Suuri suru

Muutama viikko sitten kerroin miten Jeppe loukkasi jalkansa. Olimme siis treeneissä, ja Jeppe oli auton vieressä vapaana touhuamassa samalla kun itse kokosin tavaroitani. Äkisti Jeppe tuli pusikosta ulvoen, ja jalka vuoti runsaasti verta. Paikkasin jalan ja mentiin päivystävään eläinlääkäriin joka oli sillä kertaa Turun PetVet. Siellä sitten eläinlääkäri totesi että jalassa on vain pintahaava, antoi antibiootit ja pisti parit tikit ja lähetti meidät kotiin paranemaan. Tällöin olin helpottunut että kävi niin hyvä tuuri että tuli vain pintahaava, ja lähdin kotiin ihan tyytyväisenä, ja ajattelin vielä että saatiin oikein hyvää hoitoa päivystyksessä.



Kotona Jeppe piristyi nopeasti, eikä parin päivän päästä ollut enää lainkaan kivulias. Lenkutti kuitenkin kipeän näköisesti, tätä haavajalkaa ontuen. Ajattelin kuitenkin että se johtuu vain tikeistä, joten en vieläkään ollut kovinkaan huolissani. Eläinlääkärihän sanoi kaiken olevan kunnossa. Kymmenen päivän kuluttua poistin tikit, mutta ontuminen vain jatkui. Mutta lausunnossa luki että jalka oli kunnossa. Lopulta päätin että nyt tämä saa riittää, ja sain Jepen Koira&Kissa klinikalle tarkastukselle.



Tästä alkoi sitten suuri suri. Koira&Kissa klinikalla todettiin nopeasti, että Jepellä on akillesjänne poikki. Käskettiin ottaa kiiresti yhteyttä PetVet klinikalle, jotta Jeppe leikattaisiin siellä, sillä paikan omistaja on kuulemma hyvä kirurgi. Tämä sanottiin meille sunnuntai-iltana. Seuraavana aamuna Jeppe olikin jo leikkauksessa.



Leikkaus kesti monta tuntia. Olin sen aikaa koulussa, erittäin huonolla keskittymiskyvyllä tosin ja välillä itkuun purskahdellen. Lopulta pääsin isäni kanssa hakemaan Jeppeä. Lääkäri, kirurgi jota en ollut ennen tavannut, selosti tarkkaan mitä oli tehty. Jepen jalkaan oli laitettu kolme ruuvia ja metallilevy. Akillesjänne oli ommeltu takaisin yhteen. Jalkaan laitettiin kipsi. Sanottiin suoraan että työkoiraa Jepestä tuskin enää ikinä tulee, ja muutenkin ennuste oli aika surkea. Selitettiin jatkohoidosta, viikon päästä kipsinvaihto, sitten taas kahden viikon päästä kipsinvaihto ja kesäkuussa uusi leikkaus. Antibioottikuurin loppumisen jälkeen tulisi käydä koirahierojalla, ja kesällä tulisi aloittaa fysioterapia. Lisäksi edessä tulisi olemaan vielä 3-4 leikkausta, ja silti jalan paraneminen tulisi olemaan erittäin epävarmaa.



Mitä tästä nyt sanoa? Minun rakas Jeppeni ei tule enää ikinä olemaan ennallaan. Erittäin aktiivinen, paljon liikkuva metsästyskoira on nyt liikuntakiellossa pitkään, ja edessä rankat hoidot. Ei edes tiedä saako se enää ikinä juosta ja telmiä vapaasti. Ja miksi? Koska joku idiootti oli viskannut jonkin lasinpalasen pusikkoon, joka viilsi Jepeltä jänteen rikki. Ja miksi hoidolla kesti? Koska päivystyksessä eläinlääkäri ei tarkistanut jalkaa tarpeeksi hyvin.



Olisi kovin helppoa vihata tätä lääkäriä joka virheen teki eikä huomannut tätä poikkimennyttä jännettä, mutta en kuitenkaan vihaa. Vihainen olen enkä todellakaan anteeksi antanut, mutta en kuitenkaan vihaa. Hän pyysi monta kertaa minulta anteeksi, lähes aneli itku kurkussa. Näin hänestä, että hän on aidosti pahoillaan ja itsekin surullinen tapahtuneesta. Tiedän että hän ei tehnyt tätä tahallaan. Tiedän, että hän katuu suuresti sitä että ei tarkistanut jalkaa kunnolla. Mutta vaikka saisin kuinka monta anteeksipyyntöä, niin se ei kuitenkaan muuta sitä asiaa että Jeppe eli kaksi viikkoa jalalla, joka olisi vaatinut välitöntä leikkaushoitoa. Olisiko jalka paremmassa kunnossa jos se olisi leikattu heti? Tulisiko jatkohoito olemaan nopeampaa ja helpompaa, ja ennuste parempi, jos jalka oltaisiin leikattu heti? Eläinlääkärit eivät vastaa näihin kysymyksiin. Kiertelevät ja kaartelevat, eivätkä vastaa paljon mitään. Koirahierojaa ja fysioterapeuttia konsultoidessa sain vastauksen että tilanne olisi mitä luultavimmin parempi jos jalan vamma oltaisiin huomattu ja leikattu heti.



Ymmärrän että päivystyksessä on kiire, mutta se ei ole puoluste sille että tehdään näinkin iso virhe. Silloin kun oltiin päivystyksessä, niin näin kyllä että siellä oli erittäin kiire, mutta palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja asiantuntevaa. Sain lausunnon jossa luki ”…onneksi haava on kuitenkin vain pinnallinen ja jänteet ja nivelet ovat vahingoittumattomat”, ja luulin voivani luottaa tähän. Olisiko minun pitänyt epäillä eläinlääkärin lausuntoa jo aikasemmin, ja viedä ontuva koira jo aijemmin takaisin lääkäriin? Olisiko minun pitänyt tietää että jalassa on jotain vikaa? Eikö lemmikinomistajan pitäisi kuitenkin voida luottaa eläinlääkärin sanaan, eikö pitäisi voida luottaa että ammattilainen osaa työnsä?



En ole ikinä ennen elämässäni tuntenut yhtä kalvavaa syyllisyyttä. Olisi pitänyt vahtia Jepen touhuja paremmin. Olisi pitänyt tietää että pusikossa on lasinpalanen. Olisi pitänyt tietää että jänne on poikki. Olisi pitänyt kyseenalaistaa eläinlääkärin lausunto. Olisi pitänyt voida estää kaikki.



Ja kuitenkaan tämä pohtiminen ei tee Jeppeä ollenkaan terveemmäksi. Mikään ei enää auta, tapahtunut on jo tapahtunut. Miksi tämän toteaminen ei kuitenkaan tunnu riittävän minulle? Näin ei vain olisi saanut tapahtua. Ei meille, ei nyt. Juuri vasta saatiin tietää että Jeri on täysin toipunut keuhkokuumeesta ja saa taas elää normaalia koiran elämää. Ja sitten tämä. Ensin koko alkukevään sai pelätä milloin menetän Jerin, ja nyt joudun pelkäämään Jepen menettämistä. On liikaa joutua koko ajan pelkäämään ja murehtimaan. En haluaisi mitään muuta kuin että Jeppe ja Jeri olisivat terveitä - onko se ihan oikeasti liikaa pyydetty?