllä, tämä ei niin kovin pieni malinois oli änkenyt itsensä mäyräkoiran aloittamasta reiästä talon ALLE ja oli nyt siellä jumissa. Yritin saada sitä pois mutta yletyin vain kuonon päähän. Näin miten kolosta pilkisti Ässän täysin mutainen pää, surulliset silmät vain erottuivat tummanruskeasta märästä karvasta. Pelästyin aivan hirvittävästi. Paniikki siitä, että en saanut koiraa pois ja että siihen varmasti sattui otti vallan. Itkien soitin ystävälleni ja pyysin että hän soittaisi lähellä asuvalla tuttavapariskunnalleen että tulisivat apuun, sillä itse en Ässää saanut kolosta pois.

Ässä. Kuten varmasti huomaatte niin ei ole kyse mistään ihan pienikokoisesta koirasta.

Onneksi vieressä asuva pariskunta lähti heti tulemaan, ja ystäväni soitti minulle takaisin neuvoen mistä löytyy kirves ja lapio: lattia rikottaisiin jos Ässää ei muuten sieltä saisi pois. Jäin odottamaan naapurien tuloa itsekin maassa maaten, jotta yletyin silittämään lohdutonta pikku Ässää. Muutaman minuutin kuluttua kuulin auton äänen. Sillä hetkellä, kun auto kaarsi pihaan sai Ässä paniikkikohtauksen: Auto tulee, täytyy mennä haukkumaan portille, täytyy päästä täältä! Se alkoi väkisin kyljellään kammeta itseään kolosta pois, vimmatusti jaloilla potkien. Olin itse tässä vaiheessa jo yrittänyt kauhoa sorakivisekoitusta pois kolon suulta, ja nyt yletyin Ässän etujalkoihin saaden vedettyä sen pois kolosta.

Tulos? Syvästi järkyttynyt koira joka oli korviaan myöten mudassa, mutta muutamaa naarmua lukuun ottamatta vahingoittumaton. Naapureille turha reissu, sillä he eivät joutuneet purkuhommiin, onneksi. Ja minä? Sydänkohtaus. Ja luultavasti ystävällänikin.

Tämän jälkeen lähetin ystävälliset naapurit kotiinsa kiitosten kera ja menin itse Ässän kanssa suihkuun. Aika hätääntynyt poika oli tästä maanalaisesta seikkailustaan, sillä olisi halunnut koko loppuillan vain olla sylissä. Päädyinkin nukkumaan sohvalla Jerin ja Ässän kanssa, koska en itsekään halunnut päästää Ässästä irti: pelästyin niin toden teolla, että tuntui että pakko pitää siitä kiinni, muuten jotain käy taas.

Että näin. Loppu hyvin kaikki hyvin, jos ei ota minun elinikäisiä traumojani huomioon. Toivon mukaan Ässäkin harkitsee ensi kerralla hetken ennen kuin ryömii mäyräkoiran tekemään koloon. Lopuksi vielä muutama kuva Jerin ja Ässän kuukauden takaisesta metsäretkestä:

Tammikuun kuulumisia

Uusi vuosi, uudet kujeet! Noutajaperhe on täällä taas, valmiina jakamaan kanssanne tulevan vuoden tapahtumat, niin hyvät kuin pahatkin (toivotaan kuitenkin, että niitä pahoja ei tulisi).

Vuosi kyllä alkoi valitettavasti vastoinkäymisillä: Jepeltä halkesi takajalasta kynsi todella pahasti, halkeama ulottui aivan kynnen juureen asti. Olimme tämän vuoksi eläinlääkärillä, ja Jeppe-raukka piti ihan nukuttaa, jotta kynsi saatiin korjattua. Tällä kertaa sitä ei katkaistu lyhyeksi niin kuin aina ennen on tehty, vaan uusi eläinlääkäri halusi tehdä ns. säästävän toimenpiteen, eli kuori kynnen sisällä kasvavan ”sydämen” ympäriltä. Näin siis päästiin halkeamasta eroon, eikä tarvinnut tehdä tätä kivuliainta osaa eli katkaista sydäntä. Ongelma on se, että nyt kun kynnen paikalla on pelkkä sydän, se on luonnollisesti äärimmäisen arka ja tulehdusherkkä. Hoito onkin pitää tassu kolme viikkoa paketissa ja sitten kontrolli. Huolettaa mitenköhän tämä menee. Ajatuksena tuo säästävä toimenpide on tietysti hieno, mutta toimiiko todellisuudessa, kasvaako kynnen kuori todella siihen ympärille. Jatkuvasti jahkailen olisiko pitänyt vain sanoa, että katkaise se kynsi, ainakin se on toimiva tapa vaikka todella kivulias. Mutta nyt on vielä kurjempaa jos Jeppe joutuu ensin kolme viikkoa kärsimään kivuista ja sitten todetaan, ettei se kynsi kasva sen sydämen ympärille ja täytyy sittenkin leikata. Tällöin tulisi taas uusi, kivulias toipilasaika. Todella toivon että näin ei käy… Aikaa tästä operaatiosta on vasta puolitoistaviikkoa joten toki toivoa vielä on, mutta tällä hetkellä ei kauhean hyvältä näytä. Kynsi on yhä pelkkää punaista sydäntä, eikä kuoren kasvamisesta ole mitään merkkejä.

Kovasti myös kyselin eläinlääkäriltä, että mistä voisi johtua tämä kynsien halkeilu, tämähän on jo kolmas kerta. Vastausta ei hänkään tiennyt. Suositteli kuitenkin sinkkikuuria, sinkkihän auttaa vahvistamaan kynsiä. Tällainen aloitettiinkin, katsotaan jos parin kuukauden sisällä olisi jotain vahvistumisen merkkejä Jepen kynsissä. Onko Teillä lukijoilla kokemusta koiran halkeilevista kynsistä, ja jos on niin miten olette niitä hoitaneet?

Kahden koiran taloudessa yhden sairaana olo aiheuttaa kyllä huomattavia haasteita arkielämälle, etenkin silloin kun se terve koira on hyper-energinen Jeri. Jeppe tietysti haluaisi aina kovasti lenkille mukaan, mutta eihän häntä voi pitkille lenkeille viedä kivuliaan tassun vuoksi. Ensin siis pieni lenkki molempien kanssa, sitten pitkä Jerin kanssa ja sisällä taas Jeri toiseen huoneeseen välillä ja Jepen leikitystä jotta hälläkin olisi jotain tekemistä. Jälleen kerran olen kyllä kongosta kiitollinen: Jeppe rakastaa pyöritellä kongoa ympäriinsä ja poimia sieltä putoavat namit parempiin suihin. Tämä tarjoaa mukavaa mutta kuitenkin rauhallista tekemistä, toipilaalle sopivaa toimintaa siis. Vielä kun vain Jerikin tajuaisi että sairasta veljeä ei kuulu haastaa leikkimään joka viides minuutti.

Onneksi Jeri on kuitenkin päässyt välillä leikkimään koirakaverinsa Ässän kanssa. Tällä viikolla vuoden täyttävä malinois-Ässä on vähintäänkin yhtä energinen tapaus kuin Jeri, ellei enemmänkin. Ässän ollessa pentu pääsi Jeri vielä pinkomaan kaveriaan nopeammin, mutta nyt Ässä on huomattavasti pitkäjalkaisempi ja johtaa juoksukisoja. Kepeistä taistellessa Jerin päättäväisyys ja rakkaus keppejä kohtaan vie kyllä yleensä voiton, kuten seuraavista kuvista näkee:

”Mun keppi, MUN!”

Yhteisnouto

Tuo taitaa kyllä olla pikemminkin pieni puu kuin keppi…

Äly ja väläys kilpasilla.

Viime viikolla tänne Etelä-Suomeenkin saatiin vihdoin lunta! Piristävää vaihtelua jatkuvalle sateelle ja mudalle. Pyykkikonekin saa välillä olla rauhassa, kun ei tarvitse monta kertaa päivässä pestä koirien pyyhkeitä. Ässän ja Jerinkin mielestä lumi on superkivaa, sillä siinä voi kätevästi kieriä leikin lomassa, kun tulee kuuma.

”Haluun sen mitä sulla on suussa.”

Lentävä malinois

Mikään kamera ei pysy näiden kahden vauhtivieterin perässä

Näihin tunnelmiin jää Noutajaperhe viettämään toipilasaikaa. Pitäkää peukut pystyssä, että Jepen kynsi parantuisi nopeasti ja hyvin. Pidän teidät ajan tasalla toipumisesta!

Lumisin terveisin,Noutajaperhe